Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu | Klaanien lähialueet
Puh asettautui kuuntelemaan Tihkua, joka aloitti haaveilevaan sävyyn kertomalla hänen ensikohtaamisestaan Skafian ja Juovan kanssa. Naaras kertoi myös jostain Kehrääjä nimisestä kissasta, jonka nimi ei sanonut kermanväriselle kollille mitään.
”Kiertelittekö te siis yhdessä?” Puh kysyi innostuneena ja silmät suurina. Tihku nyökkäsi kollin kysymykseen. Puhista tuokin tarina oli jo ollut jännittävä ja ei malttanut odottaa, että saisi kuulla lisää. Jaksaisikohan Tihku kertoa hänelle toisenkin tarinan?
”Kertoisitko toisenkin?” kollikissa kysyi innostuneella äänellä ja sai naaraskissan nyökkäämään. Tihku mietti hetken ja aloitti sitten:
”Kerran, olimme tehneet pieneen luolaan sammaleesta vuoteemme. Menimme ulos ja saalistimme, sitten söimme. Ja Juova huomasi ketun lähistöllämme. Skafia halusi hyökätä ja he lähtivät edeltä tulin perässä. En osaa selittää taistelun kulkua, mutta saimme muutaman haavan. Omani parani ennen kuin pääsin tänne.”
Tihkun äänensävy kuulosti Puhista ylpeältä ja hänen silmänsä olivat suurentuneet lautasen kokoisiksi. Vau, Tihkun tarina oli ehkä jännittävintä ikinä!
”Oho, olittepa te rohkeita, hih! Kuinka te nyt tuolla tavalla uskalsitte hyökätä ketun kimppuun? Minä en niinkään tykkää taisteluista, minusta kukkien keräily ja hyvän ruoan syöminen on paljon mukavampaa puuhaa. Mutta erakot ovatkin paljon hurjempia, hih!” kermanvärinen kissa maukui ja loikkasi sitten Tihkun pyynnöstä alas. Naaras kertoi haluavansa mennä ulos. Puh kipitti entisen erakon edellä portaita ketterästi ja hihitti huomatessaan toisen suorastaan liukuvan niitä alas. Kolli tiesi toisen tottuvan portaiden kulkemiseen kyllä. Puh kipitti jo ovesta ulos Tihkun käydessä kehräämässä uudelle omistajalleen ja henkäisi syvään raikasta ulkoilmaa. Puh viihtyi kyllä ulkona, vaikka enemmän hän vain tykkäsi löhötä sisällä. Utelias kissa kun oli, niin Puh mielellään seikkaili katsomassa mitä ulkoata löytyi. Kunhan vain asiat pysyivät mukavina, eivät ilkeinä tai pelottavina, niin kollikissa oli tyytyväinen. Puh hymyili naaraalle iloisesti, kun hän kertoi olevansa tosi onnellinen.
”Minä olen onnellinen siitä, että sinä olet onnellinen ja sain auttaa sinua tässä kodin löytämisessä! Ja siitä, että sain sinusta uuden ystävän ja muutit tänne meidän asuinalueellemme”, Puh maukui ja puski toista hyväntuulisesti. Kollin korvaan kiiri kuitenkin tuttu huudahdus hänen kaksijalaltaan. Puh tunnisti kutsun kotiin.
”Tihku, minun pitää mennä nyt, mutta nähdäänkö taas pian? Vaikka huomenna! Olet koska tahansa tervetullut minun luokseni, tule vain käymään ovellani. Nauti nyt lemmikin elämästä, takaan että pidät siitä. Hei sitten, Tihku!” Puh naukui nopeasti ja hyvästeli toisen kera iloisen hymyn. Kermanvärinen ja pyöreä kissa lähti sitten maukuen loikkimaan kohti omaa kotitaloaan. Kolli vilkaisi vielä taaksensa ja huomasi Tihkun vielä pihallaan. Kolli hymyili toiselle kannustavasti. Päästessään omalle pihalleen hän puski ihmistään jalkaan ja kehräsi toiselle ilahtuneena.
//Tihku, jos haluat jatkaa vaikka seuraavasta päivästä? Ei oo pakko!
