Muru
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Myy oli kertonut juuri ukkospolusta ja hirviöistä, ja Murua hirvitti ajatuskin moisista suurista otuksista. Hän toivoi vain, että kaksijalat pitäisivät ne aisoissa.
”Muru, tulitko sinäkin kotiin hirviön kyydissä? Oliko matka pitkä? Pelottiko sinuakin?” Kalle uteli. Murun mieleen palasivat muistot uuteen kotiin saapumisesta. Naaras värähti. Se oli ollut todella jännittävää! Muru ei ollut erityisemmin nauttinut hirviön mahassa olemisesta, mutta jännitys oli silloin vaihtunut innostukseksi heti hirviön pysähdyttyä.
”Tulin kyllä ja pelotti minua, mutta matka tuntui menevän nopeasti, vaikka olinkin vähän hermostunut”, Muru kertoi.
”Mutta ihan oikeaan kotiin minut sitten tuotiin. Olen niin iloinen, että saan asua sinun kanssasi Kalle!” Muru lisäsi kehräten.
”Kiva! Minäkin olen iloinen, että muutit kotiini!” Kalle maukui hymyillen. ”Tai siis meidän kotiimme.”
He kävelivät edelleen kylki kyljessä Myyn perässä. Äkkiä Muru haistoi jonkin oudon löyhkän.
”Mikä tuon on?” Muru kysyi ja painautui lähemmäksi Kallea, vilkuillen ympärilleen.
”Mikä? En minä näe mitään!” Kalle huudahti ja alkoi kääntelemään päätään ympäriinsä kuin kana. Sitten Kalle irtaantui Murusta ja alkoi pyörimään ympyrää.
”Rauhoitu, Kalle. Naapuruston kissat pitävät sinua ihan mielipuolisena, jos näkevät sinut aina hosumassa noin”, Myy torui Kallea, kuin tämä olisi ollut hänen oma pentunsa. Murulla kävi hieman Kallea sääliksi, kun vanhempi naaras läksytti hänen ystäväänsä jatkuvasti. Kilpikonnakuvioinen naaras pysäytti ystävänsä hännällään.
”Ai, anteeksi Myy. Muru näytti vain niin pelokkaalta”, Kalle sanoi Myylle ja siirsi sitten hämmentyneen katseensa Muruun.
”Tarkoitin tuota outoa hajua”, Muru selitti.
”Koiria vai?” Myy arvasi. Muru siirtyi lähemmäksi Myytä. Muru ei sanoisi sitä ääneen, mutta hän luotti enemmän Myyn kuin Kallen kykyihin puolustautua viholliselta. Kalle ei ilmeisesti ollut kuullut Myyn sanoja, sillä hetken päästä kolli huudahti:
”Hei, tuolta tulee koiria! Varokaa! Äkkiä pakoon!”
Nyt Murukin näki kaksi suurta, vaaleaturkkista koiraa kävelemässä yhden kaksijalan edellä heitä kohti kahden talon välistä. Häneen iski paniikki; eihän Kalle taas juoksisi pois?
”Kalle, rauhoitu nyt hyvän täh-” Myyn komennus jäi kesken, kun Kalle viiletti hänen edestään dramaattisesti, ulvaistein:
”Pelastautukoon ken voi!”
”Odota, Kalle!” Muru huusi. Naarasta pelotti kamalasti, vaikka hänen vieressään Myy näytti ihan rauhalliselta. Kalle teki lumessa U-käännöksen, mutta käpälät sutivat sen verran, että kolli ehti puoliksi törmätä ukkospolun toisella puolen kasvavaan puuhun. Päätä ravistellen Kalle kiiruhti takaisin Murun luokse.
”Anteeksi, Muru. Tule! Minä suojelen sinua!” Kalle maukaisi. Muru lähti juoksemaan pakoon Kallen vierellä ukkospolun toiselle piolelle. Sen jälkeen kuului lujaa haukuntaa: koirat olivat jo lähellä.
”Mihin me oikein menemme? Miksei me juosta kotiin?” Muru kysyi Kallelta vauhdissa, uskaltamatta pysähtyä. Hänen edellään juokseva Kalle ei joko kuullut tai ehtinyt vastata. Muru ei tiennyt, oliko Myy lähtenyt heidän peräänsä. Jos he hukkaisivat Myyn, se voisi olla huono asia. Muru vilkaisi taakseen, mutta naarasta ei näkynyt. Eikä onneksi koiriakaan.
Pian Kalle jarrutti pensaan taakse, joten Murukin pysähtyi. Kalle tuuppasi Murun hellästi pensaan taakse.
”Odota, tarkistan tilanteen”, Kalle sanoi ja kurkisti pensaan toiselle puolen.
”Eksytimme ne!” Kalle ilmoitti täpinöissään. Muru ei viitsinyt pilata ystävänsä iloa kertomalla, etteivät koirat olleet lähteneet heidän peräänsä.
”Hyvä. Kuule, palattaisiinko jo kotiin?” Muru naukaisi. Hänen kehonsa kävi edelleen ylikierroksilla pelosta, vaikka vaaraa ei näkynyt.
”Nyt jo?” Kalle kysyi, mutta näytti huolestuneelta katsoessaan Muruun päin.
Äkkiä heidän takaansa kuului rapinaa. Muru ja Kalle hätkähtivät yhtä aikaa ja kääntyivät katsomaan taakseen. Toisen pensaan takaa ilmestyi kaksi kissaa. Toisella ei ollut ollenkaan omia karvoja, mutta hänellä oli päällään vihreä kaksijalkojen tekemä turkki. Toisella kissalla oli kermanvärinen, punanaamioinen turkki.
”Hei! Keitä te olette?” kermanvärinen kissa kysyi. Molemmat muukalaiset näyttivät varsin viattomilta Murun mielestä, joten hän siloitti karvansa, kun tuntemattoman kollin äänensävy kuulosti niin ystävälliseltä. Karvaton kissa tuijotti Murua ja Kallea vuoron perään pää kallellaan.
”Minä olen Kalle!” Kalle esitteli itsensä ensin.
”Ja minä olen Muru”, Muru naukaisi ja väläytti kaksikolle hennon hymyn. ”Keitä te olette?”
”Minä olen Puh ja tässä on Nasu”, kermanvärinen kolli esitteli.
”Asutteko te lähistöllä?” Puh kysyi, ennen kuin Muru ehti kysyä samaa heiltä.
”Emme ole nähneet teitä aiemmin”, Nasu lisäsi hiukan ujon oloisena.
Muru toivoi, että Kalle ei alkaisi nyt pelleilemään. Muru ei halunnut nolata itseään uusien tuttavuuksien edessä. Naaras halusi antaa itsestään mahdollisimman sivistyneen ja siistin kuvan.
//Kalle?
