Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Rotat olivat päässeet yllättämään meidät. Kuun heikossa valossa erotin ainakin kolmen rotan hahmot, jotka katosivat välillä varjoihin. Piipitys ja sirkutus kimpoilivat metallisten jäteastioiden pinnoista ja saivat kujan tuntumaan entistä ahtaammalta. Meillä ei ollut aikaa epäröidä – mikäli rottia oli lähistöllä enemmänkin, meidän olisi päästävä kapealta kujalta aukeampaan paikkaan jossa meitä ei voitaisi ahdistaa nurkkaan.
Niinpä minä rynnistin ensimmäisenä näkökenttääni osuvan otuksen kimppuun ja mäjäytin sitä kynnet esillä kylkeen. Rotta lensi sivuun vinkaisten kimakasti. En ehtinyt ottaa selvää, oliko isku tehnyt siitä selvää, kun jo seuraava riiviö kävi päälle. Kuiske kamppaili vähän matkan päässä yhden rotan kanssa, ja minä jakelin iskuja toiselle yksilölle, joka oli vietävän liukas liikkeissään. Tämä rotta ei hyökännyt sokkona toisin kuin monet muut kohtaamani: se selvästi seurasi liikkeitäni ja osasi väistellä iskujani, ennen kuin yritti purra minua jalkaan.
Kissa oli kuitenkin kissa, eikä mikään typerä haaskaeläin voittaisi minua viekkaudessa. Rotan syöksyessä etujalkaani kohti nousinkin äkisti takajalkojeni varaan ja iskin etutassuni rotan selkään ja painoin sen maata vasten. Se kiemurteli vimmatusti ja piti vielä pahempaa ääntä, jonka pelkäsin houkuttelevan lisää rottia paikalle. Meidän olisi hoideltava nämä ennen kuin olisimme totisesti pulassa.
“Päivänsäde! Varo!” Olin jo melkein unohtanut, että en taistellut rottia vastaan yksin, kun Kuiskeen hätääntynyt ulvahdus saavutti tajuntani. Vaistomaisesti kumarruin alemmaksi, ja tunsin jonkin hipovan korvieni kärkiä viuhahtaessaan ylitseni. Kuiske juoksi luokseni silmät ammollaan. Nyökkäsin hänelle nopeasti, ja yhdessä teimme viimeisen tehohyökkäyksen kahden viimeisen rotan kimppuun. Saimme yhden niistä hengiltä, mutta toinen päätti ottaa jalat alleen ja livistää paikalta. Päätin, että sen perään lähteminen olisi liian iso riski. Sehän saattaisi vaikka yrittää johdattaa meidät ansaan.
Siirryimme pois kujalta ja jatkoimme kevyttä hölkkää lähimpään puistoon, jossa näimme ympäröivän maaston selvästi. Ilmassa ei tuntunut rottien hajua, joten uskalsin istahtaa alas ja nuuhkaista lapaani tullutta karvatonta läikkää. Yksi rotista oli roikkunut siitä kiinni kynsillään ja jättänyt jälkeensä pieniä, verta tihkuvia naarmuja. Pikaisen tarkistuksen jälkeen en kuitenkaan huomannut puremajälkiä missään, mikä oli huojentavaa.
Käännyin katsomaan Kuisketta, joka myöskin kävi parhaillaan omia ruhjeitaan läpi. “Kävikö pahasti?” kysyin kollilta ja tutkailin häntä katseellaani.
Täytyi myöntää, Kuiske saattoi tosiaan olla sanojensa mittainen kissa. Kiitos hänen aiemman varoituksensa, olin todennäköisesti välttynyt vakavemmilta vammoilta.
//Kuiske?
KP-boosti käytössä
