Rontti
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Tuntematon alue
Rontti katsoi ulos pihamaalle hiljaa ja haikeasti. Hän halusi mennä seikkailulle, mutta kaksijalat olivat poissa kuvioista. Ne olivat lähteneet jonnekin ja jättäneet kollin ystävänsä Armaan kanssa kahden.
Rontti oli tottunut jo tällaisiin tempauksiin, jolloin kaksijalat vain katosivat ja tulivat useamman auringonnousun päästä takaisin. Tai tietysti siellä kävi joku puolituntematon kaksijalka aina ruokkimassa ja hoitamassa heidät, mutta lähes heti sen jälkeen kaksijalka taas lähti ja jätti heidät yksin.
“Rontti! Älä nyt. Turhaan sinä vain ulos tölllttelet. Ei se saa sinua yhtään sen lähemmäs pihaa kuin jos menisit vain kököttämään johonkin nurkkaan ja menisit nukkumaan. Kaksijalat tulevat kun tulevat, ja silloin ne voivat päästää sinut ulos”, Armas naukui lempeästi ja puski ystävänsä kylkeä hennosti. Rontti kehräsi hieman.
“Joo, joo. Tiedän kyllä, mutta kyllä minä silti haluaisin jo ulos päästä”, kolli naukaisi hieman turhautuneena ja piiskasi häntäänsä puolelta toiselle. Armas naurahti ja tökkäsi etutassullaan Ronttia kylkeen.
“Et tule saamaan minua kiinni senkin hidas etana!” oranssi kolli huudahti ja lähti juoksemaan karkuun. Rontti naurahti, loikkasi alas tasanteelta jolla oli ja lähti ystävänsä perään raikuvasti nauraen.
“Saat nähdä kuka tässä on se hidas etana!”
Rontti makasi Armaan kanssa kylki kyljessä pienellä pedillä. He olivat molemmat rättiväsyneitä.
“Armas, haluaisitko lähteä huomenna kanssani seikkailulle ulos? Voisimme tutkia kaksijalkalaa yhdessä”, Rontti pyysi ystävältään. Armas liikahi hieman ja nosti sitten päätään.
“Häh? Siis mitä sinä sanoit? En aivan kuullut”, kolli mumisi unenpöpperössä. Rontti naurahti ja tökkäsi ystäväänsä.
“Kysyin voisimmeko huomenna lähteä yhdessä ulos seikkailulle?” kolli toisti itseään. Armas haukotteli ensin pitkään ja nyökkäsi sitten.
“Toki. Ehkä sieltä löytyy joitain kivoja naaraita”, kolli sanoi kiusoittelevasti ja iski ystävälleen silmää. Rontti puhkesi kehräämään.
“No älähän nyt. Meillä on vielä koko elämä edessämme. Turhaan me vielä mitään kumppaneita mietimme”, raidallinen kolli nauroi raikkaalla äänellä. Hän oli erittäin iloinen siitä, että hänellä oli Armaan kaltainen ystävä. Ilman häntä hänellä olisi varmasti kaiket päivät niin tylsää ja elämä tuntuisi täysin mustavalkoiselta.
Rontti sulki silmänsä ja rentoutui. Hän meni nyt torkuille. He pääsisivät Armaan kanssa seikkailuun jo pian. Pieni lepo olisi tarpeen, jos he aikoivat mennä pidemmälle retkelle.
Rontin avatessa silmänsä, hän näki Armaan lärvin suoraan silmiensä edessä. Hän työnsi yksisilmäistä kollia hellästi etutassullaan kauemmas.
“Väistä vähäsen. Ei sinun tarvitse olla ihan kiinni minussa. Ei meillä vielä mikään niin kamala kiire ole”, Rontti mumisi haukotellessaan. Hän katsoi ystäväänsä hetken ja nousi sitten ylös venytellen.
“Rontti. Oletko suunnitellut mihin me lähdemme?” Armas kysyi, kun Rontti talsi kohti ruokakuppiaan, jossa oli hieman kuivia nappuloita. Kolli pudisteli päätään samalla, kun kumartui kupin yläpuolelle.
“Eihän se olisi seikkailu, jos tietäisimme minne olemme menossa”, kolli naukui ilkikurisella äänellä ja heilutti häntäänsä maata pitkin. Hän nappasi suuhunsa muutaman nappulan ja rouskutti ne murusiksi.
“Jaa, no kaippa sinä olet oikeassa. Mutta pistä hieman vauhtia. Kaksijalat saattavat lähteä johonkin milloin vain ja sitten emme pääse ulos”, Armas hoputti. Rontti naurahti ja napsi sitten vielä muutaman nappulan ennen kuin nousi ylös ja tassutti Armaan eteen.
“Olen nyt valmis. Oletko tyytyväinen”, hän sanoi hieman kiusoittelevaan sävyyn. Armas pyöräytti silmiään.
“Olen. Mennään!” kolli naukaisi ja ryntäsi pois Rontin luota. Hän suuntasi kohti kaksijalkaa, joka istuskeli mutustamassa jotain. Rontti suuntasi ystävänsä perään hienoisesti hymyillen.
“-joten voitko jooko päästää meidät ulos?” Armas viimeisteli, kun Rontti saapui tämän vierelle. Kaksijalka mörähteli hetken ja nousi sitten ylös ja meni avaamaan uloskäynnin.
“Kiitoksia!” Rontti naukaisi ja loikki ulos Armas tiukasti perässään.
Kaksikko juoksi toinen toisensa perässä pitkin aitojen viivaa. Aina kun kaksijalanpesien välissä oli aukko, he loikkasivat peräkkäin niiden ylitse seuraavalle aidalle. Heidän naurunsa raikuivat pitkin kaksijalkalaa heidän viettäessään aikaa yhdessä.
Rontti hidasti vauhtia hetken päästä. Hengästyneenä hän kääntyi Armaan puoleen ja hymyili leveästi hilpeä pilke silmissään.
“Minusta meidän pitäisi mennä tutkimaan metsää”, raidallinen kolli sanoi virnistäen. Armaan ilme muuttui hetkessä huolestuneeksi.
“Enpä tiedä. Kaksijalkalassa on ihan kivaa ja metsään saattaa eksyä. Etkö haluaisi ennemmin tutustua muihin kissoihin näillä main? Olen kuullut että täällä on paljon erittäin kauniita ja vahvoja naaraita”, Armas sanoi pukaten ystävänsä kylkeä ja iskien tälle silmää. Rontti huokaisi.
“Olemme aivan liian nuoria mihinkään kumppanuus juttuihin, kai sinä sen nyt tiedät”, raidallinen kolli naukaisi. Armas hyrähti kehräykseen.
“Olet kyllä oikeassa, mutta mennään metsään vasta, kun olemme hieman vanhempia ja kokeneempia. Silloin me tiedämme muten huolehtia itsestämme, eikö?” oranssi kolli naukui iloisesti. Rontti nyökkäsi, mutta hän ei siltikään ollut täysin samaa mieltä. Hän olisi halunnut mennä metsään heti. Siellä olisi ollut varmasti paljon hienompaa ja erilaisempaa, jolloin siellä olisi ollut hauskempi viettää aikaa. Se jos jokin olisi ollut seikkailu, mutta hänen kuitenkin täytyi kunnioittaa ystävänsä mielipiteitä ja olla menemättä metsään.
“Tule. Mennään etsimään jotain kiinnostavaa”, Rontti naukaisi rikkoen heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden ja loikkasi alas aidalta.
“Tulossa!” Armas huudahti ja loikki ystävänsä perään iloisesti. Rontti kehräsi ja kiihdytti vauhtiaan.
“Pysy vauhdissa mukana!” hän huusi taakseen iloisesti ja pinkoi pitkin kaksijalkalan kujia ja ukkospolkuja. Häntä ei pelottanut hirviöt, jotka saattoivat vaania häntä ukkospoluilla kulmien takana. Kolli oli tottunut siihen ajatukseen, että ne pysähtyisivät tai hidastaisivat vauhtiaan niin, että hän ei voinut jäädä niiden jyrättäväksi.
“Odota vähän!” Armas huusi kauempaa takaa. Rontti naurahti hieman ja hidasti vauhtiaan. Hän tassutti leppoisasti eteenpäin, kun Armas otti hänet kiinni.
“En ole nähnyt yhtäkään kissaa täällä sitten tänne tulemisen”, Rontti naukaisi hieman ärtyneenä. Hän olisi toivonut löytävänsä lisää ystäviä, mutta lähistöllä ei ollut kuin vain kaksijalkoja ja hirviöitä. Myös muutaman koiran haukut kaikuivat kaukaisuudessa, mutta muista kissoista ei ollut jälkeäkään. Armas kohautti lapojaan.
“Ehkä he vielä nukkuvat, on vielä aika aikaista”, yksisilmäinen kolli naukaisi välinpitämättömällä äänellä. Rontti nyökkäsi.
“Ehkäpä.”
Kaksikko jatkoi vielä matkantekoa hetken ajan, mutta kun he eivät nähneet muita kissoja, heillä loppui mielenkiinto ja he palasivat takaisin päin.
“Ehkä voisimme kokeilla myöhemmin uudestaan? Silloin muita kissoja saattaisi olla hereillä ja jalkeilla”, Armas ehdotti.
“Voisihan sitä kokeilla. En vain usko, että tulemme siltikään näkemään ketään”, Rontti vastasi. Armas pukkasi ystävänsä kylkeä.
“Ajattele positiivisemmin”, hän naukaisi ja meni sitten kaksijalanpesän suljetulle suuaukolle naukumaan ja raapimaan. Pian kaksijalka tuli avaamaan suuaukon ja Armas ja Rontti tunkivat takaisin sisään pesään.
