Mäyrä
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Kuolonklaanin reviiri
Tassutin kohti ukkospolkua, jonka aijoin ylittää vaikka tiesin sen olevan vaarallista. Hiivin hiljaa ukkospolun reunalle. Musta aine josta se oli tehty tuntui kuin kiveltä mutta oli röpelöisempi. Katselin peloissani, kun hirviöt vyöryivät ohitseni. Odotin oikeaa hetkeä ja ryntäsin juoksuun kohti ukkospolun toista puolta. Aika tuntui venyvän ja venyvän yhä pidemmäksi. Huohotin kauhuissani rääkisten ja lysähdin maahan päästyäni tien yli. Yskin hirviöiden savua ulos keuhkoistani ja hengitin raskaasti. Hetken hengähdettyäni pääsin käpälilleni täristen vieläkin. Huomasin edessäni hieman puita ja ryppään kantoja. Kauempana huomasin avoimen nummen, jota kohti lähdin vaeltamaan edelleen hengästyneenä selkkauksesta. Kiihdytin hiljaisen kävelyni melkein juoksuksi asti vaikka oli todella väsynyt huonosti nukutusta yöstä ja kaikesta taivaltamisesta. Huomasin lammen, joka oli jäässä uskaltauduin sen rantaan tutkimaan kestäisikö jää minua. Todettuani jään kestäväksi kävelin lammen ylitse pienen puron luokse ja kyyristyin rikkomaan jään ja juomaan raikasta vettä. Juotuani tajusin haistella ilmaa saaliin toivossa mutta en haistanut saalista vaan kissoja. Värähdin mutta en kiinnittänyt hajuun muuta huomiota. Haistoin hiiren lämpimän tuoksun, joka houkutteli minua puoleensa kaiken kylmän ja märän keskellä. Paikansin hiiren ja lähdin hiljaa vaanimaan sitä hangessa. Ryntäsin hiiren kimppuun ja tapoin sen taitavalla puraisulla niskaan. Söin sen siinä paikassa nälkäisillä haukuilla. Olin niin nälkäinen, etten ehtinyt edes nauttia kunnolla. Saatuani vähän syödäkseni tassutin reippaalla tahdilla ja uudella puhdilla metsää kohti. Tassutin parin vaivaisen puun ohi. Pian olin mäntymetsässä josta löysin pensaan. Pensaan alla oli tilaa juuri ja juuri minun kokoiselleni kissalle. Käperryin sinne huolimatta vieraiden kissojen tuoksuista.
