Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Puh istuskeli Nasun vieressä ja suki omaa turkkiaan kiireisin vedoin. Hän oli lähtenyt ulkoilemaan Nasun kanssa, mutta kollilla oli pienen pieni ajatus tälle ulkoilulle. Hän halusi hankkia uusia ystäviä ja ehkä jopa tavata sellaisen… Mikä se nyt olikaan? Puh syventyi miettimään millä nimellä hänen tapaamansa metsäkissat olivat itseään kutsuneet. Pian kollilla välähti, klaanikissahan se oli ollut! Puh hymyili, hän oli muistanut oikein. Puh vilkaisi Nasuun, kuka asteli paikoillaan ja hytisi. Ilmat olivat viilentyneet ja vaikka kotikisukollilla ei ollut kylmä, hänen karvaton ystävänsä oli jo alkanut palella. Puh vetäisi Nasun käpäliensä väliin lämmittääkseen kollia.
“Voi Nasu, tuo sinun uusi turkkisi on niin hurjan hieno! Tekikö sinun kaksijalkasi sen oikeasti ihan itse, miten se on edes mahdollista? Hän on kyllä niin ihmeellinen!” Puh ihasteli ja haistoi Nasun uutta vihreää turkkia.
“Jo-joo! Teki se, minä näin! Monena iltana hän otti sellaisesta korista tuon näköistä karvaa ja punoi niitä yhteen. Ja sitten yhtenä päivänä tämä oli valmistunut. E-en tiedä miten se edes on mahdollista”, Nasu naukui kylmissään ja painautui yhä tiukemmin ystävänsä turkkiin. Puhista tuntui niin pahalta, että hänen ystävällään oli niin kylmä. Hän oli tuntenut Puhin kuiden ajan eikä hän vieläkään ymmärtänyt mihin Nasu oli turkkinsa hukannut. Aina välillä Puh mietti katoaisikohan hänenkin turkki joskus, mutta sitten muisti Nasun kertoneen, että hän oli ollut aina turkiton.
“Nasu, pitäisiköhän meidän mennä sisälle? Siellä on paljon lämpimämpää”, Puh ehdotti lopulta. Kolli olisi halunnut tavata uusia kissoja, mutta ilta oli saapunut jo hetki sitten ja sää tuntui kylmenevän hetki hetkeltä. Puh ei halunnut, että hänen paras ystävänsä jäätyisi aivan jääkalikaksi! Ja kyllähän hän ehtisi ystäviä hankkimaan myöhemminkin, vaikka olihan hänellä Nasu. Ja Nasu nyt oli syystä hänen paras ystävänsä, kollia parempaa kissaa hän ei tulisi koskaan tapaamaan. Metsässä asuvat kissat vain kiehtoivat Puhia. Hän ei halunnut muuttaa pois, mutta kolli halusi taas tavata ne kissat keiden luona hän oli aiemmin majaillut.
“Se… Hrrr, se olisi varmaankin parasta!” Nasu naukui täristen ja nousi ylös kipittääkseen sisälle mahdollisimman nopeasti. Puh nousi myös ylös ja lipaisi huuliaan. Olisikohan kotona ruokaakin? Ajatus ruoasta sai pienen kollin käpäliin suurta vipinää.
“Nasu, odota minua!”
