Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Kävelin Coronan vierellä kohti Kuolonklaanin reviirin rajaa. Pysyttelin veljeni takana ja pidin katseeni maassa. Toisaalta oli mukava palata pitkän päivän päätteeksi kotiin, mutta olisin halunnut vielä viettää aikaa Taivaslaulun kanssa. Olisin halunnut pyytää naaraan vierailemaan pesällämme, mutta se olisi kai ollut väärin. Punatähti ja muut kuolonklaanilaiset eivät kai olisi arvostaneet sitä, että Taivaslaulu olisi poistunut Kuolonklaanin rajojen ulkopuolelle. En ymmärtänyt, miksi klaanissa piti olla niin tiukat säännöt rajojen suhteen.
”Oletko kunnossa?” kastanjanruskea kolli hidasti tahtiaan ja käänsi katseensa minuun. Nostin katseeni maasta veljeeni.
”Olen. Miten niin?” kysyin ja kohotin kulmiani yllättyneenä veljeni kysymyksestä.
”En tiedä. Vaikutat olevasi jotenkin allapäin”, kolli sanoi. Pudistin päätäni.
”Minä vain mietin Kuolonklaania. Heidän sääntönsä ovat todella tiukat, ja harva kissa siellä pitää meistä. Miten ihmeessä Taivaslaulu voi elää sellaisten kissojen joukossa?” kysyin irvistäen. Corona kohautti lapojaan.
”Hän on elänyt siellä aina ja tottunut siihen. Tuskin kovinkaan moni kuolonklaanilainen pystyisi elämään meidän kanssamme. Taivaslaulu olisi varmaan ainoa, joka ei tappaisi meitä ensimmäisen neljäsosakuun jälkeen”, Corona hymähti. Naurahdin takaisin pienesti, vaikka minua ei naurattanut ollenkaan. Coronan sanat saivat minut ajattelemaan sitä, miltä tuntuisi, jos Taivaslaulu asuisi kanssamme. Pakotin ajatukset pois mielestäni. Ei niin tulisi käymään. Kuolonklaani takuulla ei antaisi niin käydä.
Loikkasin aidan päälle ja sulavalla loikalla alas. Corona seurasi minut vähintäänkin yhtä sulavilla loikilla. Astelimme huolettomasti kohti palanutta kaksijalan pesää. Kun haistoin tuntemattoman kissan hajun, hidastin tahtiani. Käänsin huolestuneen katseeni Coronaan.
”Tuntematon kissa”, hän oli haistanut saman hajun. Kävelimme varautuneesti sisään pesään. Dakota ja Kaarlo olivat pesässä, mutta heidän lisäkseen siellä oli myös tuntematon kissa. Pieni mustavalkea kolli makasi pesän lattialla sammalvuoteella, joka ei aiemmin ollut ollut siinä. Karvani nousivat pystyyn nähdessäni tuntemattoman kissan. Dakota kuitenkin asteli luoksemme ilman mitään merkkiä siitä, että hän pitäisi kollia uhkana.
”Kuka tuo on?” kysyin ja katsoin Dakotan ohitse kollia, joka katsoi meidän suuntaamme. Hänen pähkinänruskea katseensa vaikutti pelokkaalta.
”Hän on Timi, pelastin hänet koiran hampaista tänään. Hän loukkasi jalkansa, joten ajattelin, että hän voisi olla täällä sen aikaa, kun hän parantuu”, harmaanruskea naaras vastasi rauhallisella äänellä. Vilkaisin Coronaa, joka ei vaikuttanut myöskään olevan innoissaan uudesta tuttavuudesta.
”Emme voi ajaa häntä pois, koska hän on loukkaantunut. Ehkä hän voi auttaa meitä myöhemmin, jos me tarvitsemme apua”, Dakota sanoi ja katsoi meitä edelleen rauhallisena. Oloni oli melko epämukava. En pitänyt ajatuksesta, että tuntematon kissa nukkuisi meidän kanssamme, mutten voinut olla niin sydämetön, että ajaisin hänet pois loukkaantuneena.
”Hän voi jäädä, jos se sopii Coronalle”, sanoin. Käänsin yhtä aikaa Dakotan kanssa katseen kohti veljeäni. Hän harkitsi hetken, kunnes nyökkäsi.
”Kiitos! Olen varma, että tämä on oikea päätös”, Dakota hymyili ja oli jo lähdössä, mutta pysäytin hänet:
”Mutta meidän pitää aloittaa yövartiointi.” Naaras ei vaikuttanut yllättyneeltä, sillä olihan hän kuullut minun ja Taivaslaulun keskustelun aiheesta. Niinpä naaras nyökkäsi.
”Minä voin aloittaa”, hän sanoi rauhallisella äänellä.
”Herätä minut yön puolessa välissä, niin hoidan vartioinnin loppuun”, Corona sanoi, ja Dakota nyökkäsi. Olin iloinen, että kenelläkään ei ollut mitään vartiointia vastaan. Olisin mielelläni vartioinut ensimmäisen yön, mutta ei minua nukkuminen haitannut. Kerkeäisin vartioida vielä monen monta yötä.
Timin saapumisesta oli kulunut lähes kuu. Hän ei enää nilkuttanut, mutta sanojensa mukaan jalka oli edelleen hieman kipeä. Erakko ei loppujen lopuksi ollut ihan kamalimmasta päästä. Olimme jopa keskustelleet siitä, että hän saisi jäädä luoksemme asumaan, jos kolli tekisi oman osuutensa Kuolonklaanin rajan puolustamisessa ja muissa askareissa. Yövartio oli ollut hyvä idea, sillä olimme saaneet muutaman kissan kiinni kotimme lähellä hiippailusta. Olimme ajaneet heidät pois, koska tämä on meidän reviiriämme. Taivaslaulu oli kehottanut tekemään sen selväksi jokaiselle, joka astui rajamme ylitse. Naaras oli opettanut meitä melko paljon. Olimme kehittyneet taistelussa hurjasti viimeisen kuun aikana.
Nyt en ollut nähnyt kuolonklaanilaisnaarasta kahteen päivään. Ikävä painoi mieltäni lähes kaiken aikaa. Kerran taisteluharjoitusten päätteeksi naaras oli esitellyt minulle Hehkulammen. Lampi oli ylivoimaisesti kaunein asia koko Kuolonklaanin reviirillä. Hän oli myös kertonut, että muutama kuolonklaanilainen ui usein lammessa. Ajatuskin vedestä inhotti minua.
”Merkurius, nukutko sinä?” Dakotan pirteä ääni sai minut siirtämään ajatukseni sivuun. Makoilin varjossa kaksijalan pesän sisällä. Nostin kysyvän katseeni harmaanruskeaan naaraaseen.
”Pitäisi käydä saalistamassa”, naaras huomautti. Nousin nopeasti ylös.
”Minä menen”, sanoin ja kävelin naaraan ohitse ulos pesästä. Corona oli nukkumassa omalla vuoteellaan, joka oli aivan vuoteeni vierellä. Kolli aloittaisi tänään yövartioinnin, jonka vuoksi hän oli mennyt jokin aika sitten nukkumaan. Timi ja Dakota taas olivat saalistaneet aamulla, jonka vuoksi nyt oli minun vuoroni.
//joku. En jaksanu kirjottaa siitä saalistamisesta koska tää on muutenki aika tönkkö xd
// 702 sanaa
