Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Kujakissayhteisön lähialueet
Keijukaisen sanat valoivat minuun lisää uskoa itseeni. Jos kasvattiemoni uskoi, että vain minä pystyin kukistamaan Mesitähden, niin sitten sen täytyi olla niin. Odotin jo kovasti sitä päivää, kun olisin viimein valmis kohtaamaan isäni – sen saastaisen klaanikissan – ja viemään hänen henkensä.
”Lähdettäisiinkö kävelylle? Tahtoisin kuulla tarkemmin, mitä kaikkea Kharon on opettanut sinulle”, Keijukainen ehdotti, enkä mitenkään voinut kieltäytyä. Viime aikoina me kumpikin olimme olleet niin kiireisiä, ettemme juuri olleet ehtineet viettää aikaa yhdessä. Tämä olisikin mitä sopivin tilaisuus sille.
”Mennään vain!” mau’uin innostustani peittelemättä ja pomppasin tassuilleni. ”Kun kuulet, mitä kaikkea osaan jo, alat varmasti itsekin olla sitä mieltä, että olen pian valmis suorittamaan tehtäväni!”
Keijukaisen kasvoille nousi hymyntapainen. Sen näkeminen sai minut hymyilemään entistä leveämmin.
Ulkona oli vielä valoisaa, vaikka alkoi olla jo myöhä. Hiirenkorvan tulon myötä päivät olivat pidenneet ja ilma muuttunut lämpimämmäksi. Olin itse ollut vielä niin pieni viime hiirenkorvan aikaan, etten ollut oikeastaan kokenut sitä. Tuntui niin voimaannuttavalta nähdä palaavien muuttolintuparvien lentävän kaksijalkalan yli ja värikkäiden pikkukukkien kasvavan katuja vierustavilla ruohokaistaleilla.
”Olen jo aika haka kulkemaan metsässä pelkän hajuaistin varassa. Siitä on kovasti apua, kun liikumme klaanien alueilla. Pystyn helpommin paikantamaan heidän leirinsä sijainnin”, selitin Keijukaiselle samalla, kun kävelimme eräällä kujalla. Laskeva aurinko paistoi kauniisti nurkan takaa, ja loi pitkiä varjoja taaksemme.
”Olen jopa oppinut kiipeämään puihin, vaikka minun täytyy tunnustaa, että inhoan sitä”, sanoin ja irvistin vähän. ”Korkeat paikat eivät ole minun makuuni. Mutta onneksi olen tosi hyvä kaikessa muussa! Kuten taistelemisessa. Kharon on opettanut minulle paljon hyödyllisiä taisteluliikkeitä, joita metsäkissatkin käyttävät. Sekoittamalla niitä kujakissayhteisön omiin liikkeisiin meistä tulee taatusti voittamattomia!”
Huomasin puhuneeni jälleen enemmän kuin oli ollut tarkoitus. Keijukaista se ei näyttänyt kuitenkaan haittaavan. Hän kuunteli selitystäni aidosti kiinnostuneen oloisena.
”Hei, onko sinulla mitään suosikkitaisteluliikettä? Voisimme kokeilla muokata sitä metsässä toimivammaksi”, ehdotin hieman tunnustellen. Tiesin, mitä Keijukainen ajatteli metsässä ja siellä taistelemisesta, mutta toisaalta halusin myös, että naaras olisi yhtä hyvin varustautunut taisteluun kuin minä. Keijukainen oli varmasti kaksijalkalan kissoista mahtavin, mutta en silti halunnut riskeerata hänen henkeään. Mesitähti ei koskisi häneen kynnenkärjelläkään, kun minä olisin paikalla.
//Keiju?
