Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Puoli kuuta oli vierähtänyt hujauksessa. Olin päässyt jo neljäsosakuu sitten pois parantajan pesältä. Meidän ei pitänyt enää saalistaa Kuolonklaanille, sillä velkamme oli jo hoidettu. Tai no oikeastaan velka ei edes ollut ollut meidän, sillä emme olleet saalistaneet Kuolonklaanin reviirillä. Emme kuitenkaan jaksaneet vihoitella asiasta. Punatähti oli antanut meille hyvän tarjouksen, johon olimme tarttuneet. Meidän oli määrä mennä huomenna Kuolonklaanin leiriin. Joku sotureista opettaisi meitä taistelemaan. Olin innoissani siitä ja toivoin, että kouluttaja olisi joku mukava soturi. En tuntenut Taivaslaulun lisäksi paljoakaan kuolonklaanilaisia, mutta suuri osa heistä vaikutti varsin ilkeiltä tai kylmiltä.
”Jännittääkö teitäkin huominen?” kysyin ja käänsin katseeni Dakotaan ja Coronaan. Dakotan isä nukkui palaneen kaksijalan pesän sisällä, koska ulkona oli vanhalle kollille turhankin kuuma. Viherlehti oli edennyt, ja päivät lämpenivät entisestään.
”Ehkä ihan vähän”, Corona virnisti. Tiesin, että veljeni piti kaikesta uudesta ja jännittävästä. Hän oli aina ollut sielultaan seikkailija, eikä nauttinut tylsän tasaisesta arjesta niin paljoa kuin minä.
”Pitäisikö meidän etsiä joukkoomme lisää kissoja? Vai onkohan Punatähdellä jotakin sitä vastaan?” kysyin pohdiskellen. Meillä ei olisi aikaa pitää huolta pienestä reviiristämme, jos kävisimme harjoittelemassa taistelemista kovin usein. Päivisin täytyi myös saalistaa ja levätäkin tarpeeksi. Punatähti oli varoitellut, että taistelun harjoittelu oli melko rankkaa.
”Ehkä me pärjäämme toistaiseksi tällä porukalla”, Dakota sanoi ja kohautti lapojaan, ”täytyy kysyä sitä sitten Punatähdeltä.” Nyökkäsimme molemmat Coronan kanssa yhtä aikaa. Olisi hyvä varmistaa asia Kuolonklaanin päälliköltä, ennen kuin lähtisimme etsimään lisää kissoja reviirillemme. Pahimmassa tapauksessa hän saattaisi laittaa klaaninsa hyökkäämään kimppuumme, jos kokisi meidät uhkana klaanilleen.
”Taidan mennä nukkumaan”, naukaisin ja päästin sen jälkeen ilmoille makoisan haukotuksen. Corona ja Dakota toivottivat minulle hyvät yöt, kun astelin kaksijalan pesään sisään. Asetuin omalle vuoteelleni, joka sijaitsi melko keskellä pesää. Toivoin salaa mielessäni, että voisin nähdä huomenna Taivaslaulun. Minulla oli ikävä kuolonklaanilaisnaaraan kanssa käytyjä keskusteluita.
//Corona tai Dakota?
// 288 sanaa
