Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Malvaruusu oli pettynyt, vaikkei suostunutkaan sanomaan tai näyttämään sitä muille. Naaras ei ollut saanut minkäänlaista kunniaa siitä, että oli löytänyt Kujakissayhteisölle uuden jäsenen. Kobra oli liitetty osaksi yhteisöä välittömästi, kun tämä oli käynyt Päivänsäteen juttusilla. Kun johtaja oli ilmoittanut uudesta jäsenestä muille, ei hän ollut edes vaivautunut antamaan kunniaa Kobran löytymisestä Malvaruusulle. Naaras oli joutunut kertomaan sen itse kaikille ja niin hän oli siitäkin huolimatta jäänyt vaille kunniaa ja mainetta.
Kilpikonnalaikukas naaras istui pesässä ja katseli ikkunan edessä olevien lankkujen raosta pihalle. Päivä oli harmaa ja mielikin latistui, kun sadesäätä joutui katselemaan. Malvaruusu istuskeli portaikon edustalla olevalla ikkunalaudalla. Hän ei juuri nyt jaksanut muiden yhteisöläisten seuraa, sillä hän teki kaikkensa ollakseen huomaamaton juuri nyt, kun Päivänsäde jakoi aamupäivän partioita.
”Leopardi, Hyökyaalto, Malvaruusu ja Luna menkööt kujapartioon. Kiertäkää kaksijalkalan eteläinen puoli tunkeilijoiden varalta”, johtaja lausui yhtä nihkeästi kuin aina. Malvaruusu luimisti inhosta korviaan, kun hän tunnisti nimensä lausuttavan. Naaras vilkaisi alakerran toisella puolen istuvan Päivänsädettä. Malvaruusu oli jo päättänyt, ettei hän suostuisi lähtemään ulos sateeseen. Siellä hän vain kastelisi ja sotkisi nätin turkkinsa kuraan. Siispä naaras loikkasi alas ikkunalaudalta, dramaattisesti vältellen astumista vasemmalla etujalallaan. Se ei todellisuudessa ollut lainkaan kipeä, mutta hänen oli saatava Päivänsäde uskomaan niin. Välittömästi, kun laikukas naaraskissa käveli sisartaan lähemmäs, Päivänsäteen terävä katse kääntyi tämän suuntaan. Harmaa johtaja näytti yhtä tympeältä kuin aina. Malvaruusu oli lopen kyllästynyt sisareensa, hän uskoi voivansa olla itse paljon parempi johtaja yhteisölle.
”No?” Päivänsäde kysyi, arvaten välittömästi Malvaruusulla olevan jotain asiaa. Malvaruusu istui alas ja nosti vasemman etujalkansa ylös, näyttäen sitä harmaaturkkiselle naaraalle.
”En voi lähteä partioon, minun jalkani on kipeä”, entinen eloklaanilainen lausahti ja väläytti sisarelleen leveän hymyn, olematta lainkaan pahoillaan siitä, ettei voisi osallistua partioon. Päivänsäde siristi aavistuksen verran silmiään ja pudisteli päätään.
”Ei käy”, Päivänsäde tokaisi, ”sinä menet partioon ja sillä selvä. Älä luulekaan, että voisit keplotella itsesi pois partiosta.” Malvaruusu pyöräytti silmiään ja katsoi sisartaan omahyväisesti virnuillen.
”Niin, eihän se minun ongelmani ole, ettei partio ole takaisin pesällä vielä huomennakaan, jos sinä pakotat minut kipeänä mukaan. Se on sitten sinun harmisi, kun minä makaan päivätolkulla pesässä parantelemassa kipeää koipeani, joka kipeytyy vain entisestään juoksemalla ympäri kaksijalkalaa”, Malvaruusu vastasi ja kohautti lapojaan, muka lähtien jo kohti uloskäyntiä. Päivänsäde päästi ilmoille turhautuneen huokauksen.
”Aivan sama, jää sitten pesään. Katsokin, että jalkasi on kunnossa huomenna. Tällainen ei tule toistumaan”, johtaja vannoi.
”Niin minä arvelinkin”, Malvaruusu virnisti ja lähti nilkuttamaan pois johtajan luota tyytyväisesti virnuillen. Ilmainen vapaapäivä oli entisen soturin mieleen. Malvaruusu asettui omalle vuoteelleen lepäämään ja katseli tyytyväisenä, kun muut yhteisön jäsenet joutuivat töihin.
Päivä oli kerrassaan tylsä. Välillä sade äityi niin kovaksi, että vesipisarat tulivat rikkoutuneista ikkunoista sisään pesään. Onnekseen Malvaruusu oli asettanut oman vuoteensa paikkaan, joka oli portaikon seinustalla, jolla ikkunoita ei ollut lainkaan. Hän ei säälinyt lainkaan niitä kissoja, joiden vuoteet olivat kastuneet kaatosateen vuoksi. Naaras oli jopa hieman huvittunut ja ilahtunut siitä, että muut kohtasivat ongelmia ja pettymyksiä. Naaras oli kovin tylsistynyt ja hän kaipasi seuraa. Pesä oli tyhjentynyt kissojen lähdettyä partioihin, joten valinnanvaraa seuralaiseksi ei juurikaan ollut. Ruusunen pentuineen olivat takuulla raivostuttavaa seuraa, joten he eivät olleet Malvaruusulle edes vaihtoehtoja. Laku kenties olisi voinutkin olla vaihtoehto, mutta hänen vierellään nukkuva Hento olisi takuulla tunkenut mukaan keskusteluun, eikä kilpikonnalaikukas naaras juuri nyt jaksanut mustan kollin seuraa. Siispä ainoa potentiaalinen vaihtoehto lieni Cosmos, joka makasi vuoteellaan joidenkin ketunmittojen päässä Malvaruususta. Päivänsäteen poika oli jokin aika sitten yrittänyt karkuun Roskan kanssa, mutta kaksikko oli epäonnistunut. Roska oli menettänyt henkensä, mutta Cosmos oli luovuttanut ja lähtenyt suosiolla takaisin kotiin. Malvaruusu päätteli, että itse asiassa valkoharmaa kolli voisikin olla oikein mukavaa seuraa. Siispä laikukas naaras nousi ylös ja tassutteli häntä pystyssä – nilkuttamatta lainkaan – sisarenpoikansa luokse. Äkäisen oloinen kollikissa nosti nopeasti erivärisen katseensa Malvaruusuun, kuullessaan hänen lähestyvän. Äkäinen katse muuttui hämmentyneeksi, kun kissa tunnisti tulijan Malvaruusuksi. Entisen eloklaanilaisen kasvoille piirtyi virne.
”Kappas, veljenpoikahan se siinä”, Malvaruusu irvaili. Hänen suunnitelmansa kaikessa yksinkertaisuudessaan oli kollin ärsyttäminen. Malvaruusu nautti suuresti siitä, kun sai muissa aikaan tunteita – mahdollisimman suuria ja negatiivisia tunteita.
”Mitä sinä haluat?” Cosmos kysyi epäluuloisena. Malvaruusu kohautti lapojaan.
”Tulin vain katsomaan vähän lähempää, miten surkea näky sinä todella olet”, kilpikonnalaikukas naaras naukaisi ja silmäili kollia ja tämän emoltaan saamia ruhjeita oikein tarkasti, ”mahdat olla kovin kipeä, voi voi.”
Malvaruusu ei säälinyt toista lainkaan, sillä Cosmos oli hänelle täysin yhdentekevä, kuten kaikki muutkin kissat. Ainoa, josta naaras oli koskaan välittänyt, oli itsensä lisäksi ollut Pensastassu. Ajatus entisestä petturiystävästään sai Malvaruusun hetkeksi ärsyyntyneeksi. Hänen häntänsä heilahteli puolelta toiselle, mutta naaras pakotti ajatuksensa siirtymään pois Pensastassusta. Hän kumartui Cosmoksen tasolle ja kohtasi tämän katseen.
”Olen vain miettinyt, että oletko todella niin hiirenaivoinen mitä annat olettaa. Miksi ihmeessä sinä yritit paeta täältä? Suunnitelma oli ilmeisesti melko onneton, kun epäonnistuit noin täydellisesti”, Malvaruusu naukui terävällä äänellä, yrittäen saada sisarenpoikansa suuttumaan.
”Ole hiljaa ja jätä minut rauhaan”, Cosmos ärähti ja luimisti korviaan, ”ehkä epäonnistuin nyt, mutta jonain päivänä minä vielä lähden täältä.”
Malvaruusu naurahti, kakara kuvitteli itsestään vähän liikoja. Entinen soturi tiesi, miten tiukasti kujakissat pitivät kiinni jäsenistään. Malvaruusu ei tiennyt muita paenneita kuin Tyrskytiikerin ja Järkäleloikan, jotka olivat ottaneet jalat alleen sodan lopputaistelussa. Sen jälkeen kukaan ei ollut onnistunut pakenemaan, joka ei ollut mikään ihme. Toki Malvaruusu uskoi, että hän itse pääsisi pakoon koska tahansa, jos vain yrittäisi. Mutta juuri nyt hän oli ihan tyytyväinen Kujakissayhteisössä, eikä halunnut pakoon. Toki johtaja oli täysin kykenemätön tehtäviinsä, mutta muuten elämä oli aika leppoisaa.
”Voi, suuttuuko kakara nyt? Minä luulen, että minun täytyy nyt käydä kertomassa Päivänsäteelle, että aiot karata uudestaan. Hän varmaankin pitää huolen, ettet koskaan ansaitse hänen luottamustaan enää”, Malvaruusu naurahti vahingoniloisena.
//Cosmos?
