Rontti
//Kirjoittaja: Käärmis
//Erakko | Tuntematon alue
Rontti otti Valosta mallia ja kyni höyhenet irti siitä palasta lintua, jonka sai. Hän katseli sitä hetken, tökkäsi sitä tassullaan ja sitten kumartui puremaan siitä pari palasta. Hänen pureskellessaan punatulkun lihaa. Se oli parempaa kuin hän olisi koskaan saattanut kuvitellakaan. Rontti nosti katseensa silmät suurina Valoon ja Sammakkoon.
“Tämä on taivaallista!” pieni raidallinen kolli ilmoitti ja otti vielä muutaman palan lintua. Hänen sisällään kupli into hänen maistaessaan koko ajan lintua uudelleen ja uudelleen kuin kokeillakseen oliko sittenkin vain kuvitellut.
Rontin syötyä vielä muutaman palan, hän oli jo täynnä. Pienen kollin kehoon ei tuntunut mahtuvan enää murustakaan ruokaa tai hän olisi poksahtanut. Hän vain makasi maassa ja puhdisti tassujaan. Sitten hän päätti ottaa yrttiseoksen pois naamaltaan.
Kolli nousi ylös, pyyhki töhnän pois silmältään ja katsoi Sammakkoon ja Valoon pitäen silmäänsä vielä kiinni.
“Näyttääkö se pahalta?” Rontti kysyi katsoen kahteen kolliin. Sammakko katsoi häneen vakavan näköisenä ja Rontti aukaisi toisen silmänsä. Mikään hänen näössään ei tuntunut muuttuvan.
“Tuota… sinun varmaan pitäisi nähdä se itse”, Sammakko naukaisi vilkaisten valoon. “Se on hieman… sumea.”
“Mitä?” Rontti kysyi hiljaa ja sulki sitten terveen silmänsä. Hän ei nähnyt mitään. Kaikki oli tummaa ja sumuista.
Raidallinen pentu otti askeleen taaemmas avaten toisenkin silmänsä. Hän vapisi ja katsoi maahan. Oliko hänen toinen silmänsä sokeutunut? Mitä hän tekisi ilman toista silmäänsä?
Kuitenkaan hän ei kerennyt asiaa kauaa pohtia, kun hänen takanaan liikehti jokin nopeasti. Se piti kovaa ääntä liikkuessaan heitä kohti. Rontti uskoi sen olevan kettu, eikä ehtinyt jäädä sitä selvittämään, kun viiletti jo pelosta ja säikähdyksestä tiehensä. Hän vain juoksi ja juoksi tietämättä minne.
Rontti hidasti vauhtiaan. Hän oli juossut jo ikuisuudelta tuntuvan ajan. Nyt nuori kolli oli aivan väsynyt ja hän tarvitsi lepopaikkaa. Hän huomasikin pian jonkin rakennuksen lähistöllä. Hän hipsi lähemmäs sitä varovasti.
Hetken päästä pieni raidallinen kolli oli jo rakennuksen laidalla. Se oli suuri vanha lato, jonka punainen värjäys oli alkanut kulua irti sen seinistä. Rontti haisteli sen seinää ja hiipi sitten lähemmäs sen seinässä olevaa reikää, jonka hän huomasi.
Kun Rontti oli työntynyt ladon sisään, hän katseli ympärilleen silmät suurina. Siellä oli paljon kaksijalkojen roinaa, mutta niiden haju oli jo laimentunut. Pieni kollipentu siis oletti, että ketään ei haittaisi, jos hän ottaisi siitä itselleen lepopaikan. Sehän ei varmasti olisi niin paha loppujen lopuksi. Jos kukaan ei ollut siellä asustamassa tai muutenkaan käyttäyt sitä, ehkä ketään ei edes haittaisi, jos hän ottaisi siitä itselleen asuinsijan, kunnes olisi tarpeeksi vahva jatkamaan matkaa.
Rontti tepasteli siis ympäriinsä keräten mahdollisimman pehmeitä aineksia, ja teki niistä itselleen nukkumapaikan. Hän laittoi siihen heinää, joitain kaksijalkojen kankaita ja pienen määrän sammalta, mitä hän saattoi löytää kasvamasta ladon seinän juurella ja paineli ja punoi siitä itselleen pienen pesän.
Kollin saatua petinsä valmiiksi, hän kierähti siinä muutaman kerran ja meni sitten makuulle. Se oli ensi kerta ikuisuudelta tuntuvaan aikaan, kun hän pääsi pehmeään ja lämpimään nukkumaan. Hän antoi lämmön hyväillä itseään ja laittoi silmänsä kiinni.
Rontti loikkasi kohti hiirtä, mutta osui vain hiirenmitan verran harhaan siitä ja se kipitti karkuun. Hän oli asunut ladossa jo useamman päivän, eikä ajatus lähtemisestä oikein enää houkutellut häntä. Hänen elämänsä oli ladossa mukavaa. Siellä oli pulskia hiiriä, jotka oli suhteellisen helppo napata, vaikka kyllä hän ne joskus hänen kehnot hyökkäyksensä väistivät. Hiiret ladossa kuitenkin elelivät, kuin eivät olisi koskaan ennen kissaa nähnytkään, joten ne eivät kai osanneet vielä pelätä saalistajan tuloa.
Rontti nousi ylös. Ei häitä sinäänsä haitannut, että hiiri pääsi karkuun, koska niitä oli melkoisen paljon vanhassa ja rämäisessä ladossa. Oli ihmeellistä, että se saattoi pitää kylmän ulkoilman niin hyvin poissa, vaikka se oli niin risa ja olisi luullut, että kaikki se pääsisi sisään.
Rontti asettui makuulle pienen heinäkerroksen päälle. Hän upposi heiniin hieman, mutta pysyi melkoisen hyvin pinnalla. Hänen elämänsä oli viimein hyvin, mutta kolli olisi todella toivonut, että Armas olisi ollut siellä. Ilman yksisilmäistä kollia, mikään ei tuntunut koskaan yhtä hyvältä kuin ennen. Hänen seuransa olisi ollut aivan korvaamatonta.
Ikävä ravisteli Rontin koko kehoa. Hän olisi kovasti halunnut taas nähdä Armaan. Kolli oli ollut hänelle niin tärkeä, että tuntui pahalta olla ajattelematta häntä, mutta samalla kaikki se kaipuu ja katumus tuntui repivän raidallisen kollin sielua sirpaleiksi.
Rontti päästi huokauksen ja painoi päänsä heiniin. Ehkä hän voisi tavata Armaan taas unessaan. Ehkä hän pääsisi kokemaan sen ilon, mitä hänen kanssaan oli kokenut, jos näkisi unia hänestä. Ehkä kaikki vielä muuttuisi paremmin päin.
