Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisö
Edestäpäin kajasti kaksijalkalan valoa, mikä sai turkkini kihelmöimään odotuksen tunteesta. Kiristin vauhtiani, kunnes liikuin puolijuosten. Haavetassu harppoi rinnallani.
Kymmenet ajatukset risteilivät mielessäni kuin jäälohkareet virtaavassa joessa. Olin samaan aikaan toiveikas ja kauhuissani, enkä osannut sanoa, mistä nämä tunteet johtuivat. Matkamme oli kestänyt vasta vaivaiset kolme päivää, mutta siitä huolimatta kaipuu kotiin oli musertava, ja mikäli tämä ei olisi etsimämme kaksijalkala, en tiennyt, mitä tehdä.
Päästessämme pois metsästä ympäristö alkoi muuttua tutumman näköiseksi. Muistin käyneeni partioimassa näillä seuduilla Tyrskytiikerin kanssa noin puoli kuuta sitten. Katsahdin Haavetassuun voimatta peitellä innostustani.
”Haavetassu, me teimme sen!” kiljaisin riemuissani ja pyrähdin osittain lumen peitossa olevalta ruohikolta asfaltille. ”Pääsimme perille! Olemme kotona!”
Haavetassu katsoi minua ilahtuneen näköisenä, mutta hänen ilmeensä vakavoitui nopeasti, kun hänen katseensa osui johonkin takanani. Käännähdin katsomaan samaan suuntaan, ja yllätyksekseni näin Tyrskytiikerin seisomassa jonkin matkan päässä meistä. Kolli näytti vähintäänkin yhtä yllättyneeltä kuin me.
”Päivänsäde?” hän mörähti epäuskoisena ja otti askeleen meitä kohti.
”Tyrskytiikeri!” vastasin iloisesti kehräten ja riensin kookkaan erakon luokse suorinta tietä. Puskin päälläni hänen kaulaansa onnellisena siitä, ettei Keijukainen ollut teloituttanut häntä katoamisemme vuoksi.
Olin kuulevinani myös Tyrskytiikerin kehräävän lyhyen hetken ajan, kunnes kollin huomio siirtyi matkakumppaniini. Haavetassu seisoi vähän matkan päässä meistä, ja hän vaikutti hieman vaivaantuneelta tilanteesta.
”Mukava nähdä, että olette molemmat kunnossa”, Tyrskytiikeri murahti sitten ja nyökäytti kevyesti päätään Haavetassulle.
”Ainakin suurimmalta osin”, mau’uin ja osoitin hännälläni kylkeäni, jossa ketun tekemät haavat ammottivat ilkeän näköisesti. Haavetassun asettelemat hämähäkinseitit olivat irronneet haavojen päältä jo jokin aika sitten, enkä ollut tajunnut pysähtyä etsimään lisää.
Tyrskytiikeri katsoi kylkeäni järkyttyneenä. ”Mitä sinulle tapahtui?”
”Kettu kävi kimppuumme, mutta me hoitelimme sen yhdessä!” selitin innoissani ja vilkaisin sitten seuralaiseni suuntaan. ”Haavetassu taisteli kuin hurjapää!” lisäsin virnistäen.
Tyrskytiikeri silmäili meitä molempia naamallaan ilme, jota oli vaikea tulkita. Se oli jotakin ylpeyden ja ihailun välillä, mutta siihen oli sekoittunut myös jotakin muuta, mitä en osannut kuvailla.
”Missä Keijukainen on? Ja Mäihä?” kysyin, kun innostukseltani muistin.
”He ovat lähistöllä etsimässä ruokaa”, raidallinen kolli vastasi.
”Mahtavaa! Mennään tapaamaan heitä! Haluan kertoa teille aivan kaiken matkastani”, hihkaisin ja lähdin tassuttamaan siihen suuntaan, mistä oletin Tyrskytiikerin tulleen. ”Haavetassukin haluaa varmasti nähdä veljensä.”
Katsahdin Haavetassuun hymyillen hyväntuulisesti. Haavetassu näytti kuitenkin huolestuneelta. Kenties tämä murehti sitä, mitä aioin sanoa Keijukaiselle tapahtuneesta. Hänellä ei ollut kuitenkaan syytä huoleen, sillä tiesin jo, miten aioin hoitaa tilanteen; ensiksi ottaisin syyn tapahtuneesta omille niskoilleni ja sitten kertoisin, miten urheasti Haavetassu toimi metsässä. Keijukainen ei voisi olla vihainen pelastajalleni ja antaisi kollin auttaa kujakissayhteisön kissojen kouluttamisessa metsätaistelijoiksi. Täydellinen suunnitelma!
//Kharon?
