Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Kuut vierivät eteenpäin vauhdilla, ja minun ja Kharonin jälkikasvut olivat jo miltei nelikuisia. Vaikka nukkumapaikkamme soturien pesän juurakossa olikin suhteellisen tilava, sen jakaminen kolmen keskenkasvuisen nuoren kanssa alkoi käydä vaikeaksi, sillä pennut olivat paljon eläväisempiä ja liikkuivatkin vikkelämmin kuin jokin aika takaperin. Olin varma, että myös ylhäällä nukkuva Keijukainen joutui kärsimään oman osansa tenavien tempauksista, ja minulla olikin tarkoituksena siirrättää heidät johonkin toiseen pesään aivan lähiaikoina.
Hiirenkorvakin oli saapunut vihoviimein. Monissa puissa lehdet olivat avautuneet silmuilta ja oksissa havisivat vehreät lehdet, mutta metsän varjoisimmissa kolkissa lunta oli vielä isoina kasoina. Joissa vesi virtasi kuitenkin jo valtoimenaan sitä pitkän lehtikadon ajan peittäneen jääkannen sulettua vähitellen.
Olin ollut ulkona nauttimassa omasta rauhasta kaukana pennuista ja muista Yhteisön kissoista, ja kun palasin leiriin, nenääni leyhähti vieraan kissan tuoksu. Ulkopuolisten haju leirissä ei sinänsä huolestuttanut minua, sillä Yhteisö löysi tuon tuosta alueellaan vaeltelevia erakoita ja toi nämä luokseen. Tämä kissa toi kuitenkin mukanaan hajun, joka oli ajan mittaan laimennut tästä paikasta ja jota en olisi toivonut haistavani näin lähellä Yhteisömme ydintä.
Aukiolla istuskeli kilpikonnakuvioinen naaraskissa – eloklaanilainen. Pidin naamani peruslukemilla ja käännyin kohtaamaan kauempana muukalaisesta istuvan Keijukaisen katseen, jolla hän selvästi pyysi minua tulemaan luokseen. Vilkaisin vielä kerran eloklaanilaista, jonka arvosteleva katse käväisi minussa ohimennen, kun hölkkäsin kasvattiemoni luo.
“Miksi täällä on eloklaanilainen?” sihahdin Keijukaiselle pyyhkien hännälläni maata kärsimättömänä.
”Malvaruusu päätti jättää Eloklaanin ja liittyä Yhteisöön”, Keijukaisen korva heilahti muukalaista kohti. Siristin hieman silmiäni kasvattiemoni jatkaessa: ”Eli toisin sanoen hän on vanki. Häntä on kuitenkin pidettävä tarkasti silmällä, koska häneen ei voi luottaa.”
”Tietenkään häneen ei voi luottaa”, tuhahdin Keijukaisen ilmiselvälle lisäykselle. ”Hän on eloklaanilainen.”
Keijukaisen silmät kapenivat viiruiksi. ”Sen lisäksi hän on myös Mesitähden pentu.”
Tuijotin naarasta epäuskon vallassa. Mieleni olisi tehnyt kääntyä katsomaan eloklaanilaista ikään kuin varmistuakseni asiasta, mutta en kyennyt siirtämään katsettani kovin vakavalta näyttävästä Keijukaisesta. Mietin, mitä ajatuksia hänen päänsä sisällä mahtoi liikkua tällä hetkellä. Hänellä oli kynsissään pahimman vihollisensa jälkeläinen, joka voisi osoittautua Yhteisölle joko hyödyksi tai suureksi riesaksi.
Yhtäkkiä tajuntani lävisti ajatus, jonka olin jotenkin onnistunut sivuuttamaan: Malvaruusu oli siskoni. Naaras oli minua monta kuuta nuorempi, joten hänen täytyi olla jostakin myöhemmästä pentueesta, mutta suonissamme virtasi yhtälailla sen kirotun Mesitähden veri. En ollut ennen ollut kosketuksissa juuriini, eikä minua totta puhuakseni ollut kiinnostanutkaan olla, sillä minulla oli ollut Keijukainen ja Yhteisö perheenäni.
Käännyin silmäilemään edelleen kauempana yksin istuskelevaa Malvaruusua mietteliäästi. Hänestä voisi ehkä tulla meille hyvä liittolainen, mikäli hänkin olisi kokenut valaistumisen isämme pahuudesta ja halusi auttaa tämän kukistamisessa. Mutta se oli iso ehkä. Saattoihan naaras hyvinkin olla uskollinen päällikkönsä palvoja ja vain esittää vaihtaneensa puolta onkiakseen lisää tietoja vastustajastaan. Siksi Malvaruusun kanssa olisi edettävä varoen.
”Älä huoli, minä selvitän, mikä hän on kissojaan”, murahdin Keijukaiselle katsomatta enää häneen päin, ja lähdin sitten tassuttamaan Malvaruusua kohti.
Eloklaanilaisen arvioiva katse käännähti saman tien minua kohti, kun tämä näki minun lähestyvän. Nyökkäsin nuoremmalle naaraalle kohteliaasti ennen kuin kävin istumaan häntä vastapäätä ja kietaisin häntäni käpälilleni.
”Enpä olisi uskonut Eloklaanista löytyvän omat aivot omistavia kissoja, jotka eivät vain sokeasti tottele päällikkönsä käskyjä”, kallistin päätäni aavistuksen sivulle ja katsoin Malvaruusuun. Yritin tulkita hänen ilmeitään ja eleitään, nähdä jonkinlaisen aukon hänen mahdollisessa esityksessään. ”Kaipa meillä Mesitähden sukulaisilla on enemmän tahdonvoimaa kuin monella muulla.” Vihjaukseni oli uhkarohkea mutta tarpeellinen selvittääkseni naaraan todelliset aikeet. Jos hän osoittautuisikin vakoojaksi, minun olisi vain pidettävä huoli, ettei hän eläisi tarpeeksi pitkään kertoakseen kuulemastaan Mesitähdelle.
//Malva?
KP-boosti käytössä
