Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Loikoilin kiven alla olevassa pesässämme ja katsoin nukkuvaa Ruskaa. Oranssin laikukkaan pennun kylki kohoili hitaasti ylös, ja laski pian taas alaspäin. Pennulla oli takuulla ollut omat haasteensa sopeutuessaan uuteen pesään ja uusiin kissoihin. Edelliset päivät olivat kuluneet kuin sumussa. Vähän väliä Pluto ja Ariel sekä heidän pienet, elottomat ruumiinsa muistuivat mieleeni. Jos olin hetkenkään yksin, synkkyys valtasi mieleni. Mutta aina kun katsoin Taivaslaulua ja Ruskaa, tunsin olevani elossa. Valkea kumppanini oli minulle niin tärkeä, enkä voisi elää ilman häntä. Oli helpottavaa, kun pesässä oli pentu. Ruska väritti päivämme kirkkain värein pelkällä olemassaolollaan. Olin luvannut tehdä kaikkeni pienokaisen eteen. Kasvattaisin hänestä kissan, josta hänen oikeat vanhempansa saisivat olla ylpeitä. En halunnut sanoa sitä ääneen, mutta toivoin, ettei Ruskan oikea isä palaisi koskaan. Taivaslaulun mukaan tämä Lauhalaukka oli ollut kadoksissa jo kauan, joten kuinka hän voisi palata? Tuntui pahalta toivoa tällaista. Minä itse haluaisin olla tietoinen, jos jossain tuolla olisi minun jälkeläisiä. Tunsin pistoksen sydämessäni. Pluto ja Ariel olivat jossain tuolla aivan yksin kylmän mullan alla.
Ruska säpsähti hereille ja kierähti toiselle kyljelleen. Pentu kohtasi meripihkaisen katseeni ja nousi ylös venytellen. Taivaslaulu nukkui yhä sikeästi lähellä laikukasta pentua. Ruska vilkaisi nukkuvaa naarasta, eikä vaivautunut herättämään tätä. Sen sijaan pienokainen tuli minun luokseni. Pentu kiipesi kyljelleni ja katsoi minua pienillä pennun silmillään.
”Voidaanko mennä ulos?” pentu kysyi ja oli vähällä horjahtaa pois päältäni, mutta hän onnistui pitämään tasapainonsa tarrautumalla pienillä kynsillään turkkiini. Onnekseni pitkä karvani piti kynnet poissa iholtani, eikä se sattunut.
Vilkaisin nukkuvaa Taivaslaulua. Naaras näytti olevan sikeässä unessa, ja hänen takajalkansa liikahteli välillä. Naaras ilmeisesti näki jotakin unta. Tartuin Ruskan niskanahasta kiinni ja laskin tämän pois päältäni noustessani ylös.
”Mennään vain, mutta et saa mennä kauas”, sanoin pehmeällä äänellä. Pieni pentu lähti kävelemään yhä hieman huojuvin askelein kohti pesän uloskäyntiä. Olimme kehitelleet uloskäynnin eteen esteen, joka piti Ruskan pesän suojassa. Pentu ei ainakaan toistaiseksi pääsisi kiipeämään oksien ja kivien yli pesän ulkopuolelle. Este tuskin pidättelisi pentua enää edes puolta kuuta, mutta ainakin heräisimme, jos pentu yrittäisi ilman lupaa ulos. Tartuin Ruskan niskanahasta kiinni jälleen ja kannoin pennun ulos pesästä. Oksat takertuivat ikävästi vatsakarvoihini. Kun laskin Ruskan maahan, revin kuihtuneet lehdet ja risut irti nopeasti. Pentu loikki ympäriinsä ja katseli ympäristöä. Lehtisade eteni vauhdilla. Miltei alastomat puut kohosivat korkeuksiin vastarannalla. Myös pensaat pesämme lähettyviltä olivat pudottaneet lehtensä, jotka lojuivat parhaillaan märällä maalla. Timi istuskeli kivikasan ja joen välissä ja tarkkaili meitä katseellaan. Mustavalkea kissa pysytteli kuitenkin etäällä. Onneksemme muut ymmärsivät, että tarvitsimme Taivaslaulun kanssa vähän aikaa luodessamme tätä uutta suhdetta Ruskaan. Pennun täytyi saada tutustua meihin ja meidän häneen. Toki kaikki Kaarloa lukuun ottamatta olivat jo päässeet juttelemaan pienokaiselle, mutta he ehtisivät vielä tutustua tähän paremmin.
”Tahdotko leikkiä?” kysyin, ja Ruska käännähti minun suuntaani. Pentu oli keskittynyt jahtaamaan maassa liikkuvaa lehteä. Hän jätti hetken epäröinnin kuluttua lehden taakseen ja kipitti minun luokseni silmät säihkyen.
”Käydään hakemassa tuolta metsänrajasta sammalta, tehdään siitä pallo ja leikitään sillä”, esitin ehdotukseni oranssille kissalle. Ruska nyökkäsi ja lähti rinnallani kohti metsänrajaa. Se oli aivan pesän lähellä, ja näköetäisyys Timiin säilyi koko ajan. Löysimme sammalta nopeasti, ja revin pienen palan irti hampaillani. Ruska katseli tarkkaavaisesti touhujani ja paineli käpälillään maassa kasvavaa sammalta. Kun sammalta oli sopivan kokoinen pala, muotoilin sen käpälilläni palloksi. Oranssi pentu paineli edelläni takaisin kivikasalle.
Heitin sammalpallon sievästi kohti Ruskaa. Pentu pomppasi ilmaan ja väisti pallon.
”Lyö sitä käpälilläsi ja syötä pallo minulle”, ohjeistin. Ruska tarkkaili sammalpalloa, jonka jälkeen hän iski sitä etukäpälällään. Sammalpallo lennähti ilmaan. Matka jäi lyhyeksi, joten Ruska juoksi pallon kiinni ja löi sitä uudelleen. Jouduin juoksemaan palloa vastaan, mutta syötin sen taas sievästi kohti pentua. Peli alkoi sujua hiljalleen, mutta keskeytimme sen Taivaslaulun kävellessä ulos pesästä. Naaras katseli meitä ja räpytteli yhä hieman unisia silmiään.
”Tahdotko tulla mukaan?” kysyin ja viskasin pallon kohti kumppaniani.
//Ruska tai Taivas? Ps, Merkuriuksen laikut ei muute oo mustia vaan tummanharmaita xd
// 613 sanaa
