Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Katsoin hämmentyneenä kummallisen näköistä valkoruskeaa naaraskissaa, joka oli juuri sanonut jotakin kummallista. Kuka ihme oli Aavevarjo? Tämä suurikorvainen ja pienipäinen kissa huomasi nopeasti minun ja Taivaslaulun hämmennyksen. Kumppanini oli palannut takaisin aukiolle vietyään Ruskapennun pesäämme nukkumaan. Käänsin katseeni Coronaan. Kolli katsoi minua kummallisella ilmeellä, enkä oikein osannut lukea sitä. Oliko hän kertonut erakkokissalle väärän nimen? Mutta nimihän oli klaaninimi. Naaras selkeästi kuitenkin luuli Coronan olevan Aavevarjo-niminen kissa. Vilkaisin Taivaslaulua, ja käänsin sitten katseeni pentuetoverini kautta naaraskissaan.
”Kyllä se sopii, jos Aavevarjo on niin luvannut”, sanoin ja kohtasin pian sen jälkeen veljeni kullanruskean katseen. Veli näytti huojentuneelta, mutta myös hieman hämmentyneeltä. En tiennyt miksi Corona oli valehdellut nimensä erakolle, mutta selvittäisin sen myöhemmin. Kun Corona lähti saattelemaan erakkoa tyhjään kiven koloon, hän pysähtyi minun kohdalleni ja nyökkäsi.
”Selitän myöhemmin”, hän lupasi ja puski kuonollaan poskeani. Sitten kastanjanruskea kissa jatkoi matkaansa. Käännyin Taivaslaulun puoleen ja hymyilin hennosti. En voinut sanoin kuvailla, kuinka onnelliseksi tämä kuolonklaanilaisnaaras oli minut tehnyt. Me saisimme olla vanhemmat kissalle, joka tarvitsi meitä. Palasimme pesään katsomaan pientä, oranssia laikukasta pentua. Halusin suojella pentua ja olla tälle isä, vaikka emme oikeasti olisi koskaan pennun vanhemmat. Opettaisin hänet saalistamaan ja taistelemaan, näyttäisin hänelle reviirimme ja kukkaniityn. Ruskapentu ei koskaan jäisi yksin, jos se minusta oli kiinni. Ajatukseni takertuivat pennun nimeen. Nostin katseeni Taivaslaulun erivärisiin silmiin. Naaras katsoi minua kysyvästi. Harkitsin hetken sanojani.
”Voiko pentu olla Ruskapentu, jos hän ei ole klaanikissa? Sinähän sanoit, että vain päällikkö voi vaihtaa kissan nimen. Tämä pentu olisi vielä täysikasvuisenakin Ruskapentu”, sanoin ja katsoin nukkuvaa pentua. Taivaslaulu harkitsi hetken. Olisiko reilua, että pienokainen kantaisi koko ikänsä nimeä, joka kutsui häntä pennuksi. Pahimmassa tapauksessa muut pilkkaisivat häntä siitä.
”Entä jos me kutsumme häntä vain Ruskaksi?” kumppanini ehdotti. Se sopi minulle, ja tuskin Villisielukaan siitä pahastuisi. Hän takuulla ymmärtäisi, että jättäisimme -pennun pois kissan nimestä. Nyökkäsin ja puskin hellästi Taivaslaulua. Kurkustani kumpusi pehmeää kehräystä.
”Lupaan, että suojelen tätä pienokaista viimeiseen hengenvetooni saakka”, kuiskasin hiljaisella äänellä.
//Taivas, Ruska tai joku?
// 317 sanaa
