Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Päivät kuluivat, muuttuivat neljäsosakuista puolikuuhun ja siitä kokonaiseksi kuuksi. Elämä oli rauhallista ja minulla ei ollut valitettavaa. Ruska oli varttunut hetkessä, ja kolli oli jo kuusikuinen. Taivaslaulu oli selittänyt, että kuusikuinen kissa alkoi klaanissa opettelemaan soturin taitoja, joita olivat muun muassa taisteleminen ja saalistaminen. Niinpä olimme päättäneet opettaa näitä taitoja myös Ruskalle. Pentu hyötyisi niistä tulevaisuudessa. Lisäksi elämä sujui helpommin, jos jokainen auttoi saalistamaan ruokaa. Lehtikadon aikaan sitä ei kamalasti ollut, mutta me selviäisimme.
Aurinko oli vasta laskemassa, ja oli alkanut hämärtää. Olimme kaikki kokoontuneet aukiolle syömään. Tai no kaikki paitsi Kaarlo. Kollin vointi oli heikentynyt entisestään, eikä vanhus jaksanut enää edes kävellä. Dakota oli huolissaan isänsä jaksamisesta, kuten me kaikki olimme.
”Valvommeko me tänään koko yön?” Ruska kysyi innostuneena ja katsoi minua suoraan silmiin. Kun katsoin häntä, en voinut olla hymyilemättä. Vaikkei Ruska ollutkaan meidän oikea poikamme, hän tuntui siltä. Sydäntäni lämmitti se, että kolli kutsui meitä vanhemmikseen.
”Tarkoitus olisi, mutta jos väsähdät kesken vartioinnin, se ei haittaa”, vastasin. Olin luvannut ottaa Ruskan mukaan yövartioon, koska kollin täytyi kyetä tekemään se joskus yksin.
”Varmasti jaksan!” oranssiturkkinen kolli huudahti.
Aurinko laski ja kissat painuivat pesiinsä nukkumaan. Taivaslaulu viivytteli aukiolla niin kauan, että kaikki muut olivat lähteneet. Kävelin kumppanini luokse ja kosketin tuon kuonoa omallani.
”Hyvää yötä, pysykää turvassa”, valkea naaras kuiskasi kehräten.
”Me valvomme untasi ja pysymme erittäin turvassa. Hyvää yötä”, kuiskasin hiljaa rakkaani korvaan. Taivaslaulu hymyili leveästi, kun katsoin häntä silmiin. Vaikka olimme olleet kumppaneita jo monen monta kuuta, oloni oli kuin vastarakastuneella. Sydämeni hakkasi hurjaa vauhtia aina kun vain katsoin Taivaslaulua. Kun katseemme kohtasi, koko kehoni valtasi lämmin tunne. Minä rakastin Taivaslaulua, rakastaisin häntä ikuisesti. Naaras toivotti vielä hyvät yöt Ruskalle, jonka jälkeen hän meni nukkumaan.
Nyt aukio oli tyhjillään, ja me olimme Ruskan kanssa kahden. Vilkaisin joen suuntaan, ja annoin katseeni kiertää metsänrajasta kivikasaan ja sen toiselle puolelle. Kaikki vaikutti normaalilta.
”Istummeko me tässä koko yön?” Ruska kysyi.
”Kyllä. Meidän täytyy varmistaa, ettei mikään tai kukaan pääse yllättämään nukkuvia kissoja. Voimme käydä aina välillä kiertämässä kivikasan, mutta se ei saa kadota hetkeksikään näköpiiristämme”, selitin nuorelle kollille, joka kuunteli korva tarkkana.
”Minä aion olla kaikista paras yövartija!” kissa hihkaisi ja käänsi katseensa kohti metsää.
”Aivan varmasti oletkin. Muista käyttää kaikki aistejasi. Tuuli tulee metsästä päin, joten jos vihollinen lähestyy sieltä, haistat sen. Kuuntele ympäristöä tarkasti, jotta voit huomata pienimmänkin rasahduksen. Kaikista oleellisinta tässä on katsominen. Katso, ettei kukaan pääse kivikasalle, ja herätä muut jos niin käy”, opastin Ruskaa rauhallisella äänellä. Olimme käyneet aistien tärkeyttä läpi ties kuinka monta kertaa, ja Ruska varmasti tiesi nämä asiat jo. Kolli nyökkäili kuitenkin rauhassa, kun kerroin hänelle asioita yövartiosta.
Yö sujui rauhallisesti, ja Ruska pysyi hereillä aina auringonnousuun saakka. Kun kissat alkoivat heräillä, menimme nukkumaan omaan pesäämme.
”Nuku hyvin”, Taivaslaulu sanoi, kun kohtasimme pesän sisäänkäynnillä. Hymähdin vastaukseksi ja astuin pesään kumppanini ohitse. Ruska seurasi perässäni hoiperellen. Nuorukainen oli ilmeisen uupunut valvottuaan koko yön.
”Nyt saat nukkua niin pitkään kuin vain tahdot. Tänään sinulla ei ole muuta tehtävää”, totesin Ruskalle, joka parhaillaan etsi hyvää asentoa sammalvuoteeltaan. Kolli toivotti vielä hyvät yöt, jonka jälkeen hän painoi päänsä sammaliin. Minäkin otin hyvän asennon vuoteeltani ja jäin odottamaan unta.
Se ei kuitenkaan saapunut heti, joten keskityin ajattelemaan mukavia asioita. Ajattelin Ruskan koulutusta. Olimme päättäneet, että kollin koulutus oli luonnollisesti minun ja Taivaslaulun vastuulla. Kuolonklaanissa vanhemmat eivät saaneet kouluttaa omia pentujaan, mutta onneksi me emme olleetkaan siellä. Ajatukseni alkoivat harhailla koulutuksesta Taivaslauluun, ja siitä ties minne. Lopulta vain vajosin uneen.
Nousimme ylös vasta aurinkohuipun jälkeen. Corona oli käynyt Timin kanssa saalistamassa, ja saimme heti herättyämme vatsamme täyteen.
”Mitä sinä haluaisit tehdä tänään, Ruska?” kysyin kollilta, joka söi parhaillaan hiirtä. Ruska nielaisi ja nosti katseensa minua kohti mietteliäänä. Meillä oli tänään vapaapäivä, joten kolli saisi keksiä jotain kivaa tekemistä. Huomisaamuna kolli pääsisi taas harjoittelemaan emonsa kanssa.
//Ruska? muutki saa jatkaa xd
// 618 sanaa
