Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisö
Oli ihanaa olla jälleen kotona! Tutut kasvot ympäröivät minua, eikä jatkuvasti tarvinnut pelätä sitä, että jokin peto saattaisi vaania nurkan takana. Keijukainen pitäisi meidät kaikki turvassa vaaroilta, niin mahtava kun oli.
Istuin Mäihän ja Tyrskytiikerin välissä kuuntelemassa Keijukaisen ylpeilyä siitä, miten olin selvinnyt metsässä niin monta päivää ilman aiempaa kokemusta. Paikalla olivat kuuntelemassa muut kujakissayhteisön kissan sekä kolme uutta tulokasta, jotka olivat ilmestyneet minun ja Haavetassun poissaolon aikana. Kaksi heistä oli täysikasvuisia, naaras ja kolli, ja kolmas jonkin verran minua nuorempi naaras. Jälkimmäisenä mainitulla oli oudot punertavat silmät ja hänen naamassaan ja rinnassaan risteili ilkeän näköisiä arpia. Mietin, miten niin nuori kissa saattoi näyttää jo nyt niin runnellulta. Joka tapauksessa kukaan heistä ei vaikuttanut halukkaalta olemaan paikalla – ei sillä, että heillä olisi ollut muita vaihtoehtoja. Kun kerran astuu käpälällään Keijukaisen alueelle, sieltä ei enää lähdetä. Nämä kissat olivat nyt kujakissayhteisön omaisuutta, eikä heidän auttanut kuin vain sopeutua. Jonkin ajan kuluttua he pehmenisivät ajatukselle ja taipuisivat hyväksymään uuden elämänsä yhteisön jäseninä – niin kävi lopulta kaikille. Alitajuntaisesti katseeni hakeutui Haavetassuun, joka istui huoneen kauimmaisessa nurkassa veljensä kanssa. Katseemme kohtasivat lyhyen hetken verran, kunnes käänsin huomioni kylmänrauhallisesti takaisin Keijukaiseen. Tunsin turkissani epämiellyttävää kihelmöintiä.
Kun Keijukainen oli saanut tarpeekseen ylistyslaulunsa pitämisestä, oli aika syödä. Nähdessäni kaksijaloilta jääneistä rippeistä kootun kasan, ruokahaluni kaikkosi hetkeksi. Näinä muutamana päivänä olin ehtinyt päästä riistan makuun, ja totta puhuakseni tuore liha oli kutkuttelut mukavasti makuhermojani. Karistin epäkiitolliset ajatukset mielestäni ja kävin ruoantähteiden kimppuun kuin en olisi koskaan kyseenalaistanutkaan sen makua.
Illan tullen kissat siirtyivät joko pesemään ruokailun ohessa sottaantuneita turkkejaan tai lähtivät Arven määräyksestä partioimaan kaduille. Halusin jutella Keijukaisen kanssa kahden kesken, joten pyysin, että voisimme siirtyä ulos.
Loikkasin harmaan naaraan perässä ikkunalaudalle ja livahdin rikkinäisen ikkunan rakosesta pihalle. Vaikka kaksijalkalan alati loistavien aurinkojen loiste himmensi tähtitaivaan tuiketta, en voinut irrottaa katsettani siitä.
”On mukava olla taas kotona”, mau’uin ja laskin katseeni vieressäni istuvaan Keijukaiseen. Väläytin naaraalle onnellisen hymyn. ”En kuitenkaan olisi selvinnyt tänne asti ilman Haavetassun apua. Se sai minut tajuamaan, että yhteisömme on varsin haavoittuvainen, mitä tulee metsässä selviytymiseen. Mikäli mielimme marssia jonain päivänä tuhoamaan Eloklaanin, meidän on kaikkien oltava parhaimmillamme. Siksi ehdotankin, että Haavetassu voisi yhdessä Tyrskytiikerin kanssa aloittaa yhteisön jäsenten kouluttamisen metsäkelpoisiksi.” Katsoin kasvattivanhempaani viileästi. Toivoin hänen hyväksyvän ehdotukseni, tai edes harkitsevan sen toteuttamista. Ennen kaikkea halusin naaraan ymmärtävän, että Haavetassusta voisi olla meille kosolti hyötyä.
//Keijukainen?
