Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
En edes muistanut, milloin viimeksi olin ollut yhtä peloissani kuin maatessani siinä hangella liikuntakyvyttömänä ja kivuissani, odottaen hirven tulemaan tekemään lopun siitä, minkä oli aloittanut. Olin aivan varma, että Härmä oli ottanut jo jalat alleen ajat sitten ja jättänyt minut tuon sarvipäisen pirun armoille. Olisihan se pitänyt arvata – keneenkään ei voinut luottaa.
Kolli varmaankin palaisi Yhteisöön kertomaan, miten olin kohdannut loppuni raivopäisen hirven kautta ja näyttelisi uskottavasti muille olevansa aivan murheissaan poismenostani. Niin tyypillistä. Kukahan minun paikkani ottaisi Yhteisössä? Ei kukaan tehtävään tarpeeksi pätevä, se nyt oli selvää. Oli tämän typerän hirven syytä, että historia toistaisi itseään ja kaikki, jonka vuoksi emoni oli niin kovasti ponnistellut koko elämänsä ajan, valuisi hukkaan kuin hiekka varpaiden välistä jonkun imbesillin yrittäessä leikkiä johtajaa minun tilaltani.
Seuraavaksi tapahtui kuitenkin jotakin sellaista, mihin pessimistinen luontoni ei ollut tottunut: onni oli puolellani. Hirvi mulkoili suuntaani hetken puhallellen ilmaa suurista sieraimistaan niin että höyrysi, mutta se ei käynytkään enää uudestaan päälleni, vaan kääntyi ympäri ja löntysti pois. Jäin makaamaan maahan kyljet kohoillen ja naama tuskaisessa irvistyksessä. Kiva, nyt kun minun ei tarvinnut enää pelätä murskaantumista, saatoinkin vain virua tässä kärsimyksessä.
Korviini kantautui lujaa vauhtia lähestyviä askelia. Pelkäsin jo hirven muuttaneen mieltään eloon jättämisestäni, mutta se olikin Härmä, joka ei ollutkaan hylännyt minua niin kuin olin ehtinyt jo ajatella. Raidallinen kolli kumartui lähelleni ja ryhtyi oitis selvittämään vammojeni laajuutta. Minun ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, mihin kohtaan sattui eniten. Olin tullut lapa edellä alas, ja se kyllä tuntuikin siltä.
Härmä auttoi minua kääntymään toiselle kyljelleni, jotta hän voisi tarkastaa lapani. Hermostuttavan pitkään kestänen hiljaisuuden päätteeksi parantaja kääntyi minua kohti ja kysyi jotakin niin typerää, että minun olisi tehnyt mieli nauraa päin hänen naamaansa. Vai että luotinko minä häneen? Ja siilitkin lentävät!
“En todellakaan”, sihahdin irvistellen tuskaisesti, “mutta onko minulla muitakaan vaihtoehtoja? Tee mitä täytyy.”
//Härmä?
KP-boosti käytössä
