Orvokkisydän
//Kirjoittaja: Ruska
//Erakko | Klaanien lähialueet
”Et kai tullut hakemaan minua?” Toivetassu kysyi surullisena. Huokaisin apeasti ja kävelin Toivetassun eteen.
”Voi Toivetassu rakas, minulla oli sinua niin kova ikävä!” naukaisin lempeästi, ja painoin kuononi poikani poskelle. Toivetassu irtautui minusta ja meni kauemmas.
”Olen nykyään Toive, ja vastasitko kysymykseeni”, Toive naukaisi hämmentyneenä reaktiostani, mutta olin varma, että hänelläkin oli ollut minua kova ikävä.
”Voi Toive, en tullut hakemaan sinua, minä, minä, karkasin”, sanoin Toiveelle ja istahdin alas. ”Minulla on sinulle paljon kerrottavaa”, jatkoin ja painoin pääni. Toivetassu tuli varovaisesti lähemmäs.
”Mitä!? Miksi karkasit? Sinullahan oli kaikki hyvin, sinulla oli Pyörretassu, isä, Aamupentu ja Lumikkoviiksi”, Toivetassu naukaisi epäuskoisena siitä mitä olin sanonut. Katsoin Toivetassua silmiin, ja silmäni sumenivat surusta.
”Voi Toive, eivät asiani olleet niin hyvin kuin luulit. En olisi halunnut lähteä, mutta minun oli pakko”; sanoin ja poskelleni vierähti kyynel. Toive istuutui alas ja höristi korviaan.
”Mitä tapahtui?” hän naukui kysyvästi. Niiskautin nenääni ja katsoin Toivetassua silmiin.
”Isäsi”, aloitin ja pyyhkäisin tassullani kyyneleitäni. ”On kuollut”, jatkoin lausetta ja nyyhkäisin. ”Hänet murhattiin, kaikkien nähtävillä, Henkäystähti, murhasi isäsi silmieni edessä, vain kun hän kyseenalaisti hänen sääntöjään”, naukaisin vakavasti, ja poskilleni vieri lisää kyyneliä. ”En enää kestänyt sitä, Henkäystähti meni liian pitkälle, hän on kauhea julmuri, karkasin seuraavana päivänä, ja Lumikkoviiksi saattoi minut ukkospolulle. Sanoin hänelle että pitää hyvää huolta Pyörresielusta ja Aamupennusta”, naukaisin apeana, ja pyyhkäisin tassullani kyyneleet.
”Kai ymmärrät minua, voi Toive, ymmärräthän minua”, jatkoin ja katsoin rakasta poikaani silmiin.
// Toive?
