Oreo
//Kirjoittaja: Rita
//Erakko |
”Itse asiassa… me tulemmekin mukaasi”, Nefiri lausui. Ai. Selvä. Olin hyvin yllättynyt naaraan sanoista, mutta yllätys oli positiivinen. Totta kai siskokset voisivat tulla mukaani. Mikäs siinä. Oli oikeastaan hienoa, että saisin seuraa. Aioin juuri vastata, ettei se haitannut minua -oikeastaan asia oli päin vastoin-, mutta naaras jatkoi. ”Haluan pois kaksijalkalasta. Ajattelimme, että voisimme liikkua kanssasi, ainakin jonkin aikaa. Tietenkin, jos kuvittelet, että tällä vieraalla alueella on turvallisempaa liikkua yksin kuin kahden muun kissan kanssa, ymmärrän senkin.” Tunsin, kun kasvoilleni puhkesi leveä hymy. Totta kai halusin seuraa. Miksi en olisi halunnut? Olin jatkamassa seikkailujani jonnekin tuonne, ja vaikkei minua pelottanut, olisi mahtavaa saada muita kissoja kulkemaan mukanani. Ja ehkä voisimme myös tulevaisuudessa ystävystyä. Ainakin toivottavasti.
”Tulkaa vain, on hienoa jos tulette”, häntäni heilahti innokkaasti sanojeni mukana. Katseeni siirtyi Nefiristä Ursaan, mutten kyennyt lukemaan heidän ilmeitään.
”Mennäänkö?” mau’uin vilkaisten kaksijalkojen ulkopuolella piirtyvää metsää. Voi, ihana metsä. Polkuanturani olivat puutuneet liikkumisesta mustalla kivipinnalla, ja odotin innolla pääseväni taas tassuttelemaan pehmeällä, osittain lumen peittämällä metsäpohjalla. Ursa nyökkäsi hyväksyvästi, ja Nefiri heilautti häntäänsä merkiksi lähteä. Aloin tallustelemaan siskosten perässä kohti vierasta metsää. Raotin suutani erottaakseni kaikki hajut, joita olin kaksijalkalassa ollessani ikävöinyt. Talvehtivat puut, saaliseläimet, puhdas ilma. Kurotin päätäni ylöspäin innokkaasti, ja huomasin Nefirin ja Ursan myös haistelevan ilmaa, mutteivät kuitenkaan yhtä innokkaasti kuin minä.
”Kuinka kauan olette asuneet kaksijalkalassa?” kirin siskosten vierelle kävelemään, ja katsahdin heihin. Näin heidän vaihtavan pikaisia katseita, ennen kuin Nefiri avasi suunsa.
”Aika lailla koko ikämme”, tuo naukui. Nyökkäsin. Tämä oli siis varmaan heidän ensimmäinen kertansa, kun he olivat kunnolla lähteneet kaksijalkalasta.
”Pidätte luonnosta varmasti. Metsässä saa myös helposti riistaa, varsinkin kauempana kaksijalkaloista”, äänensävyni oli ystävällinen yrittäessäni luoda keskustelua. Kaksikko vain nyökkäsi, ja Nefiri mutisi jotain myönteisen kuuloista. Naaraat olivat huomattavasti isokokoisempia kuin minä, joten jouduin aina välillä ottamaan juoksuaskelia pysyäkseni heidän perässään.
”Onko teillä mitään erityistä paikkaa, johon haluaisitte mennä? Itse olen mennyt vain vaistoni perässä, mutta voimme toki mennä minne vain te haluatte.”
//Nefiri?
//315 sanaa
