Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Olimme eronneet Coronan kanssa Kuolonklaanin rajalla. Kävelin rajaa pitkin ja katselin Kuolonklaanin reviirille. Eteläosa reviiristä oli melko aukeaa maastoa. Leirin toisella puolen maasto muuttui tiheäksi havumetsäksi. Olimme käyneet siellä muutaman kerran harjoituksissa. Metsä oli pääosin kuusikkoa, mutta myös mäntyjä ja joitakin lehtipuita löytyi. Ajatukseni keskittyivät lähinnä Kuolonklaanin reviirin tarkkailemiseen. En juurikaan keskittynyt rajan tarkastamiseen.
Huomasin pian ajattelevani Taivaslaulua ja naaraan erivärisiä silmiä. Tahtini hidastui entisestään. Lopulta seisoin vain paikallani ja katselin Kuolonklaanin reviiriä. Minä ikävöin Taivaslaulua. Käänsin katseeni maahan ja huokaisin syvään. Naaraan lämmin luonne oli tehnyt minuun heti vaikutuksen. Hän ei ollut kuten muut klaanitoverinsa. Toiset kuolonklaanilaiset olivat ilkeitä ja välinpitämättömiä, mutta Taivaslaulu oli ystävällinen ja avulias. Tiesin kuitenkin, ettei välillemme voinut koskaan syntyä mitään sen kummempaa. Kuolonklaani hyväksyi vielä sen, että me olimme ystäviä, mutta ei sen enempää. Taivaslaulu oli kertonut, että kuolonklaanilaiset saivat olla kumppaneita vain kuolonklaanilaisten kanssa. Mieleni synkkeni, kun muistin koko säännön. Taivaslaulu piti minua vain ystävänään. Hän vaikutti olevan uskollinen klaanilleen, jonka vuoksi en koskaan voisi olla hänen kanssaan.
”Hei!” kirkas ääni sai minut säikähtämään. Karvani nousivat pystyyn ja kynteni liukuivat esille. Ei mennyt kauaakaan, kun tunnistin valkean naaraan Taivaslauluksi.
”Anteeksi, luulin sinua tunkeilijaksi”, pahoittelin nolostuneena. Kuolonklaanilaisnaaras hymyili lämpimästi kuten aina. Taivaslaulu naurahti huvittuneesti.
”Näytit olevan ajatuksissasi. Painaako jokin asia mieltäsi?” soturi kysyi ja istui alas rajan toiselle puolelle. Kohtasin hänen katseensa ja kohautin lapojani.
”Mietin vain öömm.. Lehtisateen alkua.. Riista vähenee ja en tiedä miten selviämme”, valehtelin erittäin tökerösti. Taivaslaulu katsoi minua hetken ajan hieman ihmeissään, mutta nyökkäsi. Arvelin, että hän huomasi minun valehtelevan. Se sai minut nolostumaan entisestään.
”Tuskin teille tulee ongelmia riistan suhteen. Punatähti arvelee, että lehtisateesta ja lehtikadosta tulee helpoimmat pitkiin aikoihin. Pimeyden Metsä kuulemma kertoi niin”, Taivaslaulu vastasi. Nyökkäilin hitaasti. Oikeasti en ollut edes älynnyt murehtia koko lehtisadetta, mutta nyt aloin sitten murehtimaan. Toivoin, että meille riittäisi tarpeeksi riistaa. Olimme joutuneet elämään nälässä kaksijalkalassa, enkä halunnut enää niin tapahtuvan. Oli kamalaa, kun vatsa kurni kaiken aikaa ja muistutti nälästä.
”Tahdotko jatkaa rajan tarkastusta kanssani?” vaihdoin aihetta nopeasti ja hymyilin Taivaslaululle, ”voisit samalla kertoa kaikki Kuolonklaanin polttavimmat juorut.” Taivaslaulu virnisti huvittuneesti ja naurahti pienesti. Se sai minutkin hymyilemään leveästi.
//Taivas?
// 349 sanaa
