Merete
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Toimenpiteiden jälkeen minut vietiin johonkin tilaan, jossa sain syödäkseni ja käydä nukkumaan. Kaivaduin nahanpalaseeni pesän reunalle. Toivoin, että saisin taas unissani matkustaa jonnekin mukavaan lämpimään paikkaan. Toisaalta tämäkään paikka ei vaikuttanut kamalan pahalta. En kuitenkaan jäisi tänne, jos saisin valita. Halusin karata ja tekisin sen heti, kun saisin tilaisuuden. Elämä yksin kaduilla ja metsässä oli minun elämääni, vaikka olisinkin vaarassa kuolla.
***
Heräsin samaisesta pienestä tilasta, joka oli hyvin korkea ja sen seinällä oli ikkuna. Oletin olevani edelleen samassa paikassa, johon minut oli viety metsäseikkailuni jälkeen. Tutkin turkkiani. Se vaikutti hyvin takkuiselle, melkein rastaiselle. Kävin avaamaan takkuja. Yhtäkkiä pesään pamahti sisään se samainen pitkä kaksijalka. Loikkasin pystyyn ja juoksin pesän nurkassa olevaan laatikkoon. Kaksijalka mumisi jotain ja avasi ikkunan, kuulin se kirskahtavan ja tunsin kylmän viiman pesän toiselta puolelta. Hiivin ulos laatikostani. Voisinko hypätä ikkunan kautta kadulle? Otin juoksuaskeleita ja loikkasin ikkunalaudalle, kun kaksijalka katsoi toiseen suuntaan. Mahdollisimman hiljaisesti pakenin raollaan olevasta ikkunasta ja juoksin pitkin katua. Kova maa sattui tassuihini ja liukastelin kääntyessäni kadulta seuraavalle. Otin mahdollisimman paljon etäisyyttä paikkaan, josta olin karannut ennen kuin rentouduin ja ryömin jonkin kyljellään olevan roskalaatikon taakse. Huohotin juoksun rasituksesta. Kyyhöttävä asentoni ei ollut hyödyksi hengityksen tasaamisessa, mutta kelpasi paremmin kuin avoin katu. Olin syönyt vielä vankina ollessani, joten minun ei ollut kova nälkä. Koin kuitenkin parhaaksi etsiä mahdollisimman pian jonkun paikan, johon asettua hetkeksi ja syödä sekä vähän tutustua ympäristööni. En nimittäin varmasti ollut samassa kaksijalkalassa kuin aikaisemmin. Toinen kaksijalkala oli ollut paljon harvemmin asutettu ja avoimempi. Olin myös nähnyt siellä täällä puita, joita tässä kaksijalkalassa ei näyttänyt lyhyen kuljeskelun jälkeen juurikaan olevan. Lunta sen sijaan oli oikein riittämiin.
***
Syötyäni ja levättyäni oli jo yö. Seikkalin katuja pimeydessä mielelläni, koska kaksijalat eivät jostain syystä olleet liikkeellä öisin koiriensa kanssa. Jolkotin leppoisaa tahtia katuja pitkin tutkien ympäristöäni kaikki aistit valppaina. Kaksijalkalan tuoksut olivat hyvin tunkkaiset, enkä pitänyt ympäristöstä juurikaan, mutta metsä ei juuri nyt ollut vaihtoehto, kun ulkona oli näin hyytävän kylmä. Jouduinkin pian lopettamaan seikkailuni ja perustamaan pienen pesän mahdollisimman syrjäiseen. Koitin pitää itseni lämpimänä keräämällä nahan palasia pesääni varten ja liikkumalla ja sitten taas käpertymällä vällyihin. Oli hirvittävän kylmä, mutta selvisin yön samaa kaavaa toistaen. Tulin tulokseen, että turkin peseminen olisi vain haitaksi, sillä märkyydelle altistunut turkki oli kylmempi etenkin tuulessa. Jätin siis turkkini erittäin takkuiseksi. Olin varmasti kamalan näköinen. Olin laihtunutkin niin kovasti, että välillä mietin kantaisivatko jalkani enää pitkään, mutta kaksijalkalaan tultuani olin saanut onneksi enemmän syödäkseni. Oli vain ollut onnekasta, etten ollut kuollut metsässä aliravitsemustilaani, vaan kaksijalka oli tullut ja pelastanut minut. Ehkä kaksijalat eivät sittenkään olleet kaikki aivan umpimätiä. Aamuruskon värjätessä taivas oranssinkirjavaksi olin jo täysin hereillä. Istuin korkealla jonkin talon seinästä törröttävällä tasolla hieman piilossa. Tässä minun oli hyvä olla ainakin toistaiseksi, kun ei tuullutkaan kovasti. Olin kiertänyt häntäni käpälilleni ja vain istuskelin. Oli hassua olla niin aloillaan kauhean liikkumisen jälkeen, mutta se teki hyvää kipeille lihaksilleni. Nousin ja venyttelin selkääni ja tassujani. Voisin alkaa kivuta taas alas ja etsiä seuraavan ateriani. Loikkiessani alas törmäsin kilpikonnakuvioiseen kissaan. Jäin seisomaan turvallisen etäisyyden päähän naaraasta ja näytin tälle varoittavasti hampaitani.
“Kuka sinä olet?” sihisin huulieni välistä. Olin varmasti kauhean surkean näköinen ja vanhempi kissa voisi vain repiä minut kappaleiksi, mutta aina voisin yrittää selviytyä.
//Tähtösetä?
