Rontti
//Kirjoittaja: Käärmims
//Erakko | Eloklaanin leiri
Nurmikko Rontin tassujen alla kutitteli hienoisesti hänen polkuanturoitaan. Hän asteli partion perässä varovasti eteenpäin.
Nuori raidallinen kolli oli päätynyt sitten lupautumaan mukaan saalistuspartioon, koska ei ollut uskaltanut kieltäytyäkään, kun Kuuhohde oli sattunut kysymään häneltä jahka hän haluaisi liittyä partion seuraan.
Rontti pysähtyi, kun muut alkoivat hidastaa vauhtiaan. Partion johdossa oleva Hillasielu kääntyi katsomaan muita partion kissoja. Rontti jännittyi, kun soturin vihreä katse osui häneen ja jatkoi sitten matkaansa muihin kissoihin.
“Erkaannutaan tässä ja palataan suunnilleen aurinkohuipun aikaan takaisin. Kuuhohde, lähde sinä tuohon suuntaan, Rontti mene sinä tuonne, Uskolintu voisi lähteä tuonne päin ja minä lähden tuonne”, Hillasielu naukui ja osoitti kissoille suunnat mennä. Rontti ei ollut erkaantumisesta niin iloinen. Hän olisi ennemmin halunnut mennä isommassa ryhmässä, jotta hänellä olisi ollut turvallisempi olo.
Kun kaikki muut partion jäsenet alkoivat katoilla heille osoitettuihin suuntiin, nuori raidallinen kolli päätti sitten lähteä myös omaan suuntaansa ja toivoi hartaasti mielessään, että onni olisi hänen puolellaan ja hän onnistuisi nappaamaan edes jotain, jota viedä mukanaan takaisin leiriin.
Rontti nosti kuononsa ilmaan ja haisteli siinä toivossa, että löytäisi jonkin riistan hajun, mutta hän ei ollut vieläkään mikään hajujen tunnistamisen mestari, vaikka olikin metsässä jo tovin asustanut, joten hänen oli hieman vaikeaa yrittää erottaa riistan hajuja lukemattomista metsän eri hajuista.
Huokaisten Rontti lähti tallustelemaan eteenpäin ja vain rukoili mielessään, että jokin kömpelö ja vanha saaliseläin sattuisi kompuroimaan suoraan hänen tassuihinsa. Tietysti hän ei uskonut näin tapahtuvan, mutta silti toivoi todella niin käyvän.
Nuoren raidallisen kollin korvat ponnahtivat pystyyn, kun hän kuuli ääntä läheisestä pensaikosta. Hän painui kyyryyn puoliksi pelosta ja puoliksi siltä varalta, jos siellä olisi riistaa. Hän katsoi silmät suurina ja karvat pystyssä kohti pensaikkoa ja odotti kauhulla, mitä sieltä tulisi.
Pian pensaikosta rynnisti esiin lintu. Se ei ollut mitenkään hääppöinen olento, mutta hintelän nuoren kollin silmissä se oli kauhistuttava peto, joka odotti tilaisuuttaan hyökätä ja raadella hänet.
Rontin olisi tehnyt mieli kiljaista, kun linnun silmät kääntyivät katsomaan häntä; kuitenkin kolli pakottautui pysymään paikoillaan ja kyyryssä ja toivoi, että lintu ei osaisi hahmottaa kissaa aluskasvillisuuden seassa.
Puolisokeasta kollista tuntui ikuisuudelta odottaa, että tämä lintu paineli matkohinsa pelästyneenä siitä vaanivasta kissasta – joka oikeastaan pelkäsi lintua enemmän kuin lintu häntä. Rontti nousi ylös, venytteli ja alkoi varovasti sukia turkkiaan. Ei häntä huvittanut saalistaminen. Hän pelkäsi saalista enemmän kuin se häntä.
Rontti istuskeli kutakuinkin paikallaan aurinkohuippuun asti ja asteli sitten nolostuneena muiden partion jäsenten luokse, jotka olivat siellä omien saaliidensa kanssa. Kaikilla muilla oli jotain, mutta Rontti oli tyhjin käpälin. Hänestä tuntui, että jokainen partion jäsenistä katsoi häntä arvostellen ja vihaten, koska hän ei ollut saanut mitään kiinni, mutta se saattio ihan hyvin olla vain tunne.
“Palataan leiriin”, Hillasielu naukaisi ja lähti johdattamaan partiota takaisin kotiin. Rontti asteli partion perällä korvat nolostuksesta kuumana. Hän ei nauttinut siitä, että oli ainut, joka ei ollut saanut lainkaan saalista.
Leirissä Rontti livahti heti leirin nurkalle ja lyyhistyi maahan. Hän katseli silmät kauhusta ammollaan muita leirissä kulkevia kissoja ja vain toivoi hartaasti, että kaikki unohtaisivat hänen olevan siellä. Hänestä tuntui, että jokainen Eloklaanilainen oli häneen niin kovin pettynyt.
