Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Olin yllättynyt Ruskan kysymyksestä. Olin kuvitellut, ettei pentu ollut huomannut itkuisia silmiämme tai haikeita ilmeitämme silloin, kun muistimme Pluton ja Arielin kohtalot. Käänsin katseeni pois pennusta, joka odotti minulta vastausta. Huokaisin hiljaa ennen kuin vastasin ja käänsin katseeni pienokaiseen.
”Ennen kuin sinä ja Fetus saavuitte, Taivaslaulu odotti pentuja. Ariel ja Pluto syntyivät liian aikaisin, ja he olivat liian pieniä selvitäkseen. Me hautasimme heidät samana päivänä, kun sinä tulit. Ilman sinua me varmaankin viettäisimme kaiket ajat pesässä ja surisimme surkeaa kohtaloamme. Voisi melkein sanoa, että pelastit meidät tulollasi”, vastasin ja väläytin pennulle hennon hymyn. Aluksi Ruska näytti hieman surulliselta, mutta sitten hänen kasvoilleen piirtyi hento hymy. Hän painautui vasten turkkiani ja kehräsi kovaäänisesti. Minäkin kehräsin, koska tunsin olevani onnellinen.
Ruska vajosi nopeasti uneen. Leikkihetki ulkona oli ilmeisesti väsyttänyt pennun.
Minä en nukahtanut, mutta lepäsin Ruskan vierellä siihen saakka, että Taivaslaulu saapui pesään. Kumppanini kantoi hampaissaan hiirtä. Hän hymyili huomatessaan, kuinka Ruska oli painautunut vasten valkeaa vatsaani. Taivaslaulu laski hiiren sammalvuoteiden viereen.
”Onko nälkä?” tämä kysyi hiljaa ja viittoi minut luokseen. Nousin ylös ja varoin herättämästä nukkuvaa pentua. Astelin äänettömin askelin Taivaslaulun luokse.
”On. Ota sinä vain ensin”, sanoin ja hymyilin lämpimästi. Valkea naaras haukkasi palan hiirestä ja työnsi sen sitten minulle. Minä tein samoin, jonka jälkeen oli taas Taivaslaulun vuoro. Puolikas hiiri ei täyttänyt vatsaani kokonaan, mutta selviäisin sillä seuraavaan ruokailuun saakka.
”Riista vähenee nopeasti”, kumppanini totesi vakavalla äänellä, kun vaihdoimme kieliä ruokailun jälkeen.
”Lehtikato on täällä minä hetkenä hyvänsä”, totesin hiljaa. Hetken kuluttua palasimme sammalvuoteille, ja asetuimme Ruskan ympärille makaamaan. Taisimme molemmat torkahtaa.
Heräsin seuraavan kerran siihen, kun Ruska venytteli ja hänen takajalkansa osui vatsaani. Säpsähdin ja avasin silmäni.
”Voimmeko mennä taas ulos?” pentu kysyi, kun hän huomasi minun heräävän. Myös Taivaslaulu raotti erivärisiä silmiään. Vilkaisin pesän uloskäynnin suuntaan. Ulkona hämärsi jo.
”Katsotaan sitten huomenna uudestaan. Voimme viettää loppupäivän pesässä kolmistaan”, totesin pehmeällä äänellä. Taivaslaulu haukotteli. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, pesän suulta kuului askeleita. Coronan kastanjanruskea pää tuli näkyviin oksien yläpuolelle.
”Tulkaa katsomaan ensilunta!” kolli hihkaisi ja vetäytyi kauemmaksi pesän suulta. Vilkaisin Taivaslaulua kysyvästi. Valkean naaraan kasvoilla oli leveä hymy.
”No, menemmekö me?” kysyin kumppaniltani, joka nyökkäsi. Ruska vaikutti hämmästyneeltä.
”Ai luntako? Eikö sen pitänyt tulla vasta lehtikadon aikaan?” pentu hämmästeli. Taivaslaulu nuolaisi pennun päälakea ja siloitti tuon turkkia, joka sojotti ihan joka suuntaan.
”Ensilumi ja kylmä ilma tarkoittavat, että lehtikato on saapunut ja lehtisade väistynyt pois sen tieltä”, Taivaslaulu selitti lämpimällä äänellään ja tönäisi pennun hellästi liikkeelle. Ruska kipitti edellämme uloskäynnille ja odotti, että nostin hänet oksien ja kivien yli ulos pesästä. Oranssi pentu katseli hämmästellen valkeita lumihiutaleita, jotka leijailivat hitaasti taivaalta kohti maata. Pentu loikkasi ilmaan ja yritti saada lunta kiinni. Leikistä tuli mieleen minun ja Coronan pentuajat. Olimme olleet aina yhdessä ja yrittäneet saada lumihiutaleita kiinni, kun olimme nähneet lumisateen ensimmäistä kertaa. Vilkaisin veljeäni, joka katsoi minua hymyillen. Moni asia oli muuttunut sitten viime lehtikadon, mutta onneksi me olimme edelleen yhdessä. Saisimme nähdä vielä monet ensilumet.
”Miksi hiutaleet katoavat?” Ruska kysyi ja painautui maata vasten. Pentu katsoi, kun hiutaleet putosivat maahan ja sulivat heti pois.
”Maa on vielä liian lämmin ottaakseen lumen vastaan”, selitin nopeasti ja kumarruin pennun viereen. Käännyin sitten kohti kumppaniani, joka katseli meidän touhujamme.
”Miten Kuolonklaani selviää lehtikadon yli?” esitin kysymyksen sen kummempia miettimättä. Asia oli mietityttänyt minua, koska Kuolonklaanissa oli paljon kissoja ja riistaa oli vähän. Miten ihmeessä kaikki saivat syödäkseen?
//Taivas tai joku?
// 552 sanaa
