Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisön lähialueet
Kaksijalanpennut juoksentelivat ympäriinsä nurmialueella. Ne jahtasivat mustavalkoista palloa, jota ne potkivat eteenpäin pitkillä, oudoilla jaloillaan. Oletin kyseessä olevan jonkin sortin leikki, joka muistutti minua sammalpallosta, jota meillä oli ollut tapana pelata Menninkäisen kanssa pentuina. Tyrskytiikeri oli usein tuonut metsäretkiltään mukanaan sammalta, josta hän oli pyöritellyt meille pallon leikkikaluksi. Se oli hyvää nopeus- ja refleksiharjoitusta nuorille pennuille, tai niin kolli oli ainakin väittänyt Keijukaiselle, vaikka todellisuudessa en uskonut sen olevan ainoa syy sammalpallojen kanssa telmimiselle.
Yhtäkkiä kaksijalkojen pallo lennähti kohti puskaa, josta käsin tarkkailin pentuja. Tanner tömisi nuorten kaksijalkojen juoksuaskelista. Peruutin syvemmälle pensaaseen pois niiden näkyvistä. Harmikseni pallo vieri kuitenkin osittain pensaan alle ja minun täytyi hylätä piilopaikkani.
Ryömin ulos pensaan toiselta puolelta, ja ravistelin pontevasti turkkiani päästyäni puistosta pois vievälle polulle. Koska pennut eivät vaikuttaneet huomanneen minua, istuuduin, lipaisin käpälääni ja pyyhin sillä naamaani.
”Päivänsäde.” Kohotin katseeni yllättyneenä Tyrskytiikeriin, joka oli ilmestynyt jostakin eteeni. Kolli vilkuili varautuneesti siihen suuntaan, josta kaksijalanpentujen äänet kuuluivat. ”Ei varmaan kannata sukia itseään näin näkyvällä paikalla. Tuskin haluat joutua uudestaan hirviön kyytiin.”
”Eivät ne minua uudestaan kiinni saa”, mau’uin keinauttaen hännälläni vähättelevästi. ”Viimeksi meillä kävi vain huono tuuri.”
Tyrskytiikerin hännänpää nyki tyytymättömästi, mutta hän ei ruvennut inttämään vastaan. Hän kaiketi tiesi, että asiasta väittely oli yhtä tyhjän kanssa, sillä hän ei saisi mitenkään käännettyä päätäni. Tulisin joka tapauksessa uudelleen samaan paikkaan varoituksista huolimatta.
”Minun on nyt mentävä. Olemme partiossa Leopardin, Hyökyaallon ja Keijon kanssa”, Tyrskytiikeri naukui ja vilkaisi selkänsä yli ilmeisesti siihen suuntaan, jossa loput partiosta olivat. ”Tahdotko liittyä seuraan?”
Pudistin päätäni. ”Ei kiitos. Jään tänne vielä hetkeksi.”
”Hyvä on. Ole kuitenkin varovainen.” Tyrskytiikerin lähdettyä seurasin puiston menoa vielä jonkin aikaa, kunnes vaistoni alkoi vetää minua metsän suuntaan. Ilta-aurinko välkehti kaksijalkojen pesien ikkunoista, ja oli tullut viileää.
Nautin raikkaasta ilmasta, kun yhtäkkiä huomioni kiinnittyi kauempana edessäpäin kävelevään hahmoon. Tunnistin kissan oitis Kharoniksi. Hänkin oli näemmä menossa metsään. Pieni virne nousi naamalleni loikkiessani kollin perään.
”Hei, Kharon!” huusin hänelle, mutta se ei saanut kissaa pysähtymään. Kenties hän ei ollut kuullut minua – tai sitten häntä ei vain kiinnostanut kuunnella.
Saavutin kollin nopeasti. Kharon ei pysähtynyt vaan jatkoi kävelemistä, joten jäin kävelemään hänen rinnalleen. ”Minäkin olen menossa metsään. Siellä on mukavan hiljaista tähän aikaan illasta”, yritin aloittaa keskustelun.
”Olisikin, jos sinä et olisi siellä”, Kharon jupisi hädin tuskin kuuluvalla äänellä. Jossain toisessa tilanteessa olisin saattanut pahastua kollin kommentista, mutta kyseisellä hetkellä olin varsin hyvällä tuulella, eikä Kharon onnistunut ärsyttämään minua tavalliseen tapaan.
”Miksi sinä olet aina noin äreänä? Olet vielä nuori mutta siitä huolimatta kuulostat ihan Arvelta tai joltakin muulta kärttyiseltä vanhukselta”, huokaisin ja loikin kollin eteen pysäyttäen tämän. Kharon katsoi minua hännänpäätään ärsyyntyneenä heilutellen. ”Etkö haluaisi pitää vähän hauskaa välillä? Se on ihan tervettä.”
//Kharon?
