Merete
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Nyökyttelin Tähdenlennon itsepuhelulle. Olin niin tottunut elelemään yksin, että minusta ei tuntunut miellyttävältä pyytää Harjukselta jääneitä ruokia itselleni. Päätin siis liittyä Tähdenlennon seuraan, vaikka polkuanturani olivat jo arat kaikesta kuljeskelusta.
“Käyhän se!” Tähdenlento naukaisi iloisesti, kun pyysin saada tulla mukaan. Vilautin pienen hymyn ja seurasin sitten sinikilpikonnakuvioista turkkia ulos pesästä.
“Missä oikein olit koko yön?” naaras kysyi, mutta en kuullut juurikaan suuttumusta tuon äänessä. Pelkkä lämmin huoli ja uteliaisuus välittyi sanoista.
“Tutkin kaksijalkalaa”, vastasin ilmeettömästi, “Anteeksi.”
“Ei sinun tarvitse pahoitella. Saat tulla ja mennä mielesi mukaan, mutta muista olla varovainen”, Tähdenlennon sanat saivat turkkini kihelmöimään. Välittikö naaras minusta todella? En koskaan aikaisemmin ollut kokenut toisen kissan huolenpitoa. Olin lyhyen elämäni aikana ehtinyt elämään vain yksikseni ja yhden kaksijalan kanssa. Kummastakaan minulla ei ollut erityisen hyviä kokemuksia, mutta en myöskään ollut mitenkään itsevarma muiden kissojen seurassa.
“Kiitos”, nau’uin ääni väristen hiukan.
Jollakin tapaa minua jännitti näiden kissojen seurassa. Entä, jos tekisin jotain väärin eivätkä he enää välittäisi minusta näin? Toisaalta en minä tarvinnut kenenkään välittämistä. Epävarma horjahteluni tässä vaarojen täyttämässä maailmassa kyllä hyötyi pienestä kannattelusta etenkin näin lehtikadon aikaan.
Sisäinen konfliktini vei minut mukanaan enkä huomannutkaan, että saavuimme kaksijalkojen pesien muodostamalle riville. Tähdenlento hyppäsi kivistä kootun aidan päälle ja seurasin heti perässä. Naaras oli kertonut ensimmäistä kertaa tavattuamme, että kävi kerjäämässä kaksijaloilta ruokaa. En ollut koskaan itse tehnyt niin ja nyt pohdin, oliko vanhemman naaraan tarkoitus hakea taas ruokansa kaksijaloilta. Hännänpääni vääntyili hiukan hermostuneesti, mutta Tähdenlennon tyyni olemus osin rauhoitti myös minua.
//Tähtösetäni?
