Roihu
//Kirjoittaja: Saaga
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Seisoskelin vaalean oranssiturkkisen kissan vierellä. Tiesin tämän nimeksi Ruuta, mutta muuta en sitten kollista tietänytkään. Minut oli määrätty partioon Ruutan, Ametistin ja Hennon kanssa. Heistä kukaan ei ollut juurikaan hyvää seuraa, vaikka en siitä juuri perustanutkaan. Toiset olivat ainakin parempia taistelijoita kuin minä. Jotain positiivista sentään, jos heillä oli yhtään halua suojella minuakin rotilta. Ametisti loikki alas pesältä kujalle Hento aivan kannoillaan. Valvottu kilpikonnakuvioinen kolli vilkaisi seuraajaansa tuimasti. Hänellä ei kuitenkaan ollut varaa sanoa mitään. Hento otti partion johdon ja Ametistin kiilatessa minun ja Ruutan edelle ei meille jäänyt vaihtoehtoa kuin pysytellä partion perässä. Ruuta otti kohteliaasti viimeisen kissan paikan, jotta voisimme kulkea sutjakkaammin pienemmilläkin kaduilla. Vaivuin ajatuksiini kävellessäni kilpikonnakuvioisen kollin takana. Yhtäkkiä edessäni oli pehmeä toisen kissan takamus. Loikkasin sivuun ja katsoin keneen oikein olin osunut. No Ametistiin tietenkin. Meillä oli erityisen riitaisa historia eikä kolli voinut olla kovin mielissään törmäämisestä.
“Katso eteesi, hiirenaivo”, Ametisti rääkäisi vihaisena. Mulkaisin takaisin ja pudistelin turkkiani siistiäkseni sitä hiukan.
“Se oli vahinko”, mumisin ja nuolaisin rintaani piilotellen häpeääni. En voinut antaa itseni lipsua virheisiin noin vain.
“Roihun pitää selvästi opetella käytöstapoja”, Ruuta naukaisi, “Yleensä pyydetään anteeksi, kun tehdään jotain pahaa.”
“Pistä sinä suusi kiinni, sontakasa”, murahdin Ruutalle, joka katsoi minua varsin vinksahtanut virne naamallaan.
“Voi, kerjäät kyllä pahan kerran verta nenästäsi. Repisin sinut mielelläni riekaleiksi, mutta en halua takaisin valvotuksi”, Ruuta sanoi ja napsautti hännänpäätään naamani edessä. Vanhempi kolli oli suorastaan inhottava! En kuitenkaan halunnut alkaa tappelemaan, joten annoin ärtyisä mulkaisun tehdä sanojen työn. Ruuta katsoi hymyillen takaisin. Tuon hymyssä oli jotain niin yököttävää, että meinasin seota siihen paikkaan.
“Pistäkäähän vähän vauhtia käpäliin”, Hento naukaisi partion edeltä. Loikimme Ruutan kanssa vieretysten eteenpäin. Olimme edelleen vierekkäin ja koitimme molemmat kiilata toisen eteen samaan aikaan. Törmäsimme hassusti toisiimme ja molemmat vilkaisivat toista, joten nyt vielä katseemmekin kohtasivat. Minua nolotti. Turkkini tuntui olevan liekeissä häpeästä. Annoin Ruutan mennä edelle, jos tämä haluaisi, mutta tämä ei mennyt. Otin vauhtia ja loikin eteenpäin vihdoin ohittaen Ruutan, jottemme olisi enää vierekkäin.
