Neponen
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Neponen kuunteli tarkkaavaisena, kun Kalle kertoi intohimoisesti pitkää tarinaa kommelluksistaan. Suuri pörheä kolli silmäili päätä lyhyempää, naamiokuvioista kollia jo hieman närkästyneenä, kun tämän puhe ei meinannut lakata ollenkaan ja tarina vain jatkui. Kallen tarina oli kyllä jännittävä, mutta Neponen ei ymmärtänyt, miksi kukaan haluaisi kertoa itsestään niin nolon asian, kuin omiin tarpeisiin sotkeutumisen… Lopuksi Kalle kertoi vielä joutuneensa pesulle kaksijalkojen toimesta. Miten nöyryyttävää sellainen olikaan kissalle… Vaan nuorempi kolli ei selkeästi tuntunut näkevän asiaa aivan niin. Neponen ei pitänyt Kallen kertomasta senkään takia, että se toi hänen mieleensä erittäin epämukavia muistoja. Neposelle oli käynyt pienempänä useasti niin, että kokkareita oli jäänyt kiinni takakarvoihin tai kosteampaa jätöstä oli levinnyt sieltä vähän ympäriinsä… Silloin kaksijalka oli pessyt Neposen takapuolen. Hän oli joutunut kokemaan sen nöyryytyksen monta kertaa.
”Aivan kamalaa, eikö?” Kalle vaikeni vihdoin ja tapitti Neposta odottavasti, silmät ammollaan.
Neponen puoliksi nyökytteli, puoliksi pudisteli päätään kuin epäuskoisena, ja kohotti kulmiaan samalla tapaa kuin Kalle.
”Huh, mikä tarina! En varmaan uskoisi tuota edes todeksi, jos en olisi kuullut sitä suoraan sinun suustasi. Kuulostaa kyllä aika kauhealta! Onneksi minulle ei ole käynyt koskaan mitään tuollaista.”
Neponen kröhäisi ja oli selvittävinään kurkkuaan. Nyt hän yritti keksiä, miten saisi huomion takaisin itseensä. Kallen suulle oli piirtynyt ylpeä hymy ja kolli pörhisti rintakarvojaan istuessaan. Neponen oli kuulevinaan pienen kehräyksen kumpuavan Kallen rinnasta.
”Niin, olet varmaan ihmetellyt, missä olen ollut. Minä olen viime aikoina panostanut enemmän kaksijalkani kouluttamiseen. Se vaatii paljon työtä. Teen sitä välillä aktiivisesti koko päivän, joten muuhun ei ole oikein ollut aikaa”, Neponen selosti Kallelle. Hän ei kertonut ihan koko totuutta ystävälleen… Asiahan oli niin, että Neponen oli komentanut kaksijalkaansa aamupäivisin niin ahkerasti, että hän oli useana päivänä nukkunut vähän pidempiä päiväunia suuressa nukkumispaikassaan. Siinä, jota hän lainasi kaksijalalleen öisin. Neposen tavoite oli kuitenkin kouluttaa kaksijalka vielä jonain päivänä nukkumaan lattialla.
”Vau, miten siistiä! Miten sinä koulutat sitä?” Kallen silmät loistivat ihailusta ja mielenkiinnosta.
”No, en nyt ehdi syventyä siihen tarkemmin… Mutta olen kouluttanut sitä jo monta vuodenaikaa, joten olen siinä aika hyvä”, Neponen maukui, ja nuolaisi sotkuisia kaulurikarvojaan pari kertaa. Sivusilmällä hän näki Murun pujahtavan sisälle ulkotarhaan. Neponen oli hiukan loukkaantunut, ettei naaras halunnut kuunnella hänen juttuaan. Toisaalta hän piti siitä, että Kallen huomio oli nyt täysin hänessä. Naamiokuvioinen kolli ei edes näyttänyt Neposen onneksi huomanneen, että hänen pesätoverinsa oli poistunut paikalta. Kalle ei näyttänyt olevan täysin tyytyväinen äskeiseen vastaukseen, vaan tapitti Neposta hämmentyneenä. Neponen nautti siitä, että hänen ystävänsä janosi kuulla lisää.
”Mutta tarkoitatko, että olet opettanut sen tottelemaan sinua?” Kalle kallisti päätään.
”Kyllä, vähän niin kuin kaksijalat tekevät koirille”, Neponen vastasi.
Nuorempi kolli näytti hiukan hämmentyneeltä. Neponen arveli, ettei Kalle tiennyt paljoa koirista… No, ei varmasti ainakaan niin paljon, kun Neponen. Hän oli itse oppinut jonkin verran koirista tarkkaillessaan ikkunasta, miten ne hiirenaivoiset kuolakuonot käyttäytyivät kaksijalkojen kanssa.
”Koirat käyttäytyvät usein niin, miten heidän kaksijalkansa haluaa”, Neponen selitti Kallelle.
”Minun kaksijalkani antaa minulle herkkuja aina kun vain käsken”, hän jatkoi, vaikkei se ollut ihan täysin totta.
”Oikeastiko? Voitko opettaa minullekin, miten se tehdään?” Kalle polki tassuja maahan tohkeissaan.
Ruskea kolli vilkaisi taivaalle ja oli arvioivinaan auringon sijaintia.
”No, ehkä joku päivä. Nyt minun täytyy mennä, ennen kuin kaksijalka palaa kotiin”, Neponen tokaisi ja muodosti kasvoilleen pahoittelevan ilmeen.
”Ai, nyt jo”, Kalle maukaisi vaimeasti.
Neponen maukui hyvästit, kääntyi ja lähti astelemaan kohti aitaa tuuhea häntä ylpeästi pystyssä. Vilkaistessaan taakseen kolli huomasi pettyneen sävyn ystävänsä kasvoilla.
”Kuule Kalle. Mitä sanoisit, jos ottaisin sinut mukaan oikealle, hurjien kollien seikkailulle?” Neponen naukui olkansa yli, ennen kuin loikkasi aidan päälle. Hän käänsi katseensa dramaattisesti kohti taivasta, rohkeana, korvat luimistettuina. ”Vain minä ja sinä, yhdessä maailman äärissä.”
//Kalle :DD
