Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Haavetassu aikoi selvästi ottaa toivottomasta asemastani kaiken irti. Täällä metsässä hän saattoi olla tilanteen herra, mutta kunhan pääsisimme takaisin kaksijalkalaan, kotikenttäetu olisi jälleen minun.
”No kun kerran olen niin huono, oletan, että sinä opetat minulle, miten tulla paremmaksi”, tokaisin hieman piikittelevään sävyyn. Porasin katseeni syvälle kollin erivärisiin silmiin osoittaakseni tuolle, etten vitsaillut. Yritin niellä ylpeyteni ja suhtautua tilanteeseen siten, että tulevaisuudessa oppimillani taidoilla olisi vielä jotakin käyttöä. Voisin opettaa koko muulle yhteiskunnalle samat kikat ja jipot, jotka Haavetassu minulle kohta näyttäisi, ja sitten olisimme lähes valmiita valloittamaan Eloklaanin.
”Tjaa, enpä tiedä.” Haavetassun kasvoille oli hiipinyt hymynkaltainen, jossa oli nähtävissä ripaus omahyväisyyttä. Klaanikissa tiesi, mistä naruista piti nykiä, että minut sai turhautumisen partaalle. Olin kuitenkin päättänyt pitää pääni kylmänä ja kestää egoani kohtaan kohdistuvat hyökkäykset. Tekisin vielä Keijukaisen ylpeäksi.
”Eihän sinun pakko ole auttaa”, tuhahdin, ”löydän minä varmasti itsekin tieni takaisin kotiin. Ja sitten siellä minä voin auliisti kertoa Keijukaiselle, minkä takia me ylipäätään jouduimme tälle pikku seikkailullemme. Sinun veljesikin tulee taatusti pitämään siitä tarinasta – erityisesti siinä kohtaa, kun Keijukainen etsii jotakuta, johon purkaa vihansa.”
Hymy katosi Haavetassun kasvoilta. Hän mulkoili minua vihamielisesti; juuri sen näköisenä, että olisi ollut valmis repimään minut kappaleiksi. Virnistelin vain takaisin – itsepähän oli kerjännyt näpäytystä kuonolle.
”Hauska juttu sinänsä, mutta sinähän et tule yksinäsi selviämään edes tämän metsän läpi”, kolli naurahti sitten, luoden minuun pilkkaavan katseen. ”Pidät niin kovaa ääntä, että jokainen petoeläin lähitienoilla osaa odottaa tuloasi. Etkä sinä osaisi sitä paitsi edes saalistaa itsellesi. Matkasi on tuhoon tuomittu.”
Huiskaisin hännälläni ärtyneenä: hän oli oikeassa. Minä en selviäisi kovin pitkälle ilman kollin apua.
”Vaikuttaa kuitenkin siltä, että me molemmat tarvitsemme toisiamme. Jos palaat takaisin tyhjin käpälin, Keijukainen tappaa sekä sinut että veljesi. Emmekä me koskaan pääse yhdessä perille, ellet opeta minua kulkemaan metsässä”, sanoin sovittelevasti. Tilanne oli saatava haltuun, jotta voisimme oikeasti aloittaa joskus paluumatkan kotiin. ”Joten mitä sanot? Haudataanko vihamielisyydet vähäksi aikaa ja yritetään selviytyä?”
//Kharon?
//310 sanaa
