Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
//TAISTELUTARINA (512 sanaa = 5TaP)
Hölkkäsin Keijukaisen rinnalla kohti taistelupaikkaa. Naaras ilmoitti meidän etsivän ensitöiksemme Mesitähden käpäliimme ja johdattelevan hänet pois aukiolta, jossa hänet olisi helpompi tappaa ilman että kukaan yli-innokas eloklaanilainen tulisi jatkuvasti keskeyttämään meitä. Pohdin kuumeisesti, miten me sen oikein tekisimme. Mesitähti tuskin oli niin tyhmä että suostuisi vapaaehtoisesti siirtymään taistelemaan kauemmaksi klaanitovereistaan… Paitsi ehkä olikin!
“Minulla on idea”, naukaisuni sai Keijukaisen hidastamaan hieman, mutta etenimme yhä tasaista vauhtia määränpäätämme kohti. Menin jaarittelematta asiaan: “Mesitähti elättelee varmaan edelleen toivoa rauhan saavuttamisesta ilman enempää verenvuodatusta, joten uskon, ettei ole mitenkään mahdottoman vaikeaa suostutella häntä sivuun ‘neuvottelemaan’. Etenkään, jos minä henkilökohtaisesti pyydän häntä.”
Keijukainen pysähtyi, ja minä seurasin hänen esimerkkiään. Hänen viiruiksi painuneet silmänsä käännähtivät minua kohti. “Yksinkö?” hän kysyi epäluuloisen kuuloisena.
Nyökkäsin ilmeenkään värähtämättä. “Niin, hän on niin naiivi, että saattaisi yhä luulla minun voivan muuttaa mieltäni”, huiskautin häntääni halveksivasti.
Ei tarvinnut olla kummoinen kissatuntija nähdäkseen, ettei Keijukainen erityisemmin innostunut ajatuksestani. Tiesin, että kasvattiemoni olisi halunnut olla henkilökohtaisesti mukana kaikessa, mikä liittyi Mesitähden kukistamiseen, ja siksi ideani ei ehkä ollut hänen mieleensä, mutta olin vahvasti sitä mieltä, että tämä oli ainoa mahdollisuutemme houkutella kolli sopivampaan paikkaan.
“Jahka olen saanut hänet siirtymään syrjemmäksi neuvotteluja varten, sinä voit liittyä mukaan karkeloihin ja voimme yhdessä hoidella hänet, aivan kuten olemme aina suunnitelleet”, jatkoin suostuttelemista, ja lopulta Keijukainen tuhautti nenäänsä hieman näreissään, ennen kuin myöntyi:
“Hyvä on.”
Riemastunut hymy levisi kasvoilleni, mutta piilotin sen nopeasti. “Hienoa. Mesitähden loppu on aivan käsillä.”
Hiippailin aukion laitoja myöten etsiskellen Eloklaanin päällikön valkoista turkkia. Pysyttelin lähellä kasvillisuutta, jonka suojiin saatoin hypätä tarvittaessa, jos joku eloklaanilaisista tai heidän liittolaisistaan sattui tulemaan liian lähelle. Minulla ei ollut nyt aikaa jäädä kahinoimaan joidenkin tavallisten soturien kanssa.
Viimein näkökenttääni osui solakka, valkoturkkinen kolli, joka oli pysähtynyt tasaamaan hengitystään vähän kauemmaksi taistelusta. Nousin ylös ja lähdin ravaamaan häntä kohti rauhallisesti ja huolehtien siitä, että hän näkisi minut hyvissä ajoin. Kollin vihreä katse kohdistuikin minuun pian, ja huomasin tämän lihasten jännittyvän ohuen turkin alla. Nostin häntäni pystyyn ja räpyttelin hitaasti silmiäni osoittaakseni, etten ollut uhka.
“Lepo vain, en tullut tappelemaan kanssasi.” Ainakaan vielä, lisäsin mielessäni, mutta en antanut ajatusteni näkyä kasvoiltani. “Olemme molemmat varmaan samaa mieltä siitä, että tämä verenvuodatus on täysin turhaa. Haluan vain palata takaisin kotiimme kaksijalkalaan, mutta Keijukainen on liian kiintynyt kostoonsa. Yhdessä me voisimme kuitenkin lopettaa tämän sodan ja puhua hänelle järkeä.” Samalla kun puhuin, johdattelin Mesitähteä metsään päin, jossa puut ja kasvillisuus estäisivät aukiolla olevia eloklaanilaisia katsomasta koko ajan hänen peräänsä. Täällä hän olisi täysin minun ja Keijukaisen armoilla.
“Nyt kun olemme kahden, voin ilokseni todeta, että sinä tosiaan olet typerys”, naurahdin kiertäessäni Mesitähden eteen. Hänen takanaan pensaan oksat heiluivat Keijukaisen asettuessa kollin taakse, tukkien tämän reitin takaisin aukiolle. Mesitähti tajusi liian myöhään tulleensa vedätetykseksi jälleen kerran. “Sanoisin, että tämä ei ole henkilökohtaista, mutta silloin valehtelisin, sillä sitä tämä todellakin on. On tullut viimein aika maksaa hirveyksistä, joita olet tehnyt elämäsi aikana. Tyranniasi loppuu tähän näin, vaikka meidän pitäisi sitä varten tappaa sinut yhdeksällä eri tavalla.” Naamallani oli kylmä virnistys, kun koukistelin kynsiäni valmiina iskemään ne kollin kaulaan. Sitä ennen halusin kuitenkin kuulla, oliko päälliköllä – rakkaalla isäukollani – viimeisiä sanoja, joista jälkipolvet eivät tulisi koskaan kuulemaan.
//Mesi tai Keiju?
KP-boosti käytössä
