Puh
//Kirjoittaja: Aura
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Puh tapitti kaksijalkaansa iloisena. Kollipuolisen kaksijalan kädessä oli pala lihaa, joka oli Puhin suosikkia. Hän sai sitä harvoin, mutta nyt kaksijalkalalla oli sitä omassa käpälässään ja paljon. Kaksijalka liikutti kättään niin, että herkkupala oli hänen päänsä päällä ja lopulta kollin oli pakko pyllähtää istumaan. Kun Puh istahti, kaksijalka höpisi jotain ja antoi kissalle namupalan. Puh maiskutteli namiaan viikset värähdellen ja nousi seisomaan. Hän haroi kaksijalan omaa tassua käpälällään ja yritti saada tuolta lisää.
”Minulla on nälkä, anna minulle lisää!” Puh naukui vaativana ja tuuppi toisen tassua hellästi omallaan. Miksi ihmeessä kaksijalka oli sulkenut kaikki namupalat tassunsa sisään? Ei se ollut reilua! Lopulta kaksijalka otti taas lihapalasen tassuunsa ja siirsi herkkupalaansa taas niin, että Puhin oli pakko pyllähtää istumaan, kun hän seurasi lihaa katseellaan. Kollin suusta lähes valui kuola, kun hän tapitti kaksijalkaansa odottavaisena. Lopulta vaaleaturkkinen sai herkun.
”Istu, istu Puh. Istu”, kaksijalka hoki hänelle jälleen ja Puh kallisti päätään. Oman nimensä hän ainakin tunnisti ja hetkinen… Mikä tuo istu mitä kaksijalka hoki koko ajan? Tarkoittiko se, että kun Puh istui, niin hän sai herkkua? Puhin oli pakko kokeilla ja hän istui kokeeksi. Kaksijalka työnsi herkkua toisen suuhun ja jatkoi taas sen kummallisen sanan hokemista. ’Vau, löysinkö minä tavan miten saada ikuisesti rajattomasti herkkuja’, Puh mietti tohkeissaan.
