Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Viime päivinä olin taas tuntenut eläväni. Kun olimme astuneet Eloklaanin rajan paremmalle puolelle, tuntui kuin ilma olisi muuttunut kevyemmäksi. Lukemattomat säännöt ja rajoitukset eivät enää pidätelleet meitä, vaan saimme elää juuri sellaista elämää kuin halusimme. Välillä tunsin kuitenkin ikävän vihlaisevan rinnassani. Olimme jättäneet klaanin mukana myös Ruskalinnun taaksemme, enkä tiennyt tulisinko koskaan näkemään häntä enää.
Mutta hänen elämänsä oli Eloklaanissa, emmekä voineet pakottaa häntä mukaamme. Olimme hyvästelleet toisemme ja luvanneet, että tapaisimme vielä, viimeistään Tähtiklaanissa.
Emme olleet suunnitelleet mitään sen suurempia. Tavoitteenamme oli ensin käydä tapaamassa Dakotaa ja muita ystäviämme vanhassa kodissamme ja suunnistaa sitten sinne, minne jalat veisivät. Perustaisimme oman kotimme jonnekin, jossa voisimme elää aina yhdessä. Emme ehkä saisi klaanin tuomaa turvaa, mutta olimmepahan ainakin vapaita.
Aurinko pilkisti ensimmäistä kertaa koko päivänä pilvenreunuksen takaa. Olimme tehneet matkaa pitkälti vain sateessa, sillä viime päivät olivat olleet sateisia. Ensimmäistä kertaa koskaan en ollut ahdistunut siitä, kun vesi kasteli turkkini saaden sen tuntumaan raskaalta. Tuntui siltä, kuin vesi olisi puhdistanut minut. Se huuhtoi pois klaanikissan, joka olin aiemmin ollut. Sade vei mukanaan myös klaaninimeni. En enää ikimaailmassa antaisi kenenkään kutsua minua Iltakaiuksi, koska se ei ollut oikea nimeni. Tuntui hyvältä, kun sain taas olla vain Merkurius.
Kharon ja Deimos näyttivät sulautuvan hyvin erakon elämään. Kharonille klaanista lähteminen tuntui olevan isompi asia kuin Deimokselle. Kolli oli joutunut jättämään taakseen ystävänsä. Tunsin rinnassani piston, kun Kharon oli joutunut hyvästelemään mestarinsa. Heistä oli kuiden saatossa tullut hyviä ystäviä.
”Minulla on nälkä”, Kharon valitti. Kolli maleksi joukon perällä ja piiskasi hännällään ilmaa. Yhteistuumin päätimme pysähtyä saalistamaan, sillä nälkä kurni myös minun vatsassani.
Corona, Deimos ja Kharon lupasivat hoitaa saalistuksen tänään, joten minä ja Taivaslaulu saimme tehtäväksemme rakentaa suojan nukkumista varten. Kukaan ei nimittäin halunnut vaeltaa täydellä vatsalla. Meitä ympäröi metsä, jossa kasvoi erilaisia lehtipuita harvakseltaan. Aluskasvillisuus oli miltei olematonta, metsän pohjaa peitti vain muutamat pensaat ja hento ruohikko.
”Sinä saat valita; asetummeko yöksi jonkin pensaan alle vai etsimmekö jotakin muuta”, naukaisin Taivaslaululle, kun kolme muuta kissaa olivat jättäneet meidät kahden.
//Taivas?
// 325 sanaa
