Roska
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko | Kujakissayhteisö
Katsoin keskittyneenä, kuinka Keijukainen jakoi kujapartioita pesän alemmalla tasolla, jossa meidänkin vuoteemme sijaitsivat. Harmaa naaraskissa jakeli tottuneesti käskyjä kissoille, joita tämä tuntui pitävän alamaisinaan ja palvelijoinaan. Olin ajan saatossa oppinut tuntemaan Keijukaisen ja hänen tapansa toimia. Vaikka tarkkailinkin jokaista kujakissayhteisön jäsentä vuorotellen, Keijukainen oli suosikkikohteeni. Halusin selvittää, miten hän oli onnistunut keräämään ympärilleen näin suuren joukon kissoja ja heidän kunnioituksensa aivan tyhjästä.
Olin ehkä tullut siihen lopputulokseen, ettei se johtunut hänen ystävällisestä luonteestaan vaan päinvastoin. Keijukainen vaikutti toisinaan reilulta ja armolliselta johtajalta, mutta se kaikki oli vain harhaa, luulisin. Hän puhui muun muassa Leopardille ja meille pennuille kohteliaasti, ja se sai minut epäilemään ajatuksiani. Hän puhui usein meidän tulevaisuudestaan ja siitä, miten hienoja kujakissoja meistä tulisi jonain päivänä. Se hämmensi minua kovin, sillä olin kuullut Keijukaisen lähinnä vain arvostelevan kaikkia muita kujakissayhteisön jäseniä.
Olin yrittänyt selvittää, mitä muut ajattelivat Keijukaisesta, mutten ollut koskaan kuullut hänestä yhtäkään pahaa sanaa. Vaikka olinkin tehnyt joitakin johtopäätöksiä Keijukaisesta, kaikki se oli vain arvailua ja melko hataralla pohjalla. Olin päättänyt jatkaa tutkimustyötäni siihen saakka, että saisin Keijukaisen jokaisen salaisuuden selville.
”Mäihä, Keijo ja Rubiini, te käytte tarkastamassa kaksijalkalan pohjois- ja länsirajat”, harmaa naaras komensi tottuneesti kolmea kissaa, jotka tekivät työtä käskettyä. Se oli viimeinen kujapartio, jonka Keijukainen määräsi. Tyrskytiikeri, Järkäletassu ja Päivänsäde oli lähetetty etelä- ja itärajoille, ja Arpi, Deimos ja Nefiri olivat saaneet kunnian toimia tänä aamuna ruuan etsijöinä. Oli palkitsevaa seurata, kuinka kissat usein pettyivät joutuessaan epämieluisaan tehtävään, mutta harva siitä koskaan valitti. Yhteisössä oli säännöt, joita enemmistö näytti noudattavan mukisematta.
Hengitykseni salpaantui, kun tunsin aivan yllättäen painon putoavan niskaani. Päälleni hyökänneen kissan paino sai minut lyyhistymään pesän puiselle pohjalle.
”Hah!” tunnistin hyökkääjän äänen perusteella Hennoksi. Aivoton pentuetoverini ei tosiaankaan ollut lempiseuraani. Hän jos joku oli maailman tylsin kissa, jonka suusta ei tullut yhtäkään järkevää sanaa. Ainoastaan turhanpäiväistä pään aukomista ja uhittelua, joka ei koskaan johtanut sanoja pidemmälle.
Paino hävisi päältäni ja kampesin takaisin jaloilleni. Käännyin Hennon puoleen hyytävän kylmä ilme kasvoillani. Leopardi oli nostanut kollin pois niskastani.
”Hento, ei ole reilua hyökätä siskosi kimppuun takaapäin”, laikukas naaras torui pentua. Huvittavaa, miten Leopardin toruessakin, hänen äänensä oli täynnä rakkautta ja lämpöä. Leopardia oli melko vaikea ottaa tosissaan, sillä hän jos joku oli liian pehmo kasvattamaan Hennon kaltaista öykkäriä.
Kun vaaleanruskea naaraskissa käveli takaisin jo toistensa kimpussa olevien Hyökyaallon ja Mesiläisen luokse, minä näin tilaisuuteni tulleen. Olin lukuisat kerrat sietänyt Hennon lapsellista käytöstä ja pysynyt hiljaa, mutta nyt päätin antaa hänelle samalla mitalla takaisin. Istuimme velikullan kanssa kasvotusten pesän puisella lattialla, tuijottaen molemmat Leopardin suuntaan. Tismalleen yhtä aikaa käänsimme katseemme toisiimme. Oli mestarinäytöksen aika. Kurtistin kulmiani niin, että katseeni muuttui tuimaksi ja väänsin kasvoilleni saman ruman virneen, joka Hennolla usein oli, kun tämä koki voittaneensa minut ”taistelussa.”
Suoristin ryhtini näyttääkseni isommalta. Hento katsoi minua, eikä kai ymmärtänyt mitä yritin. Kuten hän oli joskus tehnyt, kohotin nopeasti etukäpäläni ilmaan ja iskin sen vasten kollin kasvoja.
”Etpä osannut odottaa tuota!” hekotin, pitäen edelleen kasvoillani saman typerän ilmeen.
//Hento?
