Roihu
//Kirjoittaja: Saaga
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Lähdimme partioon Urhon, Harmonian ja Hyökyaallon kanssa. Valkea pieni naaraskissa kiinnitti erityisesti huomioni. Tiesin hänen olevan Ruususen ja Urhon uusimmasta pentueesta. Olin myös kuullut hänen kuulovaivoistaan ja käsitykseni mukaan hän oli nykyään täysin kuuro. Luotin kuitenkin hänen isänsä pitävän pienokaista silmällä. En minä mihinkään pentuvahtiin kuitenkaan ruvennut.
Oli vaikea kuvitella Harmonian olevan sukua tummanruskealle veljelleen Riemulle, joka oli ainoa heidän perheensä jäsen johon olin yhtään tutustunut. Olimme kuitenkin viettäneet vain vähän aikaa yhdessä. Uskaltaisin kutsua kollia korkeintaan toveriksi. Partio kulki hiljaisena pitkin katuja. En yleensä kauheasti katsellut ympärilleni, pidin silmäni auki vaarojen varalta tottakai, mutta en jäänyt ihastelemaan kaksijalkalaa sen enempää. Ukkospolun laidalle kääntyessämme tehostin kuitenkin aistejani oikein urakalla. Minun partiossani ei jäisi kissoja hirviöiden alle. Vaikka kuinka vihaisin toisia, en koskaan toivoisi sellaista kuolemaa yhtään kenellekään. Pidin katseeni muissa vilkuillen aina välillä taakseni hirviöiden varalta.
Pieni jytinä alkoi kuulua kauempaa ja kääntäessäni pääni äkkäsin etäällä hirviön, joka rynnisti meitä kohti hurjaa vauhtia. Samassa silmänräpäyksessä se oli vain ketunmittojen päässä meistä ja ukkospolulle harhailleesta Harmoniasta, joka seisoi paikoillensa jäätyneenä hirviön edessä.
Hätäännys hyppäsi sisälläni ja poltti raajojani saaden sydämeni laukkaamaan. Nyt ei kuitenkaan olisi aikaa paniikille. Syöksähdin hirviön eteen napaten kiinni Harmonian valkoisesta turkista. Kiskaisin tämän kovalla vauhdilla ukkospolun toiselle puolen ja syöksyin itse perässä samoilla vauhdeilla. Vältimme hirviön osuman juuri ja juuri.
Helpotus levisi kehossani, kun kömmin pystyyn Harmonian viereltä. Poloisen kissanpojan silmät olivat kauhusta suuret. Autoin toisenkin pystyyn ja katsoin muun partion suuntaan. He olivat tainneet nähä tekoni. Kamalan uhkarohkean tekoni. Olisin voinut tapattaa meidät molemmat, ajattelin edelleen hyvin järkyttyneenä.
“Oletko kunnossa?” kysyin Harmonialta, mutta tämä vain tuijotti minua. Pahus! Eihän hän varmaan kuullut. Katselin naaraan turkkia vammojen varalta. Pentu näytti kuitenkin ehjältä.
“Kiitos, Roihu”, Urho huusi huohottaen päästyään muun partion kanssa meidän puolellemme ukkospolkua. Harmonian isän silmien kauhu kuvasti hyvin minun omaa tunnetilaani.
“Eihän sinuun sattunut?” kolli jatkoi kiepauttaen pentunsa itseään kohti. Harmonia sai saman tarkastuskierroksen vielä isänsäkin puolesta. Urho oli varmasti kysynyt kysymyksensä minulta, sillä kuuro tytär ei häntä olisi kuitenkaan kuullut.
“Kunnossa ollaan”, nau’uin hieman vaivaantuneesti ja katsoin pois päin Urhosta ja Hyökyaallosta.
