Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
//JOULUKALENTERIN VIIKONLOPUN KP-BOOSTI KÄYTÖSSÄ
Puh seisoi harmaata, rämisevää pönttöä vasten kahdella käpälällään. Siitä lähti kova ja koliseva ääni, mutta Puh ei siitäkään huolimatta saanut kaadettua sitä. Puh ei ollut aivan varma miksi ihmiset käyttivät näitä. Puh oli nähnyt hänen omankin ihmisensä heittävän hyviä ja tärkeitä juttuja näihin. Kuten nyt. Nimittäin tänä aamuna kollia oli kohdannut suuri tragedia. Hän oli leikkinyt tavalliseen tapaansa suosikki leluhiirellään, joka oli sininen ja vinkuva. Leikin tiimellyksessä Puh oli kuitenkin vahingossa irroittanut leluhiirensä hännän, joka oli johtanut siihen, että hänen ihmisensä oli ottanut hiiren, laittanut sen pussiin ja vienyt pussin Puhin edessä olevaan pönttöön. Tilanne oli kollista todella huolestuttava. Mitä jos hän ei saisikaan lempileluaan takaisin? Mitä jos sen kohtalo oli joutua ikuisiksi ajoiksi harmaan pöntön uumeniin?
“Nasu, miten me saamme Herra Vingun täältä? Se kuulostaa ihan mahdottomalta ja pelkään, että olemme menettäneet hänet”, Puh naukui huolestuneena ja hänen suupielensä olivat kääntyneet alas. Herra Vinku oli ollut kollikissan matkassa pennusta asti eikä Puh halunnut menettää sitä. Nasu tiesi kuinka tärkeä pieni leluhiiri hänelle oli ja Puh oli myös varma, että nimenomaan Nasu keksisi jonkun idean miten hän voisi saada lelunsa takaisin käpäliinsä. Mutta kolli pudisteli päätään huolestuneena ja surullisena. Nasulla oli aina se sama ilme, kun kolli ei tiennyt mitä tehdä. Nasu oli siitä huolimatta Puhista maailman neuvokkain pieni kolli.
“Vo-voi Puh, kun minä en tiedä! Minä olen niin pieni ja tuo astia on niin suuri… Mitä he edes laittavat sinne? Pu-Puh minusta se on epäilyttävää ja pelottavaa. Oletko varma, että meidän kannattaa ottaa asiasta selvää?” Nasu piipitti epäluuloisena ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Pun kyllä ymmärsi ystäväänsä, olihan Nasu häntä niin paljon pienempi. Silloin kaikki asiat näyttivät niin paljon suuremmilta! Puhistakin monet asiat olivat suuria, vaikka hän olikin Nasua suurempi kissa.
“Mu-mutta Puh, mehän voimme kysyä apua joltain? Jo-joltain mukavalta ja kiltiltä, ei keneltäkään pelottavalta kujakollilta…” Nasu ehdotti pienen mietintätuokionsa jälkeen. Puhin ilme kirkastui. Nasun ehdotushan kuulosti mainiolta! Jos he löytäisivät jonkun, hän voisi auttaa. Puh alkoi miettimään kaikkia mahdollisia kissoja. Tihku olisi hänen ykkösehdokkaansa, mutta kolli oli menehtynyt jo kuita sitten.. Tihkun menetys oli Puhille edelleen arkapaikka. Nasun jälkeen Tihku oli ollut hänen paras ystävänsä ja todella tärkeä. Puh kaipasi Tihkua joka ikinen päivä. Sen jälkeen Puhin mieleen tulivat Kalle ja Muru. He olivat mukavia, vaikka hänelle olikin tullut riitaa ruoasta.. Mutta se vain kertoi siitä, että he molemmat piti ruoasta ja mikä yhdistäisikään paremmin! Puh oli jo avaamassa suutaan ehdottaakseen, että he menisivät etsimään Kallen ja Murun, kunnes vieras haju ja ääni keskeytti heidät. Kun Puh katsoi sivulleen, hän ehti juuri ja juuri nähdä aidalla keikkuvat kissat. Pienempi heistä kuitenkin vetäisi suuremman maahan ja molemmat tipahtivat kuuraiselle nurmikolle. Puh huomasi sivusilmällään miten Nasu oli taas vetäytynyt kuoreensa ja asettunut hieman harmaan aarrepöntön taakse. Nasu pelkäsi monia asioita ja vieraat, suuret kissat olivat yksi niistä.
“Ette te häiritse meitä, on aina hauska saada uusia ystäviä. Keitä te olette? Minä olen Puh ja tuo tuolla on Nasu. Hän on mukava, mutta hän saattaa vähän jännittää tuntemattomia kissoja. Mutta ei ole mitään hätää”, Puh esittäytyi iloisesti hymyillen ja tarjosi tassuaan.
“Minä olen Tähdenlento. Tuo tuossa on Revontuli ja tuo pieni vesseli on Harjus. Asutteko te täällä vai oletteko tekin vain käymässä?” Tähdenlennoksi esittäytynyt kissa naukui ystävällisesti ja katseli uusia tuttavuuksiaan uteliaana. Tähdenlennon puheenvuoron aikana Puhilla välähti. Nuo vanhemmat kissat näyttivät todella vahvoilta ja Puhista he eivät myöskään vaikuttaneet ilkeiltä. Ehkä he tiesivät miten tälläisiä pönttöjä kaadettiin! Puh ei nähnyt kummankaan kissan kaulassa kaulapantaa, joten hän oletti kissojen olevan kulkureita tai sen kaltaisia. Kolli oli tavannut muutamia sellaisia aiemminkin.
“Me asumme täällä, olemme asuneet täällä melkein aina! Mutta nyt kun te olette tässä, te ehkä voisitte auttaa meitä? Minun suosikki leluni tippui tuohon ja emme saa tätä kaadettua”, Puh selitti surullisen tilanteensa kulkijoille.
//Tähdenlento? :3
