Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisö
Kharon oli päättänyt viedä taistelun metsään puiden sekaan. Ei sillä, että minua olisi hermostuttanut taistelupaikan vaihdos, mutta minusta oli epäreilua, että Menninkäinen oli saanut taistella aukiolla. Tiesin, että asiasta valittaminen oli turhaa, sillä Kharon rupeaisi taatusti vain naljailemaan minulle siitä, miten heikko surkimus olin, kun en sietänyt tällaisia muutoksia. Minä aioin kyllä näyttää tuolle ylimieliselle hiirenpapanalle, mistä aidot kujakissayhteisön kissat oli tehty.
”No niin, aloitetaan”, Kharon murahti yhtä pirteästi kuin hautapaikkoja kaivava kissa ja jäi odottamaan siirtoani, aivan kuten oli tehnyt Menninkäisenkin kohdalla. Kolli halusi usuttaa minut hyökkäämään kimppuunsa, jolloin hän itse voisi käyttää hyödykseen heikkouksiani. Silmäni kapenivat, kun katsoin häntä – oli aika palauttaa hänet takaisin maanpinnalle.
Sen sijaan, että olisin hyökännyt suoraan hänen päälleen, lähdin kiertämään sivulta häntä kohti. Kharon ei tehnyt elettäkään estääkseen minua, ja hänen itsevarmuutensa sai kiukun kihahtamaan sisälläni. Minuahan ei pidetty minään vitsinä!
Salamana syöksähdin entistä eloklaanilaista päin ja tähtäsin iskuni hänen jalkoihinsa. Kuitenkin Kharon ehti tehdä väistöliikkeensä ensin ja rupesikin yllättäen juoksemaan puiden välissä. Hänellä oli huomattavasti pidemmät jalat, jotka helpottivat korkeissa nietoksissa liikkumista.
Purin hammasta ja yritin miettiä, miten saisin hänet kiinni. Hänen perässään juokseminen oli täysin hyödytöntä, sillä en mitenkään olisi pysynyt hänen vauhdissaan. Väsyttäisin vain itseni turhaan ja Kharon saisi ylilyönti aseman minuun. Hetkinen… Ylilyönti!
Ympärillämme oli paljon puita, ja se sai minut pähkäilemään pääni sisällä uutta lähestymistapaa. Edessäni oli iso, tuuheaoksainen kuusipuu, jota kohti Kharon parhaillaan juoksi. Sain idean ja päätin kokeilla sitä käytännössä.
Leikin hetken Kharonin mukana ja yhdyin takaa-ajoon. Pysyin hänen mukanaan jonkin aikaa, kunnes kolli katosi kuusen taakse. Silloin ponnistin kaikilla voimillani itseni kuusan alimmalle oksalle, jota pitkin lähdin varovasti hivuttautumaan aina seuraavalle oksalle, kunnes olin kuusen toisella puolella. Kiipeily ei ollut vahvuuksiani, eivätkä kyllä korkeat paikatkaan, mutta korkea lumi ja matalalla sen painosta matalalla nuokkuvat oksat helpottivat osuuttani huomattavasti.
Pitkistä jaloistaan huolimatta Kharon ei päässyt liikkumaan lumessa yhtä nopeasti kuin olisi liikkunut tasamaalla. Juuri kun kolli oli alapuolellani, pudottauduin oksan päältä suoraan hänen niskaansa ja pistin etutassuni hänen silmiensä eteen.
//Kharon?
