Rontti
//Kirjoittaja: Käärmis
//Erakko | Eloklaanin leiri
Rontti katsoi vimmatusti ympärilleen heidän päästyään niin kutsuttuun ‘leiriin’. Siellä oli paljon enemmän kissoja, kuin Rontti oli ajatellut ja ilmeisesti osa oli jopa vielä sisällä pesissään ja ulkona ‘partioissa’ tai sen verran Rontti oli ymmärtänyt, kun oli kulkiessaan kuunnellut muiden kissojen puheita varovasti.
“Seuraa minua, minä vien sinut Mesitähden luokse. Muut voivat palata tehtäviinsä”, Uskolinnuksi kutsuttu kolli naukui. Rontti nyökkäsi ja hipsi varovaisesti ja äänettömästi tämän perässä kohti koloa suuren litteän kiven alla. Raidallista kollia jännitti kovasti. Vaikka Lotta olikin sanonut, että niin kutsuttu ‘Mesitähti’ otti mielellään vieraita vastaan, häntä pelotti kohdata Eloklaanin johtaja.
“Mesitähti, voimmeko häiritä?” Uskolintu kysyi koloon, jossa näkyi himmeästi kissan hahmo. Rontti nielaisi kovaäänisesti katsoen sisällä olevaan kissaan hiljaa.
“Tulkaa vain peremmälle”, kolossa oleskeleva kissa vastasi. Hänen äänensä kuulosti lempeältä, ei lainkaan uhkaavalta, mutta silti Rontista tuntui kovin epämiellyttävältä mennä sisään.
“Olimme etsimässä sammalia metsästä, kun satuimme törmäämään tähän nuoreen kolliin. Hän sanoo olevansa Rontti ja kuulleensa huhuja siitä, että Eloklaani ottaisi joukkouhinsa mielellään kissoja. Hän siis sanoo haluavansa liittyä osaksi Eloklaania”, Uskolintu selitti päällikölle heidän mentyä hieman syvemmälle tämän pesään. Rontti oli hiljaa onnellinen siitä, että hänen ei tarvinnut sanoa mitään.
“Sinä olet siis Rontti?” Mesitähti kysyi kuitenkin pian kollilta. Hän jähmettyi hetkeksi paikalleen ja nyökkäsi sitten kankeasti. Mesitähti nousi makuulta istumaan ja katsoi häntä vihreät silmät kimmeltäen.
“Olisi mukavaa, jos jäisit vierailulle. Sinun ei tarvitse vielä sitoutua osaksi klaania, mutta voit jäädä tänne joksikin aikaa varmistamaan, että varmasti haluat liittyä. Haluamme nimittäin, että klaanimme jäsenet tuntevat itsensä tervetulleiksi ja toivomme siis, että jäät hetkeksi aikaa kokeilemaan miten sopeudut klaaniin ennen virallista päätöstä liittymisestä”, päällikkö naukui lempeästi. Rontti huokaisi hiljaa helpotuksesta.
“Selvä, teen niin”, hän vastasi hyvin hiljaa ja katseli hetken ajan päällikköä, kunnes häntä alkoi ujostuttaa niin paljon, että hänen täytyi kääntää katsettaan.
Rontti poistui Uskolinnun kanssa pesästä ja jäi sitten seisomaan aukiolle. Hän katseli siellä viliseviä kissoja hermostuneena. Entä, jos joku heistä ei toivoisi häntä Eloklaaniin ja häätäisi hänet oma aloitteisesti pois.
Rontti kääntyi Uskolinnun puoleen, mutta tajusi sitten, että hän ei ollutkaan siinä. Nyt raidallinen kolli sitten seisoi hermostuneena keskellä leiriaukiota ja katseli, miten kissoja kulki sinne tänne ja jutteli toisilleen. He näyttivät hyväkuntoisilta, vahvoilta ja heillä oli terävät kynnet ja hampaat. Se sai Rontin entistäkin hermostuneemmaksi.
“Sinun varmaankin kannattaisi käydä näyttämässä haavojasi parantajalla. Ne eivät näytä kamalan hyvältä”, Mesitähti – joka oli yhtäkkiä saapunut Rontin luokse tämän tajuamatta – naukui. Rontti säpsähti ja nyökkäsi sitten sanomatta mitään.
“Jänöpentu!” Mesitähti kutsui erästä lähistöllä leikkivää pentua. Hän oli harmaanruskea ja hänellä oli ruskeat tassut ja pitkä raita joka kulki hännänpäästä nenänpäähän asti. Pentu tuli paikalle innoissaan ja katsoi päällikköä silmät kunnioituksesta kimmeltäen.
“Niin Mesitähti?” hän kysyi innoissaan ja tärisi jopa hieman. Rontti katsoi pentua silmät suurina. Jopa tuo pentu oli häntä rohkeampi puhumaan muille.
“Minulla on sinulle erikoistehtävä, Jänöpentu”, Mesitähti naukui kyyristyen pennun tasolle. “Tässä on Rontti. Hän vierailee Eloklaanissa ja hän ei vielä tunne paikkoja. Toivoisin, että veisit hänet parantajan pesälle ja esittelisitkö hänelle samalla hieman klaania”, päällikkö naukui ja nousi sitten ylös.
“Minä lähden nyt partioon”, hän sanoi Rontille, nyökkäsi ja lähti pois. Rontti käänsi katseensa Jänöpentuun. Pentu hymyili häneltä ja näytti kovin innokkaalta.
“Mennään!” hän naukaisi raikkaasti ja lähti esittelemään leiriä Rontille samalla, kun kuljetti häntä kohti parantajan pesää.
“…Tuolla on pentutarha ja tässä me nyt olemme. Tämä on parantajan pesä”, pieni kollipentu lopetteli ja katsoi hymyillen Ronttia. “Voisitko kertoa minulle sitten tarinoita matkastasi ja elämästäsi, kun tulet parantajalta?” pentu kysyi vielä.
“Ai… ööh.. en oikein tiedä”, Rontti mutisi vaivaantuneena. Jänöpentu katsoi häntä hetken surullisesti, mutta nosti sitten päänsä pystyyn.
“Ei se mitään. Jos et halua, et halua”, hän ilmoitti ja lähti sitten pois. “Nähdään pian ja tervetuloa klaaniin!”
“Kiitos”, Rontti sanoi aivan hiljaa ja katseli tassujaan. Hän seisoi hetken ajan parantajan pesän edessä, kunnes eräs kissa tuli sieltä ulos. Hän oli lähes törmätä Ronttiin ja kompuroi kauemmas.
“Anteeksi! Onko jokin hätänä?” kollikissa kysyi. Rontti kohautti lapojaan ja kolli katseli häntä hetken ajan arvioivasti ja nyökkäsi sitten. “Vienotassu on sisällä pesässä. Hän voi hoitaa haavasi”, kolli naukui ja lähti tassuttamaan pois. Rontti katsoi hetken hänen peräänsä ja sitten taas pesän suuaukkoa. Hän empi hetken ja meni sitten sisälle pesään.
“Vienotassu? Sehän oli nimesi, eikö?” Rontti kysyi hiljaa ja varoen astuessaan epäröivin askelin sisään pesään.
//Vieno?
