Neponen
//Kirjoittaja: Koivu
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
”Minä en taida olla kovin hyvä seikkailija… Ethän sinä vihaa minua?” Neposen perässä kävelevä Kalle kysyi huokaisten.
Neponen oli helpottunut, että Kalle ei ollutkaan loukkaantunut hänen lyönnistään. Vaikka miksi ystävä olisikaan ollut siitä loukkaantunut, Neponen ajatteli – sehän oli ollut täysin Kallen vika, kun tämä oli syöksynyt koko painollaan suoraan Neposen päälle varoittamatta… Vaan ei Neposella silti ollut syytä vihata Kallea. Kallehan oli hänen paras, ja oikeastaan ainoa ystävänsä.
Neponen pysähtyi ja kääntyi jälleen katsomaan taakseen, kun hän kuuli Kallen askelten vaimenneen. Naamiokuvioinen kolli oli seisahtunut paikalleen parin hännänmitan päähän ja alkanut niiskuttamaan kuuluvasti. Niiskutus muuttui äkkiä äänekkääksi vollotukseksi, ja kun Neponen näki kyynelten valuvan pitkin Kallen poskia, hän kiiruhti äkkiä tämän luokse.
”En minä voisi vihata sinua Kalle!” Neponen naukaisi ja katseli Kallea huolissaan, mutta hiukan hämmentyneenä.
Suurempi kolli kohtasi Kallen katseen, kun tämä nosti päänsä ylös, yhä niiskuttaen. Neponen oli näkevinään epäuskoisen helpotuksen nuoremman kollin sinisissä silmissä.
”E-etkö?” Kalle maukui käheästi itkunsa välistä. Yleensä Neponen nautti kaikenlaisesta huomiosta, mutta nyt hänellä oli oikeasti paha mieli Kallen puolesta. Ei tuntunut hyvältä nähdä Kallea niin surkeana. Ja Neponen tiesi, ettei Kalle esittänyt – Kalle oli ehkä ainoa hänen tuntemansa kissa, joka ei tekisi niin huomiota saadakseen, kolli ajatteli. Itku ja tunteet olivat täysin aitoja. Neponen saattoi nähdä ja haistaa sen.
”Sinä olet minun paras ystäväni”, Neponen jatkoi. ”Ei sillä ole väliä, oletko yhtä hyvä seikkailija kuin minä. Vaan sillä, että sinä pidät minusta aidosti, ja että meillä on hauskaa yhdessä. Monet muut kissat vain haluavat huomiotani, koska ihailevat minua. Mutta tiedän, että sinä oikeasti välität, Kalle. Ja minäkin välitän sinusta. Siksi olemme parhaita ystäviä, eikä parhaat ystävät vihaa toisiaan. Joten ei, en koskaan voisi vihata sinua.”
Kallen niiskutus oli hiljentynyt Neposen monologin ajaksi. Se voimistui hiukan kollin hiljennyttyä. Neponen katseli naamiokuvioista kollia silmät pyöreinä huolesta. Näytti siltä, kuin Kalle olisi yrittänyt lopettaa itkunsa, mutta onnistumatta.
Neponen astui lähemmäs Kallea, ja puski parasta ystäväänsä lohduttavasti päällään kaksi kertaa.
”Uskotko sinä minua?” tuuheaturkkinen kolli kysyi, kun Kalle ei irrottanut silmiään hänestä.
Kalle nyökytti päätään.
”K-kiitos, Neponen… Olen oikeasti pahoillani, että pilasin sen sinun suunnitelmasi”, naamiokuvioinen kolli sai ulos suustaan.
”Ei se mitään. Kaikki hyvin, Kalle.”
//Kalle?
