Päivänsäde

228 sanaa | 5 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisö

Vesipisarat rummuttivat metallisia roska-astioita hylätyn kaksijalan pesän ulkopuolella. Vedin petini pehmukkeita lähemmäksi itseäni ja hautasin kuononi niiden sekaan. Silmäni olivat yhä kiinni, mutta tiesin olevani yksin huoneessa, sillä ympärilläni oli poikkeuksellisen hiljaista.
Makoilin paikallani vielä hetkisen, kunnes päätin nousta ylös. Pesin turkkini pikaisesti ja venytin itseäni haukotuksen kera, ennen kuin suuntasin alakertaan. Viime aikoina käpäläni olivat johdattaneet minut suorinta tietä Kharonin luo heti herättyäni, ja niin ne tekivät myös tänä aamuna.
Laikukas kolli nukkui vuoteessaan sikeästi. Kun tulin tarpeeksi lähelle, kuulin, miten hän mumisi unissaan jostain klaanista, josta en ollut vielä kuullutkaan.
”Voi hyvä Tähtiklaani…” Kharonin käpälät ja viikset nykivät vähän tämän nähdessä unta. Katsoin kollia huvittuneena mutta myös hiukan kummissani. Mikä ihmeen Tähtiklaani?
Hivutin häntäni lähelle Kharonin kuonoa ja kutitin sillä hänen nenäänsä. Kharon väräytti nenäänsä ja yritti puoliunisena huitaista häntäni pois naamaltaan. Virnistin ja jatkoin hänen härnäämistään, kunnes kolli oli kokonaan hereillä. Kharon katsahti minuun tympääntyneenä.
”Sinä se aina vain nukut”, huokaisin ja pudistelin päätäni mukamas pettyneenä.
”Nukkuisinkin, jos sinä antaisit”, Kharon tuhahti ja yritti huitaista uudelleen häntääni, jota heiluttelin hänen naamansa edessä. Vetäisin sen kuitenkin nopeasti turvaan kollin kynsiltä.
”Tupisit unissasi jostain Tähtiklaanista”, sanoin ja istahdin alas. Siristin silmiäni tutkaillessani reaktiota, jonka ’Tähtiklaanin’ mainitseminen sai aikaan hänessä. Kyse ei selvästikään ollut mistään kollin unen luomasta asiasta vaan jostain, jonka Kharon tiesi hyvin. ”Mikä se on? Joku kolmas klaaniko? Miksen ole kuullut siitä aiemmin?”

//Kharon?

Author: Elandra

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *