Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Malvaruusu antoi Cosmoksen puhua, kolli tuntui osaavan valita oikeat sanat, jotka upposivat Unelmaan. Tabbykuvioinen naaras näytti siltä, että hän oli lämpenemässä kaksikon puheille.
”Missä te sitten tarvitsisitte apuani?” naaras kysyi ja kallisti päätään. Malvaruusun kasvoille piirtyi ilahtunut hymy. Hän ei voinut uskoa, miten typeriä kissoja maa päällään kantoi. Hän itse ei olisi ikimaailmassa luottanut kahteen muukalaiseen, jotka oli juuri tavannut.
”Jos tahdot löytää tyttäresi, meidän on päästävä eroon Päivänsäteestä”, Malvaruusu tokaisi välinpitämättömästi, kuin olisi vain juuri kertonut mitä oli syönyt lounaaksi. Hän huomasi, että Unelma alkoi epäröidä. Tabbykuvioinen naaraskissa siristi epäluuloisesti silmiään.
”Entä jos en auta teitä?” ruskea naaras kysyi.
”Sitten jäät tänne loppuiäksesi, sillä sen voimme taata, ettei Päivänsäde päästä sinua etsimään tyttäriäsi. Hänelle verisiteet eivät merkitse mitään”, Cosmos vastasi ennen kuin Malvaruusu ennätti edes miettiä vastausta kotikisun kysymykseen. Valkoharmaa kolli ei valehdellut, sillä Malvaruusu jos kuka tiesi, ettei verisiteet merkinneet Yhteisön johtajalle yhtään mitään. Päivänsäde vähät välitti rakkaasta sisarestaan saati sitten jälkeläisistään. Ei sillä, että Malvaruusu itse olisi ollut parempi. Hän inhosi koko perhettään, lukuun ottamatta Cosmosta. Valkoharmaa kolli olikin ainoa kissa tätä nykyä, josta entinen soturi piti lainkaan.
”Okei, hyvä on. Kuten sanoin, lupaan harkita asiaa”, Unelma nyökytteli päätään. Kolmikko jatkoi matkaansa kohti Kujakissayhteisön pesää.
Unelman saapumisesta oli kulunut jo puoli kuuta. Naaras ei tuntunut sopeutuvan kovinkaan hyvin Yhteisön tiukkaan kuriin ja sääntöihin. Se jos jokin oli Malvaruusun mielestä hyvä asia. Kun naaras inhosi oloaan yhteisössä, hän varmasti näkisi Malvaruusun ja Cosmoksen tarjouksen potentiaalin ja tarttuisi siihen.
”No, joko olet tehnyt päätöksesi? Ei pahalla, mutta me emme voi odotella ikuisuuksia vastaustasi. Jos et pian päätä jotain, emme aio auttaa sinua”, Malvaruusu oli siirtynyt tabbykuvioisen naaraan luokse pesän aukion laitamille. Hän puhui niin hiljaa, etteivät ympärillä olevat yhteisöläiset kuulisi heitä. Unelma siristi silmiään.
”Mikähän teitä estää odottamasta?” Unelma kysyi, mutta Malvaruusu kohautti vain lapojaan.
”Sinulla on neljäsosakuu aikaa harkita. Jos autat meitä, me autamme sinua etsimään tyttäresi. Jos et auta meitä, pidämme huolen, ettet enää koskaan näe tyttäriäsi”, Malvaruusu tiuskaisi ja nousi ylös antamatta kotikisun vastata hänelle mitään. Kilpikonnalaikukas naaras piti siitä tunteesta, kun hän oli vallan kahvassa.
