Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön lähialueet
Rauhallinen kävelyretkemme oli keskeytynyt, kun olimme törmänneet metsässä kahteen muukalaiseen, joista ilmeisesti toinen oli Kharonin veli. Luvassa oli siis ollut perhedraamaa, kun Kharon paljasti kylmäkiskoisesti oranssille kollille, miten näiden perhe oli kuollut aikoja sitten. Ikään kuin se ei olisi vielä riittänyt saamaan toista kollia tolaltaan, Kharon sysäsi syyn heidän kuolemastaan tämän niskaan. Kun yritin puuttua tilanteeseen ja saada Kharonin tajuamaan, miten naurettavalta hän kuulosti, kolli otti ja suutahti ja juoksi pois, jättäen minut keskenäni kissojen kanssa.
Kharonin veli oli sen verran huonossa kunnossa kuulemiensa uutisten jälkeen, että ei ollut kovin vaikeaa suostutella tämän matkakumppania – harmaanruskea naaras, joka selvästi välitti toveristaan syvästi – seuraamaan minua kollin kanssa kaksijalkalaan lepäämään. Yhteisön päämajassa ohjasin vieraamme – eli toisin sanoen yhteisön uudet jäsenet – yläkertaan Keijukaisen puheille. Yllätyin hieman, kun sain tietää, että emoni tiesi nämä kissat entuudestaan ja myös he tiesivät hänet. Keijukainen lähetti minut jatkamaan omia puuhiani ja jäi itse kertomaan klaanikissoille talon tavat. Olin niellyt harmistukseni, sillä uskoin emoni haluavan vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttaviensa kanssa rauhassa.
Niinpä otin seuraavaksi tehtäväkseni etsiä Kharonin. Kyselin muilta pesässäolijoilta, olivatko nämä nähneet murjottavaa ystävääni, ja sain kuulla, että kolli oli lähtenyt kujapartioon veljensä Deimoksen, Keijon sekä Tyrskytiikerin kanssa. Ajattelin jäädä pesälle odottamaan hänen paluutaan, sillä uskoin raittiin ilman selventävän kollin ajatuksia paremmin. Kenties sitten hän olisi halukas keskustelemaan asiasta kanssani kuin täysikasvuinen kissa.
Olin nukahtanut odottaessani Kharonin, ja kun heräsin, huomasin tämän tulleen jo takaisin. Kolli oli kuitenkin edelleen pahalla päällä ja käymässä parasta aikaa kireän kuuloista keskustelua juuri yhteisöön saapuneen veljensä kanssa. Keskustelu päättyi samalla tavalla kuin metsässä, ja Kharon pakeni jälleen paikalta suuttuneena. Huokaisin hiljaa itsekseni ja lähdin hänen peräänsä.
Seurasin Kharonin hajujälkeä syrjäiselle kujalle, jonne tämä oli jäänyt seisomaan selkä minuun päin. Kolli ei huomannut tuloani, ennen kuin paljastin itseni hiljaisella naukaisulla, joka sisälsi tervehdyksen. Kharon käännähti salamannopeasti ympäri sen näköisenä, että oli valmiina käymään kimppuuni, mutta sitten hän näytti tajuavan, että se olin vain minä, ja rauhottui.
Kuuntelin vaitonaisena, miten entinen klaanikissa paasasi Ruskalinnun osallisuudesta hänen perheensä kuolemaan. Oli hankala sanoa, miten iso osa kollin puheista oli hänen omia, ylidramatisoituja tuntemuksiaan tapahtuneesta, mutta oli selvää, että hänen mielentilansa oli pahasti järkkynyt Ruskalinnun tulon takia. Tiesin, että jos asettuisin Kharonia vastaan tässä asiassa, se saattaisi tuhota välillemme rakentamani sillan. Niinpä päätin toistaiseksi ottaa kollin ajatuksia puoltavan kannan, kunnes hänen mielensä olisi tarpeeksi tyyni käymään järkevämmän keskustelun asiasta.
”En tulekaan”, sanoin tyynnyttelevällä äänellä ja astuin lähemmäksi Kharonia, jonka niskakarvat olivat pörhistyneet raivosta. Kollin silmät kiiluivat uhkaavasti hämärässä. ”Tulin vain katsomaan, miten sinä voit.” Se oli melko harvinaisen selvää, ettei hän voinut hyvin. Otin taas askeleen eteenpäin. ”En usko, että olisit näin poissa tolaltasi, ellei Ruskalintu olisi tehnyt jotakin todella pahaa. Kuulostaa siltä, että Mesitähden aivopesu on yltänyt myös alaisiinsa. Miksi muuten he kääntäisivät selkänsä omalle perheelleen ja antaisivat näiden lähteä matkalle, josta he eivät selviä?” Pidin ääneni tasaisena ja rauhallisena, ja hivuttauduin koko ajan lähemmäs kollia, kunnes häntäni ylsi silittämään varovasti hänen lapaansa. ”Olen kovin pahoillani, mitä perheellesi tapahtui, Kharon. En voi kuvitellakaan tuskaa, mitä joudut käymään läpi.”
//Kharon?
