Muru
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Muru oli suostunut lopulta tulemaan pihalle tapaamaan Neposta Kallen kanssa. Se oli tuntunut merkitsevän paljon Kallelle, vaikka Murulla olikin melko vahvoja ennakkoluuloja Neposta kohtaan. Murusta olisi myös ollut epäkohteliasta olla suostumatta ja jäädä mököttämään, kun Kalle oli varta vasten tullut etsimään häntä. Vaikka Kalle oli ilostunut kovasti Murun suostuttua tulemaan pihalle, tunsi kirjava naaras edelleen piston rinnassaan siitä, että Kalle tuntui suorastaan ihailevan tätä Neposta.
Kilpikonnakuvioisen ja valkoisen kirjava naaras jättäytyi hieman etäämmäs, Kallen taakse, laskeuduttuaan ulos ikkunaluukusta. Muru tarkkaili verkon toisella puolen istuvaa, valtavaa ruskeaa kollia, jonka pitkät karvat ja villit kasvonpiirteet muistuttivat yllättävän paljon Murun omia sukulaisia. Tai no, sikäli kun hän omien vanhempiensa kasvoja muisti. Neponen ei vaikuttanut yhtä epäilyttävältä kasvotusten mitä ikkunan läpi, vaan Muru yllättyi miten rennolta suuren kollin olemus vaikutti. Siitä huolimatta hän suhtautui tähän epäileväisesti; jokin Neposessa ei saanut Murua luottamaan tähän noin vain. Myös Neponen tapitti Murua, mikä sai naaraan tuntemaan olonsa vielä vaivaantuneemmaksi. Kun Neponen räpäytti silmiään ystävällisesti, Muru jatkoi kollin tarkkailua silmät sirillä.
”Neponen, tässä on minun paras ystäväni ja pesätoverini, Muru! Voi miten jännittävää! Meillä tulee varmasti olemaan todella hauskaa kolmestaan!” Kallen äänestä kuuli, miten innoissaan tämä oli. Kallen sanat yllättivät Murun positiivisesti, ja naaraalle tuli heti parempi olo. Tieto siitä, että hän oli edelleen Kallen paras ystävä vakuutti Murun siitä, ettei Neponen ollut Kallelle yhtä tärkeä. Muru piristyi silminnähden ja nousi ylös astellakseen lähemmäs verkkoaitaa, jonka toisella puolella uusi tuttavuus istui. Muru näki, että Neposen kulmat olivat painuneet kurttuun. Ruskea kolli vilkaisi ensin Kallea, sitten Murua ja sitten taas Kallea tyytymättömän näköisenä. Murusta oli todella kiusallista, ettei Neponen osannut peittää tunnettaan ollenkaan. Hän pohti, oliko Kalle huomannut Neposen ilmettä. Muru pysähtyi verkon eteen aikeenaan tervehtiä Neposta kohteliaasti, mutta jäi empimään hetkeksi. Samassa Neponen nosti toisen etutassunsa ylös, työnsi varpaan hampaittensa väliin ja kiskaisi niin lujaa, että Murua sattui katsoa. Kolli teki nopean pään ravistuksen ja jäi tuijottamaan polkuanturaansa pariksi silmänräpäykseksi, ennen kuin laski sen maahan.
”Anteeksi. Vihaan punkkeja”, Neponen huokaisi äänekkäästi.
”Mukava tutustua, Muru”, kolli lausui yllättävän lämpimästi siihen nähden, miten tympeältä tämä oli äsken näyttänyt. Neposen ilme oli kuitenkin palautunut normaaliksi, ja tämä siristi silmänsä ja viiksensä hymyyn odottaessaan Murun vastausta.
”Hauska tavata sinutkin, Neponen”, Muru maukaisi, vaikkei oikeastaan tarkoittanut sitä. Muru ei ymmärtänyt vieläkään, mitä Kalle näki Neposessa. Naaraalla oli sellainen tunne, että jokin tuossa ruskeassa kollissa mättäsi. Toisaalta Muru ei ollut varma, johtuiko se vain siitä, ettei hän olisi halunnut jakaa Kallen huomiota Neposen kanssa. Hän toivoi, että saisi pian tilaisuuden palata takaisin sisälle.
“Meistä tulee varmasti hyvä ystäviä”, Neponen sanoi.
“Ihan varmasti!” Kalle hihkui ja alkoi polkea maata tassuillaan.
Muru väläytti vastauksena ainoastaan pienen teennäisen hymyn Neposelle. Kirjava kotikisu pelästyi hieman, kun Neponen nousi ylös; tämä näytti nyt entistäkin suuremmalta.
“Mitä tehdään? Mennäänkö yhdessä seikkailulle?” Kalle naukui innoissaan, ja katseli vuoron perään Murua ja Neposta.
“Mutta Kalle, kaksijalkamme on kotona. Emme voi lähteä mihinkään, se on liian iso riski”, Muru huomautti. Kalle painoi päänsä.
“Mutta-”
“Kalle tietää kyllä, että kunnon kolli ei anna kaksijalan kontrolloida elämäänsä!” Neponen päästi voimakkaan kurr-äänen ja alkoi tepastella edestakaisin verkon vieressä häntä pystyssä. Muru ei osannut sanoa mitään. Hän vain tuijotti pörröistä kollia epäuskoisesti. Miksi tuo möhkäle asteli heidän pihallaan kuin omistaisi sen? Entä yrittikö Neponen aivopestä Kallen? Muru tiesi hyvin, että kaksijalkoja tuli myös kunnioittaa. Hän toivoi, että Kallekin tiesi sen. Sitä paitsi heille voisi tulla pahojakin seuraamuksia, jos he jäisivät kiinni pihalta karkaamisesta. Ei sillä, että Murua olisi houkuttanut mikään seikkaileminen muutenkaan… Muru vilkaisi Kallea, joka tapitti Neposta haltioituneena sinisillä silmillään. Samassa Neposen kävelyesitys loppui.
