Roska
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön lähialueet
”Et sinä voi olla siitä varma”, huomautin rauhallisella äänellä kulkiessani Cosmoksen edellä kauemmas kaksijalkalan keskustasta, ”meidän on pelattava nyt varman päälle.”
”Joo joo”, Cosmos naukaisi pienen tuhahduksen kera ja kiristi tahtiaan perässäni. Oloni oli melko rauhaton ja minua jännitti kamalasti. Tiesin, että tämä päätös tulisi muuttamaan koko loppuelämäni suunnan tavalla tai toisella. Nämä olivat hyvästit, sillä takaisin Kujakissayhteisöön minä en palaisi. En jäisi ikävöimään ketään, en edes Päivänsädettä. Hän oli laittanut minut niin epämukavaan tilanteeseen tekemällä minusta parantajan, että naaras ei merkinnyt minulle enää mitään. En ollut varma, miten tulisin kestämään Cosmoksen seuraa. Kolli oli omaan makuuni ehkä hitusen liian energinen ja utelias. Jokin hänessä kuitenkin kiehtoi, sillä uskoin Cosmoksen olevan oma itsensä, toisin kuin suurin osa kujakissoista.
Vihdoin saavutimme kaksijalkalan rajan. Se oli sama paikka, josta olimme aikoinaan lähteneet kohti metsää Keijukaisen johdolla. Yö oli saapunut ja kaksijalkalan valossa metsä näytti aivan pilkkopimeältä. Korkeat puut kurottautuivat taivasta kohti ja niiden oksat estivät kuun ja tähtien valon pääsyn metsän pohjalle. Takaamme kantautui vaimeita hirviön murahduksia ja kauemmalta, kaksijalanpesien takana sijaitsevalta nurmialueelta kuului hiljaisia kaksijalkojen huudahduksia.
”Mitä me aikailemme? Mennään”, Cosmos naukaisi päättäväisesti ja käveli ohitseni suunnaten kohti metsää. Lähdin nopeasti liikkeelle ja otin Cosmoksen kiinni, jääden sitten hänen rinnalleen. Tarkkailin vaivihkaa ympäristöämme ja haistelin ilmaa. Tämä osa metsästä kuului vielä kujakissojen laajennettuun reviiriin. Vaikka kaksijalkala oli takanamme, meidän olisi jatkettava matkaa vielä pois reviiriltä. En pitänyt siitä, miten varomaton ja välinpitämätön Cosmos tuntui olevan tämän pakomatkan suhteen. En ollut varma, ymmärsikö hän sitä, miten suuri riski sille oli että jäisimme kiinni.
”Olethan varautunut siihen, että joudumme vaeltamaan koko yön? Meidän on saatava riittävä etumatka, jotta kujakissat eivät saa meitä kiinni”, naukaisin rauhallisella äänellä Cosmokselle. Tavallisesti en pitänyt kysymysten esittämisestä, mutta Cosmos oli oppinut tuntemaan minut aivan erilaisena mitä oikeasti olin. Hänelle olin ystävällinen ja yllättävän puhelias, hieman Härmän tapainen kissa, joka en todellakaan oikeasti ollut. Oli helpompaa jutella Cosmokselle ja ylipäätään kenellekään, kun esitin olevani joku aivan muu.
//Cosmos?
