Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
”Tästä saat!” Menninkäinen loikkasi minua kohti tassut ojennettuina pitkälle eteen. Väistin laikukkaan kollin hyökkäyksen leikiten. Minusta oli tullut nopeampi ja vahvempi viime kuiden aikana, mikä takasi minulle edun monissa ketteryyttä vaativissa asioissa. Olin oppinut uusia liikkeitä ja tekniikoita vuoroin kultakin kasvattajaltani, Keijukaiselta, Mäihältä sekä Tyrskytiikeriltä, ja koin olevani valmis mihin vain haasteeseen, minkä nämä keksivätkään minulle heittää.
Kun Menninkäinen oli vielä ilmassa, pyörähdin häntä kohti ja hyökkäsin vastavuoroisesti hänen kimppuunsa. Kiedoin käpäläni kollin keskivartalon ympärille ja kaadoin tuon maahan.
”Hei, tuo ei ollut reilua!” Menninkäinen valitti samalla kun yritti reuhtoa itsensä irti otteestani. Päästin hyväntuulisen mrrau-naurahduksen ja vetäydyin pois ikätoverini päältä ilkikurinen virne naamallani. Minä sitten rakastin kiusata tuota kissaa!
”Jos et saisi erityiskoulutusta niiltä kolmelta, olisin voittanut sinut jo ajat sitten”, tämä tuhahti noustuaan ylös ja ravisteltuaan pölyt turkistaan. Näpäytin tuota nenälle tassullani.
”Epäilen vahvasti”, hihitin ja rupesin sitten sukimaan rintaani. Kolli oli ilmeisesti aikeissa kostaa äskeisen minulle, kun tuo yhtäkkiä jähmettyi paikoilleen toinen tassu ojennettuna. Seurasin hänen katsettaan huoneen ovelle, jonne oli ilmestynyt Keijukainen kahden muun kasvattajani kanssa.
Tassutin tervehtimään heitä häntä iloisesti selkäni ylle kaarrettuna. ”Huomenta! Mitä tänään tehdään?” kysyin reippaasti, liu’uttaen samalla katseeni Keijukaisen vieressä seisovaan valkoiseen kollikissaan. ”Eikö tänään olekin Mäihän vuoro katsoa perääni?”
Keijukainen nosti häntänsä merkiksi malttaa kuunnella. Suljin suuni kuuliaisesti ja odotin, mitä hänellä oli sanottavanaan.
”Tänään on luvassa hieman erilaista ohjelmaa”, harmaa naaras naukui salamyhkäisesti. Kiinnostukseni heräsi saman tien. Kaikki tasapaksusta, tavallisesta arjesta poikkeava oli enemmän kuin tervetullutta! ”Saat johtaa ensimmäisen partiosi kujille ilman meitä. Ota mukaasi Arpi ja Leopardi.”
Yritin parhaani mukaan pitää yllä hillittyä olemusta, vaikka uutinen oli shokeeraava. Saisin johtaa ihka ensimmäistä kertaa partiota! Minä – ihan itse!
”Kiitos!” onnistuin lopulta henkäisemään. ”Voitte luottaa minuun!”
Sen jälkeen käännähdin ympäri ja etsin katseellani Arpea ja Leopardia, jotka eivät olleetkaan kaukana. He olivat ilmeisesti kuulleet Keijukaisen ilmoituksen, sillä he lähtivät tassuttamaan minua kohti heti, kun katseeni kohtasi heidät. Hymyilin heille leveää hymyä. Tänään he joutuisivat kuuntelemaan minua ja vain minua. Olin pomo, aivan kuten Keijukainen! Johtaisin heitä rautaisella käpälällä, enkä katsoisi laiskottelua hyvällä. Niin, sellainen johtaja minä olin – järkkymätön.
Johdatin partioni ulos rakennuksesta, kohti heräileviä kujia, jotka odottivat järjestystä pidettävän yllä, kuten aina tähän mennessä. Järjestys ei pääsisi lipsumaan tassuistani. Pitäisin siitä tiukasti kiinni, vaikka sitten henki menisi.
Meni jonkin aikaa, eikä mitään epäilyttävää ollut tapahtunut. Itse asiassa minulla alkoi olla jopa tylsää. Partion johtajana oleminen oli tietty suuri kunnia, mutta paljon mieluummin olisin ollut painimassa Menninkäisen kanssa ja haalimassa itselleni voittoja kuin käyskennellyt turhanpalttina näillä pitkästyttävillä kujilla. Välillä vastaan saattoi tulla pari harhautunutta kaksijalkaa, mutta ne antoivat meidän olla, emmekä mekään häirinneet niitä.
Käännyin kulman takaa seuraavalle kujalle, kun yhtäkkiä näin vähän kauempana edessäpäin kissan. Arpi ja Leopardi seisahtuivat sivuilleni.
”Tunkeutuja”, Arpi sihahti, irrottamatta ainoata silmäänsä muukalaisesta. Leopardi puolestaan vaikutti enemmänkin ilahtuneelta kuin varautuneelta kohtaamisesta.
”Meidän pitäisi käydä kysymässä häneltä, onko hän eksynyt”, Menninkäisen emo ehdotti. Nostin häntäni pystyyn, kuten olin monesti nähnyt Keijukaisenkin tekevän, kun tuo pyysi hiljaisuutta muilta. Minä olin tänään pomo, ja minä sanelisin heille, mitä tuon eksyneen kulkijan kanssa tehtäisiin.
”Me seuraamme häntä, kunnes hän on sellaisessa paikassa, jossa voimme saartaa hänet helposti ja esittää asiamme lyhyesti mutta iskevästi”, mau’uin määrätietoisesti. Koska vastaväitteitä ei kuulunut, uskoin tehneeni asiani selväksi.
Niinpä ryhdyimme varjostamaan tuota pahaa-aavistamatonta kissaa, joka käveli kujilla poikkeuksellisen huolettoman oloisena. Luuliko tuo omistavansa paikan? Muukalainen oli nyt meidän alueellamme, eikä olisi vähään aikaan poistumassa mihinkään, mikäli minä osaisin hoitaa tilanteen siten, miten se kuuluikin hoitaa.
Saavuttuamme huomattavasti hämärämmille kujille, joilla ei oikeastaan ollut minkäänlaista liikettä saati elämää, päätin tehdä ensimmäisen siirtoni.
”Pysähdy!” huusin niin mahtipontisesti kuin vain suinkin osasin. Kissa pysähtyi karvat pystyssä ja kääntyi katsomaan meitä. Nyt näin paremmin, miltä hän näytti: kyseessä oli nuori kolli, jolla oli valkoinen karvapeite sekä tummanharmaita yksityiskohtia turkissaan. Erityisesti kiinnitin huomiota hänen erivärisiin silmiinsä, jonka kaltaisia en ollut ikinä nähnyt ennen.
”Tämä on meidän kaksijalkalamme, emmekä hyväksy täällä vieraita kissoja”, tokaisin topakasti, ottaen askeleen lähemmäksi kissaa. Kuin vastaten tähän eleeseen, kolli otti askeleen taaksepäin, mikä sai minut hieman ärsyyntyneeksi. Yritin kuitenkin olla näyttämättä sitä ulospäin, sillä hyvä johtaja ei tehnyt hätiköityjä päätöksiä.
Kolli selitti, miten hän ei olisi häiriöksi ja olisi poissa kaksijalkalasta ennen aamua. En niellyt moista pötypuhetta, vaikka ei minua niinkään kiinnostanut, millä asialla tämä liikkui alueellamme. Hän oli kuitenkin sille, emmekä me katsoneet sitä hyvällä, olipa syy mikä hyvänsä.
”Mahtavat maisemat näillä kujilla tosiaan. Saatkin jatkossa nähdä vastaavia lisää, sillä sinä lähdet mukaamme”, hymähdin omahyväisenä ja otin taas askeleen tuota kohti. Samaan aikaan annoin hännälläni merkin Arvelle ja Leopardille piirittää muukalainen. Tunsin suunnatonta mielihyvää, kun kaksikko toimi mieleni mukaan.
”Joko tulet mukaamme hyvällä”, jatkoin hitaasti, paljastaen samalla kynteni vihjatakseni kollille seurauksista, joista hän joutuisi kärsimään, ellei tottelisi, ”tai sitten pahalla. Voin luvata, että me saamme sinut vikkelästi kiinni ja silvomme pienen pieneksi silpuksi, mikäli yrität pakoon.”
//Kharon?
//781 sanaa
