Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
”Sovitaan sitten vaikka niin, jos se saa sinut nukkumaan yösi paremmin”, virnistin Kharonille ja tuuppasin tätä hellästi tassullani. Kharon naurahti ja katsoi minua edelleen lämpimästi. Soin kollille nopean, lempeän hymyn, ennen kuin käänsin katseeni eteenpäin.
Istuimme hetken hiljaisuudessa. Kuuntelin tarkkaavaisesti pimeästä metsästä kuuluvia ääniä, jotka olivat pakkasesta johtuen kirkkaampia ja selvempiä. Jouduin pörhistämään karvojani pysyäkseni lämpimänä – ilma tuntui entistä kylmemmältä täällä kaukana kotoa. Vähän matkan päästä takaamme pensaikon alta kuului umpiunessa tuhisevien kissojen kuorsausta. Taisipa joku puhua unissaankin, ja se sai meidät vaihtamaan Kharonin kanssa huvittuneita katseita.
”Vielä puoli vuodenaikojen kiertoa sitten en olisi uskonut istuvani kanssasi vapaaehtoisesti pakkasessa keskellä yötä”, hymähdin irrottamatta katsettani öisestä metsästä. “Paljon on muuttunut sen jälkeen, kun se kaksijalka sieppasi meidät. Ellen olisi tarvinnut sinua selviytyäkseni takaisin kaksijalkalaan, olisin varmaankin yrittänyt tukehduttaa sinut yön aikana jollakin kävyllä.”
Kharon tuhahti. “Ihan niin kuin sinä olisit pystynyt tekemään yhtään mitään yön aikana! Ilman kaksijalkalan tähtiä olisit varmasti harhaillut pimeässä ohitseni ja tippunut johonkin monttuun”, kolli irvaili, mutta hänen äänensävynsä oli leikkisä. Olin jo oppinut tunnistamaan Kharonin puhetavasta, milloin hän todella tarkoitti sanomaansa loukkaukseksi ja milloin vain vitsaili. Joitakin kuita takaperin jälkimmäinen oli ollut hyvin harvinaista, ja olin todella mielissäni siitä, miten paljon rennompi kolli oli seurassani nykyään.
“Minkä minä sille voin, että olen tottunut liikkumaan valoisissa paikoissa toisin kuin sinä? Mahtaa olla rankkaa olla tuollainen pimeässä viihtyvä myyrä, kun persoonallisuuteni loistaa niin kirkkaasti”, kohautin lapojani ilme vakavana.
“Ainoa asia, mikä sinussa loistaa, on egosi, Päivänsäde hyvä”, Kharon maukui, ja käännähdin katsomaan häneen naama järkyttyneeseen ilmeeseen väännettynä ja esittäen syvästi loukkaantunutta.
“Kuinka törkeää! Minun egoni on vaatimattomuuden perikuva”, puuskahdin ja nostin leukaani ylöspäin nenääni nyrpistäen. “Olinhan sentään niin epäitsekäs, kun jäin tänne kylmään ja pimeään ilahduttamaan sinua läsnäolollani.”
//Kharon?
//KP-boosti
