Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Puh hymyili, kun Tihku naukui päättäväisenä menoksi käskyn ja lähti kävelemään kohti punertavaa taloa. Puh kulki aivan naaraan perässä ja katseli maisemaa leppoisasti. Juuri tälläistä elämän kuului olla! Leppoisaa, mukavaa ja iloista, jossa oli välillä pieniä yllätyksiä, kuten Tihkun saapuminen kaksijalkalaan. Puh päätti, että kutsuisi Tihkua ystäväkseen, naaras vaikutti sellaiselta, että heistä voisi hyvin tulla ystäviä keskenään. Ainakin kermanvärinen toivoi niin. He saapuivat pian mummon kotipihaan, joka oli kollille hyvinkin tuttu. Ei se muuttunut koskaan, samat puutarhakalusteet olivat pihalla, kun viimekin kerralla hänen vieraillessaan. Puh piti mummon kotipihasta ja siitä kuinka se oli aina kauniisti, huolellisesti laitettu. Pihaa koristi myös lintulauta, joka kiinnosti kollia kovasti. Lintujen herkkuina olevat pallot olivat kollin herkkuruokaa, vaikka niiden varastaminen olikin haastavaa, sillä Puh ei todella ollut kiipeilijä kropaltaan. Pian ovi naksahtikin kissakaksikon naukujen saattamana auki ja lempeä, mukava ihminen astui sieltä. Puh ei puhunut kunnolla ihmistä, mutta hän tunnisti kyllä sanat ”keksi” ja ”kiltti kisu”. Nasu taas osasi puhua ihmistä taitavasti ja Puh ihaili karvattoman kissan taitoja.
”Hän puhuu meistä, hän aikoo hakea keksejä!” kermanvärinen kissa hihkui ilahtuneena ja hänen häntänsä vipatti ahkerasti puolelta toiselle. Puhista silitykset tuntuivat mukavalta ja Tihkukin näytti nauttivan niistä. Mummo lähti hetkeksi talonsa sisälle ja Puhin viikset väpättivät innostuksesta. Pian hän palasi, mukanaan herkkukeksit. Puh esitteli kaikki parhaimmat temppunsa saadakseen makupalan. Ensin hän istui, sitten hän pyörähti ympäri ja lopuksi kolli heilutteli etukäpäliään kömpelösti ilmassa. Ihminen nauroi ja ojentui antamaan temppuilevalle kollikissalle makupalan. Puh rouskutteli herkkukeksinsä äkkiä, kuin joku olisi ollut hänen ja keksin jäljillä. Lopuksi hän nuolaisi huuliaan, se oli ollut herkullista ja makeaa! Sitten mummo heilutteli Tihkun keksiä ilmassa ja Puh tuuppasi toista kaverillisesti.
”Tee sinäkin joku temppu! Heiluta vaikka tassuja ilmassa tai istu kuten orava”, pyöreäpiirteinen kissa ehdotti toiselle ja näytti sitten mallia. Keksien syömisten jälkeen vanhempi naisihminen tutkaili Tihkua haavojen ja muiden varalta. Puh pysytteli hieman kauempana, vaan antoi kaksikon tutustua oisiinsa. Tihku antoi ummon ottaa hänet rimpuilematta syliin ja näky lämmitti kermanvärisen kissan mieltä. Oliko heistä tulossa kaverit? Kehräyksestä päätellen kyllä! Pian ihminen laski naaraskissan maahan ja käveli takaisin sisälle. Tihku vaikutti ottaneen paikan kodikseen, sillä hän naukui tyytyväisenä ihmisen palaavan pian ja loikkasi puutarhatuolille.
”Viihdyt täällä varmasti! Olen iloinen, että saavuit meidän kylään, Tihku”, Puh naukui hyväntuulisesti ja pian ovi aukesi. Puh oli käynyt muutamia kertoja talossa sisällä, sisustus oli hänestä kotoisa ja tunnelma lämmin. Mummo saapui takaisin pihalle ja hänellä oli kädessään kaulapanta. Puh loikki iloisena ja katsoi Tihkua toiveikkaana.
”Se on panta, katso miten hieno! Hän haluaa sinut kissakseen, ihan takuulla haluaa. Hei, ehk Nasu voi opettaa meidät molemmat puhumaan ihmistä?” Puh ehdotti iloisena. Puh toivoi, että naaras asettuisi mummon luokse, sillä sitten he olisivat naapureita ja voisivat vierailla toistensa luona vaikka päivittäin!
//Tihku?
