Orvokkisydän
//Kirjoittaja: Ruska
//Erakko | Klaanien lähialueet
Katsoin loukkaantuneena toivetta silmiin, minulla oli ymmärrettävä syy lähteä. Heilautin häntääni muutaman kerran turhautuneena ja nostin huultani Toiveelle.
”Kuinka kehtaat sanoa noin! Aamupentu oli onnellinen Kuolonklaanissa, en olisi voinut raahata häntä mukaan! Enkä olisi pystynyt elämään päivää kauemmin klaanissa, minkä johtaja murhasi Mäyräkynnen”, Sähähdin ja katsoin silmät leiskuten vihaa Toivetta. Toive näytti säikähtäneeltä. Käännähdin ympäri ja nostin leukaani, nousin seisomaan ja tassutin eteenpäin, toive oli saanut minut todenteolla vihaiseksi. Toive tuli perääni nopeasti ja käveli rinnallani.’
”Minä pyysin anteeksi emo, emo, anna anteeksi”, Toive pyysi, katsoin nenääni nyrpistäen poikaani ja pysähdyin. Istahdin alas ja välttelin Toiveen katsetta. Lumihiutale tippui kuonolleni ja aivastin. Katseeni pehmeni yhtäkkiä, ja hymyilin Toiveelle lempeästi. Purskahdin nauruun ja hymyilin. Toive katsoi minua kummastuneena.
”Emo”, Toive naukui hämmentyneenä. Nauroin vielä ja lopetin pian, mutta viikseni väpättivät huvittuneena.
”Anteeksi, en vain ikinä ole ollut noin vihainen. Ja saat anteeksi”, naukuin lempeästi hymyillen. Huokaisin helpottuneena ja suljin silmäni, annoin lumihiutaleiden tippua naamalleni. ”Mutta olen yhä loukkaantunut”, jatkoin hymyillen. Toive nyökkäisi vaivaantuneena. Katson häntä lempeästi ja huokaisin.
”No, en ehtinyt sanoa kaikkia kuulumisia”, jatkoin hymyillen. Olin ylpeä Pyörreselusta, joka oli hankkinut kunnollisen, mukavan, ja kohteliaan kumppanin. Ja toivoin, että hän saisi joskus tämän kanssa pentuja, vaikka en koskaan näkisi heitä.
”Pyörresielulla on kumppani”, kehräsin onnellisena. Toiveen ilme muuttui epäilevästi.
”Kuka?” Hän kysyi uteliaasti. Hymyilin onnellisesti, Toive varmaankin pitää pyörresielun valinnasta!
”Hänen kumppaninsa on Nuppujuova, hän on mukava ja kohtelias, on täydellinen Pyörresielulle!” Naukuin onnellisesti hymyillen.
// Toive?
