Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Omituinen hälinä kantautui korviini alakerrasta ollessani pesulla yläkerrassa. Alkuun en jaksanut välittää siitä ja ajattelin Arven tai jonkun muun hoitavan tilanteen, mikäli kyseessä oli alkava nujakka, mutta sitten pahaenteisen mourunan yli tunnistin tyttäreni Lyran äänen. Korvani ponnahtivat pystyyn välittömästi ja jalkani kuljettivat minut pikavauhtia portaisiin, mistä sätin itseäni heti jälkeenpäin. Joku kohta luulisi, että minä välitin millään muotoa jälkikasvustani. Sellainen ei käynyt laatuun – imagoni Yhteisön ylhäisenä johtajana ei saanut tahriintua, vaikka olinkin joskus tehnyt häpeällisen virheen ja hairahtunut rakkauteen.
Laskeuduin portaat ääneti alemmaksi paremmalle kuuloetäisyydelle. Mikäli Lyra oli mennyt sekaantumaan johonkin, antaisin hänen ensin itse yrittää selvittää omat sotkunsa. Minä en ollut sellainen emohahmo, joka rynnisti välittömästi puolustamaan pentuaan, jos tämä oli pulassa. Elämä kujilla oli kovaa, ja jos et kyennyt olemaan sitä kovempi, voisi käydä kalpaten.
Satuin juuri parahiksi paikalle näkemään, miten Ametisti – yksi Yhteidön pitkäaikaisista Valvotuista – pyyhälsi portaikon edestä Lyra heti kannoillaan. Naaraan suu kävi koko ajan ja erotin papatuksen joukosta sanat “Johtajan tytär” ja “rangaistus”. Kun olin jo muljauttamaisillani silmiäni koko asialle, huomasin tyttäreni jäljestä lattialle piirtyvän veritippavanan. Kurtistin kulmiani, laskeuduin portaat kokonaan alas ja käännyin katsomaan kissojen perään. Kaksikko livahti juuri pesästä ulos vievän ikkunan kautta kujalle.
Kirosin itseäni, että olin näinkin kiinnostunut Lyran asioista. En saanut päähäni yksi kerrallaan pulpahtelevia kysymyksiä loppumaan: Miksi hän oikein vuoti verta? Oliko Ametisti haavoittanut häntä? Miksi he menivät kahdestaan ulos? Oli kai vain yksi keino ottaa asiasta selvää ja saada typerä pääkoppani hiljaiseksi.
Kapusin ikkunasta ulos ja hyppelin tottuneesti kujan rojuesteiden yli kadulle. Ametisti ja Lyra olivat kadonneet näköpiiristäni, mutta tyttäreni jättämiä verijälkiä oli helppo seurata. Kävelyvauhtini muuttui nopeasti hölkäksi ja hölkkä raviksi. Pieni ääni mieleni laitamilla kiritti jalkojani jatkuvasti nopeampaan vauhtiin. Tällainen levottomuus ei ollut minulle tyypillistä. Kunhan saisin ne kaksi käpäliini niin…
Läheltä kuului sähinää ja ärinää. Liu’uin pysähdyksiin ja kurkistin kaksijalanpesän nurkan takaa äänen suuntaan. Ametisti ja Lyra seisoivat kuonot vastusten ja karvat pystyssä. Lyran valkoisessa turkissa näkyi punaista.
Kehoni vastusteluista huolimatta jäin seuraamaan tilannetta etäältä. Halusin nähdä, miten tyttäreni pärjäisi. Jos hän oli tullut yhtään minuun, hän selviäisi kyllä Ametistin kaltaisesta pikkutekijästä. Kolli oli sentään Valvottu. Se jäi kuitenkin nopeasti toiveajatteluksi, sillä hetkistä myöhemmin Lyra lensi ilman halki suoraan päin kiviseinää. Sitä teki pahaa katsoa – olinko todella opettanut hänet näin huonosti?
Lyra jäi makaamaan maahan liikkumattomana, kun Ametisti lähti lähestymään häntä uudelleen. Paha aavistus luikerteli turkkini alla – kolli saattaisi tappaa hänet. Silloin minä ponkaisin esiin piilostani ja syöksyin hurjasti sähisten tyttäreni ja Ametistin väliin. Musta kolli pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan minua ruskeat silmät ammollaan.
“Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?” murisin hänelle hampaitteni takaa. Porasin raivostuneen katseeni suoraan kolliin. Yksikin väärä liike ja tämä olisi mennyttä.
//Ametisti, Lyra?
KP-boosti käytössä
