Muru
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
”Tahtoisitko sinä tehdä jotain muuta kuin leikkiä?” Kalle kysyi Murulta, kun he olivat kadottaneet hiiren jonnekin tassujen ulottumattomiin. Muru oli hieman huolestunut, kun hänen kömpelö ystävänsä oli lyönyt päänsä niin pahan kuuloisesti, ja hämmentynyt, kun Kalle vaikutti olevan täysin kunnossa. Se kyllä kävi tietyllä tapaa ihan järkeen.
”Tehdään vain. Onko sinulla jotain mielessä?” Muru maukaisi päätään kallistaen.
”Mielessä mitä?” Kalle kysyi. Muru vilkaisi sivulle hämmentyneenä ja pohti, oliko Kalle sittenkin saanut pahemman tällin päähänsä.
”Tarkoitin, että mitä sinä haluaisit tehdä?” Muru selvensi. Hänellä ei itsellään ollut juuri ideoita; Kalle tuntui olevan heistä kahdesta se, joka aina keksi jotakin hauskaa puuhaa.
”Mitäs jos mentäisiin nyt yhdessä ulos tutkimaan paikkoja!” Kalle innostui.
”No, miksi ei…” Muru empi. Hän muisti kuitenkin Kallen luvanneen, ettei enää jättäisi häntä yksin.
”Mutta ei mennä kauas, eihän, Kalle?”
”Ai miksi ei?” Kalle ihmetteli. Kolli oli jo lähtövalmiina, mutta Muru siirtyi vaivihkaa hänen eteensä.
”En halua mennä kauas kotipihasta. Meille voi sattua jotakin pahaa. Mitä jos eksymme?” Muru sanoi hiukan ahdistuneena.
”Älä huoli, Muru, ei meille käy mitään”, Kalle vakuutti hymyillen. ”Ja voidaan ottaa Myy mukaan, niin ei ainakaan eksytä!”
Kalle oli jo pinkomassa kohti ikkunaluukkua, ennen kuin Muru ehti harkitakaan vastaavansa. Muru ei voinut olla miettimättä, miksi Kalle oli niin innoissaan tästä naapurissa asuvasta Myystä. Myyn ottaminen mukaan olisi kuitenkin järkevää. Naaras lähti pinkomaan ystävänsä perässä ulos tarhaan, johon Kalle oli hänen yllätyksekseen jäänyt odottamaan häntä.
”Tule Muru, mennään hakemaan Myy yhdessä!” Kalle maukaisi tohkeissaan.
Kolli ryömi kömpelösti ulos tarhasta niin, että verkkoon jäi kaksi uutta valkeaa karvatuppoa. Kun Murukin vihdoin pääsi tarhan toiselle puolelle, hän kipitti Kallen rinnalla aidalle ja kaksikko hyppäsi sen ylitse Myyn pihalle. Muru vilkuili ympärilleen epävarmana. Hän ei pystynyt peittämään sitä, että oli hiukan peloissaan tällä oudolla reviirillä.
”Myy! Hei Myy! Me tarvitsisimme matkaoppaan!” Kalle huuteli pihalla, kun mustaa kissaa ei näkynyt. Muru piti turkkinsa kiinni Kallen kyljessä.
”Ehkä hän on ehtinyt mennä sisälle päiväunille”, Muru sanoi ja lisäsi sitten tiukemmin: ”Meidän ei pitäisi häiritä häntä.”
”Ei, kun kyllä hän kohta tulee!” Kalle vakuutteli.
Ennen kuin Kalle ehti mouruta kovempaa, Myy asteli esiin pihan toisella puolen kasvavien pensaiden lomasta.
”Mitä nyt taas?”
”Me lähdemme seikkailulle!” Kalle ei ollut pysyä käpälissään ja polki maata tassuillaan. Murua hieman nolotti Kallen käytös. Myykään ei näyttänyt lopen innostuneelta. Muru vaihtoi katseita vanhemman naaraskissan kanssa ja väläytti tälle pahoittelevan ilmeen. Musta naaras pysähtyi nuoren kotikisukaksikon eteen häntä siististi etukäpälien päällä.
”Seikkailulle? Miten se minuun liittyy?” Myy kysyi kohdistaen katseensa Kallen kaulurialueen karvoihin.
”Kalle, mitä sinulle on oikein käynyt? Siistisit nyt hyvä kolli turkkisi. Näytät aivan rähjäiseltä kujakissalta!” Myy kauhisteli. Kallen kulmat kurtistuivat ja Muru pelkäsi, että tämä ottaisi Myyn höpinät tunteisiinsa. Kalle sukaisi rintaansa kahdesti.
”Ne vain menivät sotkuun, kun Kalle juoksi niin lujaa”, Muru sepitti, yrittäen pelastaa tilanteen. Myy katsahti Murua ja sitten taas Kallea, eikä vastannut.
”Niin, me ajattelimme käydä hiukan tutkimassa lähiympäristöä”, Muru kertoi. Kallen innostus palasi siinä samassa.
”Niin! Tulisit mukaan, Myy! Tunnet alueen paremmin!” kolli kurnutti.
”Te olette kyllä ailahtelevainen kaksikko… mieli muuttuu koko ajan. No, hyvä on… Tulen mukaanne tämän kerran”, Myy maukui hieman lempeämmin. Muru ei ollut varma, oliko Myy huomannut hänen jännittyneisyytensä.
”Kivaa!” Kalle riemuitsi. Muru jäi istumaan paikalleen, kun Kalle loikki Myyn uloimmalle aidalle. Sen toisessa kulmassa oli korkea lumikinos, jota pitkin pääsi aidan yli leikiten. Muru ja Myy pinkoivat Kallen jäljessä kinoksen päälle. Murua pelotti hiukan hypätä aidan toiselle puolelle; siellä oli niin avaraa, eikä juuri mitään mihin voisi piiloutua. Ties mitä vaaroja voisi tulla eteen! Muru ei voisi edes piiloutua lumeen, niin kuin Kalle voisi, jos osaisi peittää päänsä ja häntänsä. Myy näytti kuitenkin odottavan, että Muru laskeutuisi alas ensin.
”Kaikki hyvin”, Myy maukui lämpimästi. Se muistutti Murua emosta.
”Tule vain, Muru! Minä odotan täällä!” Kalle kannusti alhaalta ja hymyili.
Kilpikonnavalkoinen naaras loikkasi sulavasti alas käpälät upoten lumeen. Hän pelästyi vähän sen ollessa syvempää, kuin hän oli odottanut. Muru sai kuitenkin itsensä kammettua polulle, jossa Kalle istui, ja kyyristyi kollin viereen. Myy laskeutui heidän eteensä. Muru jäi katselemaan ympärilleen varuillaan.
”Muru, onko kaikki hyvin?” Muru kohtasi Kallen huolestuneen sinisen katseen.
”O-on… Miten niin?”
”Sinä täriset”, Kalle sanoi ja siirtyi lähemmäksi Murua. Jännitys helpotti huomattavasti, kun hän sai tuntea Kallen vierellään.
”Minua pelottaa kyllä vähäsen…” Muru myönsi. Uteliaisuus kuitenkin voitti pelon: Muru halusi saada tietää, mitä kaikkea muuta maailma piti sisällään. Kunhan hän pääsisi äkkiä kotiin omaan vuoteeseen heti, jos tulisi vastaan jotain pelottavaa.
Myy näytti siltä, että olisi jo ehdottamassa takaisin kääntymistä, mutta Muru katsahti seikkailuvalmiiseen Kalleen.
”Sopiiko, jos kuljen sinun vierelläsi näin?” Muru kysyi turkki kiinni Kallen turkissa. Hän halusi varmistaa, ettei erkaantuisi Kallesta. Ystävän lämpö tuntui tutulta ja turvalliselta.
//Kalle?<3
