Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Olin jännittynyt kävellessäni Kuolonklaanin reviirillä kohti heidän leiriään. Olimme löytäneet uuden reviirin eilen, mutta majailimme yhä vanhassa kaksijalan pesässä. Sadepisarat olivat kastelleet turkkini. Taivas oli paksun pilviverhon peitossa, eikä auringosta näkynyt jälkeäkään. Siitä huolimatta tiesin, että nyt oli aurinkohuippu. Olin siistinyt turkkini ennen lähtöä, mutta sade oli tehnyt sen sotkuiseksi. En malttanut odottaa, että näkisin Taivaslaulun. Minua kuitenkin pelotti Punatähden suhtautuminen siihen, että naaras lähtisi minun mukaani pois Kuolonklaanista. Hän oli ollut ystävällinen meille, mutta tuskin edes hän katsoisi hyvällä, jos veisimme hänen soturinsa.
Leirin piikkihernemuurit näkyivät jo. Hidastin tahtiani ja pakotin itseni rauhoittumaan. Se menisi ihan hyvin. Taivaslaulu osasi käsitellä kuolonklaanilaisia, ja kyllä me pääsisimme ehjin nahoin ulos. Tai ainakin minä toivoin niin.
Astuin sisään piikkihernetunneliin. Pääaukiolla pysähdyin hetkeksi ja etsin katseellani Taivaslaulun valkeaa turkkia. Soturi huomasi minut ensin, sillä hän ravasi luokseni hymyillen varovasti.
”Sinä tulit”, naaras naukui, mutta ei ollut yllättynyt. Tietenkin minä tulin, koska minä rakastin Taivaslaulua.
”Totta kai”, sanoin hymyillen. Hymy katosi kuitenkin pian kasvoiltani, kun huomasin Punatähden lähestyvän meitä. Punaruskean kollin perässä asteli vaaleanharmaa raidallinen kissa. Hän oli Henkäysvarjo, Kuolonklaanin nykyinen varapäällikkö. Surmakynsi oli kuollut, ja Punatähti oli valinnut Henkäysvarjon edellisen varapäällikön tilalle. Raidallisen kollin läsnäolo ahdisti minua. Tuntui kuin hänen katseensa olisi porautunut suoraan sieluuni, ja että hän olisi lukenut parhaillaankin ajatuksiani.
”Punatähti, minun täytyy ilmoittaa sinulle jotakin”, Taivaslaulu sanoi ja vilkaisi nopeasti minua, mutta käänsi eriväriset silmänsä taas Kuolonklaanin päällikköön. Punatähti katsoi naarasta hieman yllättyneenä.
”Voin keskustella asiasta sen jälkeen, kun olen jutellut Merkuriuksen kanssa”, Punatähti totesi rauhallisella äänellä.
”Tämä on tärkeää. Asia koskee myös Merkuriusta”, soturi totesi. En ymmärtänyt, mien Taivaslaulu saattoikin olla niin rauhallinen.
”Hyvä on. Tulkaa pesääni”, kolli sanoi ja viittoi meidät peräänsä. Kävelin varovaisin askelin Henkäysvarjon ohitse. Kolli suuntasi Taivaslaulun perässä kohti vesiputouksen takana sijaitsevaa päällikön pesää. Pesä oli melko kolkko. Se sijaitsi seinämän sisällä. Sisäänkäyntiä suojasi jäkäläverho, ja pesässä oli vain päällikön sammalvuode. Koska pesä ei ollut mikään kovinkaan suuri, Punatähti istui alas sammalvuoteelleen. Henkäysvarjo työnsi päänsä jäkäläverhon lävitse ja jäi katselemaan sisäänkäynnille.
”Kerro asiasi”, Punatähti kehotti ja heilautti häntänsä etukäpäliensä päälle. Taivaslaulu nyökkäsi ja veti syvään henkeä.
”Minä lähden Kuolonklaanista ja ryhdyn erakoksi. Olen rakastuntu Merkuriukseen”, naaras kertoi mutkitta. Henkäysvarjo oli enemmän yllättynyt kuin Punatähti. Päällikön ilme oli vakava, mutta ei mitenkään vihamielinen. Henkäysvarjo sen sijaan näytti ärsyyntyvän. Punatähti nyökkäsi.
”En voi pakottaa sinua jäämään. Jos olet varma päätöksestäsi, olet vapaa lähtemään”, Punatähti totesi.
”Miten voit olla noin rauhallinen? Erakot vievät sinun soturisi, ja sinä päästät heidät lähtemään! Pian muut ottavat mallia ja lähtevät klaanista. Erakot tuhoavat Kuolonklaanin!” Henkäysvarjo sihisi hampaidensa välistä. Se sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Kolli vaikutti uhkaavalta. Punatähti siirsi ankaran katseensa varapäällikköönsä.
”Minä olen Kuolonklaanin päällikkö, et sinä. En voi pakottaa yhtäkään kissaa pysymään klaanissa, ja sinä tiedät sen kyllä”, punaruskea kolli sanoi. Henkäysvarjo ei luovuttanut.
”On silkkaa typeryyttä antaa erakoiden asua niin lähellä meidän rajaamme”, Henkäysvarjo jatkoi.
”Me muutamme”, totesin nopeasti tähän väliin. Kollikissat käänsivät katseensa minun suuntaani. Henkäysvarjo vaikutti tyytyväiseltä, mutta Punatähti oli lähinnä yllättynyt.
”Olemme etsineet uuden kodin kauempaa Kuolonklaanista. Emme tule enää olemaan häiriöksi klaanillenne”, sanoin kohtaamatta Henkäysvarjon sinistä katsetta. Punatähti vilkaisi varapäällikköään.
”Eihän tässä sitten ole mitään ongelmaa, vai mitä Henkäysvarjo?” päällikkö kysyi. Henkäysvarjo nyökkäsi merkiksi, että hän oli päällikkönsä kanssa samaa mieltä. Punatähti nousi ylös ja viittoi meidät peräänsä. Henkäysvarjo väisti päällikköä asumalla sivuun. Vilkaisin Taivaslaulua, joka hymyili minulle lämpimästi. Nousin ylös ja kävelin naaraan perässä ulos hämärästä pesästä. Punatähti johdatti meidät leirin uloskäynnille.
”Kuolonklaani kiittää sinua siitä, mitä olet tehnyt klaanimme eteen. Kiitämme myös sinua ja ystäviäsi, Merkurius. Olette olleet suuri apu pitämään etelärajamme puhtaana tunkeilijoista. Nyt teidän kuitenkin täytyy lähteä”, kuolonklaanilaiskolli sanoi ja viittoi meitä kohti piikkihernetunnelia.
”Kiitos”, Taivaslaulu sanoi ja antoi minun mennä edellä piikkihernetunneliin. Valkea soturi katsoi vielä hetken paikkaa, jossa hän oli viettänyt koko elämänsä. Sitten hän lähti minun perääni. Kävelimme rinnatusten eteenpäin kohti Kuolonklaanin rajaa. Sade oli lakannut, ja aurinko pilkisti pilvien välistä.
”Minä rakastan sinua”, naukaisin, koska en keksinyt mitään muutakaan. Kohtasin valkean soturin eriväristen silmien katseen hymyillen. Minä todella rakastin Taivaslaulua, ja halusin elää hänen kanssaan koko loppuelämäni.
//Taivas?
// 659 sanaa
